Mika Aaltola: ”Totta kai olen kristitty” 

Pitkäperjantaina Mika Aaltola tviittasi kuvan ristiinnaulitusta Kristuksesta ja siteerasi Raamattua. Aaltolan mukaan syntiinlankeemus näkyy ja tuntuu nyt, kun Euroopassa soditaan. Ihmisyys on vaakalaudalla.

Ulkopoliittisessa instituutissa Helsingissä ei ole erityisiä turvatoimia. Se on yllättävää, koska talossa on Suomen tärkein asiantuntemus Venäjän aloittamaan sotaan liittyen, ja instituutin johtaja Mika Aaltola lienee asian merkittävin kotimainenkommentaattori. Odotin lentokenttätason läpivalaisua, mutta hissin vieressä olevalla kameralla tehty tarkastus riittää.

Aaltola löytyy työhuoneestaan. Hän vastaa tervehdykseeni, mutta hänen katseensa on nauliintuneena jonnekin työpöydän ja seinän välille.

– Olin taas uppoutuneena ajatuksiini, hän selittää.

Se ei sinänsä ole mikään ihme. Kaasuputket on hiljattain räjäytetty Itämerellä ja Venäjä liittää Ukrainasta itseensä alueita tekaistuilla kansanäänestyksillä. Musertavia rintamatappioita kokenut riitapukari yrittää eskaloida tilannetta, jotta edes omat uskoisivat sen olevan voimakas.

Mutta omat pakenevat ulkomaille.

Kun Venäjä ei enää keksi muuta, se uhkailee nyt ydinaseilla.

– Venäjä riuhtoo. Se on sotilaallisesti nurkassa. Enää ei puhuta siitä, miten Ukraina etenee, vaan jälleen siitä, mitä Venäjä voi tehdä. Venäjä on onnistunut tässä, Aaltola analysoi.

Globaalisti Venäjä on kuitenkin menettänyt arvovaltansa. Entinen suurvalta on häviöllä sodassaan rajanaapuria vastaan.

– Se on aikamoinen isku.

Lintukodossa on kriisi

Mika Aaltolasta tuli julkisuuden henkilö 24.2. kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Hän oli aamuteeveessä kommentoimassa tilannetta ja sanoi, että nyt pitää Helsingissäkin olla hereillä, kun Kiovaa pommitetaan. Jotkut pelästyivät kommenttia.Sitä korjattiin myöhemmin samana päivänä: Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa. Tätä lausetta on toisteltu siitä asti.

– Aikoinaan tosiaan puhuttiin, että tämä ei vaikuta Suomeen, ja että meidän ei tarvitse olla huolissaan. No, nyt se vaikuttaa, Aaltola toteaa.

– Olemme tietyllä tavalla polttopisteessä, ja se on meille uutta. Se vaatii proaktiivista päätöksentekoa.

Aaltolan mukaan emme voi enää tuudittautua ”lintukotomentaliteettiin”.

– Pohjoinen Eurooppa, Itämeren alue ja jopa arktinen alue ovat epävakautuneet. Ei näytä lohdulliselta.

Suomi on kuitenkin vielä kaukana aseellisesta konfliktista.

– Venäjä tosin sanoo lännen olevan sodan osapuoli, Suomi mukaan lukien. Tällä hetkellä Venäjän resurssit eivät riitä sotaisiin toimiin Ukrainan ulkopuolella, mutta arvaamattomuus, joka liittyy taantuvan Venäjän skenaarioon, sisältää ongelmia.

Yksi ongelmista on Itämeri. Suomen huoltovarmuus on sidoksissa sen eteläiseen osaan.

– Mitä tahansa Venäjä keksii siellä, se tuntuu välittömästi Suomessa. Esimerkiksi datakaapelien katkaisu. Se vaikuttaisi laajasti arkeemme.

Aaltolan mukaan jonkinlainen aseellinen selkkaus on Pohjois–Euroopassa ”10 vuoden sisällä varsin mahdollinen”.

– Skenaario olisi kuitenkin erilainen, jos Ukraina olisi sortunut ja Venäjä olisi nyt Puolan rajalla, hän pehmentää.

Lohet nukkuvat virrassa

Karuista lausunnoistaan huolimatta, tai ehkä juuri niiden vuoksi Aaltolaa on pidetty turvallisena ja rauhoittavana asiantuntijana.

– Luulen, että tapani puhua asioista suoraan on herättänyt luottamusta.

Aaltolaa ei haittaa, että ihmiset tunnistavat hänet.

– Toisin kuin sosiaalisessa mediassa, kaduilla palaute on sataprosenttisesti positiivista. Onhan rohkaisu aina mukavaa, kun tuntemattomat huutelevat, että ”hei Mika!”.

Julkisuudessa on myös kironsa.

– Siellä ollaan suurennuslasin alla. Mutta tällaisessa tilanteessa on hyveellistä, että ihmiset tietävät, millaisia ovat ne ihmiset, jotka kertovat heille näkökulmia.

– Mutta poliittinen luottamus on tullut itselleni suurena yllätyksenä, Aaltola jatkaa viitaten saamaansa suosioon mahdollisena presidenttiehdokkaana.

Viime kevät oli Aaltolalle ”melkoinen” myös siksi, että hänestä tuli silloin isä.

– Logistisesti ja ajankäytön kannalla mahdoton kuvio, hän huokaa.

– Toisaalta lohetkin nukkuvat virrassa. Ne hetket, jotka on pakko ottaa, kun yhdessä hoidetaan lasta, rauhoittavat. Kun on lapsen kanssa katsomassa meren aaltoja, on mahdotonta ajatella Venäjän konnuuksia.

– Lapsi ankkuroi. Hän todennäköisesti tulee näkemään vuoden 2100. Se auttaa ymmärtämään, missä mittakaavassa asioita pitäisi ennakoida.

Pojan ristimänimi on Geo.

– Onnistuimme mielestäni hyvin. Nimi on usein enne. Geo tarkoittaa maata tai maailmaa.

– Lopulta hän saa ihan itse päättää, mitä se tarkoittaa. Ehkä nimessä on sitäkin, että pitää etsiä, jotta löytäisi, Aaltola pohtiiRaamatun pohjalta.

Syntiinlankeemuksen sanoma

Tämän vuoden pitkäperjantaina Aaltola jakoi Twitterissä kuvan ristiinnaulitusta Kristuksesta. Hän kirjoitti kuvan yhteyteen näin:

”Viimeiset sanat ristiltä tuskallisia, mutta ajankohtaisia: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” (Luuk. 23:34). Inhimillisyyden viimeinen tuskanhuuto, joka heijastuu hätään ajassamme: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Mark. 15:34)”.

Aaltola jakoi tviitin, koska se ”kuvasti ihmisyyden tilaa”.

– Jeesuksen viimeiset sanat ovat lohduttomat. Ne kuvaavat viimeistä kipuilua. Se on herättävä asia, kun sota valtaa Eurooppaa. Tuo huuto tulee meitä kaikkia lähelle.

Ristiinnaulitun kuva muistuttaa ”syntiinlankeemuksen keskeisyydestä”.

– Siinä on hyvin järkevöittävä ja moderoiva sanoma, Aaltola kuvailee salaperäisesti.

– Nythän Venäjällä on johtaja, joka käyttää kristillistä sanomaa messiaanisena. Siinä Venäjä on pelastaja.

Aaltolan mukaan ollaan vaarallisilla vesillä, kun rakennetaan tällaista myyttiä.

– Syntiinlankeemus osoittaa, että kaikki elävä on katoavaa. Jeesuksen huuto muistuttaa ihmisyydestä, joka on Euroopassa ollut vaakalaudalla, kun maailmansotia on käyty ja holokausti on tapahtunut.

Venäjä pyrkii nyt poistamaan ukrainalaisilta heidän ihmisyytensä kutsumalla heitä natseiksi. Toisaalta myös Ukraina kutsuu Venäjän armeijan sotilaita ”örkeiksi”.

– Olemme törmänneet vaarallisiin etiäisiin siitä, että järjestys katoaa. Kansanmurhan merkit ovat ilmassa.

– Pitkäperjantain tviittini tarkoitus oli muistuttaa, että älkää katsoko sivusta, kun asiat tapahtuvat, vaan tehkää jotakin.

Särkymättömyyden tematiikka

Haastattelun aikana Aaltola viittaa monta kertaa Thukydidekseen, joka oli antiikin ajan kreikkalainen historioitsija. Hänet tunnetaan Peloponnesolaissodan (431–303 eKr.) dokumentoijana.

– Hänen sanomansa oli, että ihmissydän on muuttumaton. Tulemme kohtaamaan sotia sukupolvi sukupolvelta.

– Kriisiaikana, kun on paljon liikettä, täytyy pysyä ankkuroituneena ja pitää katse pallossa. Pelkkä osallistuminen ankkuroimattomana vain lietsoo sodan kurimusta, Aaltola referoi Thukydideksen oppeja.

Mitä ankkuroituminen sitten tarkoittaa? Aaltolan mielestä ennen kaikkea yhteisöllisyyttä.

– Se on liima-aines. Pysymme turvassa, jos kiinnitämme huomiota sen viljelyyn.

– Nyt ei ole riidan kylvämisen aika, vaan on keskityttävä siihen, että Suomi ja Eurooppa pysyvät suojassa.

Eräs tapa vaalia yhteisöllisyyttä on Aaltolan mukaan iltarukous.

– Siinä käyn läpi oman yhteisöni ja sen keskeiset tukipilarit eli henkilöt.

Rukous on Aaltolalle osa ”särkymättömyyden tematiikkaa”.

– Rutiinit ovat keskeisiä kaikissa yhteisöissä. Arjen lujuus vaatii toistoa.

Kysyttäessä Mika Aaltola vastaa olevansa kristitty ”totta kai, ilman muuta”.

– On vaikea päästä karkuun asiaa, joka on imeytynyt meihin. Koko kansainvälinen oikeus juontaa juurensa kirkkoisistä, Augustinuksesta.

Rauha melskeen keskellä

Kriisiaikana kirkon ja kristillisyyden merkitys korostuu.

– Suomessa puhutaan henkisestä maanpuolustuksesta, ja hengellisyys on sen keskeisiä piirteitä. Esimerkiksi isovihan aikana kirkko oli ainoita instituutioita, jotka kykenivät toimimaan. Se piti myös ihmisten lukutaitoa yllä. On edelleen tärkeää, että kirkko on läsnä, Aaltola kertoo.

Hengellinen tarve ei ihmisistä häviä, vaikka kirkosta erotaan.

– Kirkon kannattajamäärä on suurempi kuin jäsenmäärä. Elämme identiteettisotien aikaa, jolloin asiat muuttuvatpintapuolisiksi identiteettikysymyksiksi ja kirkkokin hahmottuu eri näkökulmista liian suppeaksi. Kirkon syvempi juonne, ihmisten yhteen kuulumisen tarve, on perustavampaa kuin mitä kuohuva keskustelu antaisi ymmärtää.

– Ihmiset ovat ekspressiivisiä nykyään. Eroa kirkosta -nappi on ilmentävää elehtimistä kuohuun. Se liittyy nykyajan keskeisiin juoniin. Syvemmät virtaukset ovat olemassa, ja niihin on kiinnitettävä huomio, Aaltola pohtii.

Piispoilta hän toivoisi näinä aikoina sanomaa suojasta ja rauhasta.

– Että melskeenkin keskellä voi löytää rauhan.

– Tietysti kristillisyyteen liittyy myös perustoivo. Ihmisen kohtaloa ei ole kirjoitettu tähtiin, vaan se voidaan itse löytää.

Jokaisella on uusi mahdollisuus.

– Se on se radikaali viesti, joka Jeesuksen tarinaan liittyy.

Aaltola pitää tärkeänä vaalia arjen rikkumattomuutta, joka on sodan vastakohta.

– Sota painostaa sitä kautta, että se uhkaa rikkoa arjen. Siksi se on pelottava ilmiö.

Nyt olisi Aaltolan mukaan tärkeää oppia ”varastamaan aikaa”.

– Aika on jumalaista. Että saa funtsia asioita. Se kuuluu strategiseen päättäväisyyteen, joka on meille elintärkeää. Varastetaan aikaa kokoontumalla yhteen. Arjen ketju on pysynyt Suomessa särkymättömänä hyvinkin äärimäisissä olosuhteissa, joten kyllä me siihen tässäkin tilanteessa pystymme. Siihen pitää valaa uskoa, Aaltola sanoo.

Sitten hän avaa työhuoneensa kaapin ja esittelee kullanväristä vodkapulloa.

Aaltola on saanut sen Ukrainan ulkoministeriltä muutamia päiviä ennen Venäjän hyökkäystä.

– Vasta sitten, kun Venäjä on lyöty, otan ensimmäisen lasillisen.

Haastattelu on julkaistu Sanansaattajan numerossa 23/2022.