Menkää ja tehkää

 

Oleniusten lähettikirje 3/2023

Kevätsesonki
Kevätkautemme Virossa on ollut aika kiireinen ja kuormittava töineen ja touhuineen. Nyt kevään isoimmat jutut alkavat kuitenkin olla jo takana päin ja saamme hetken hengittää kevyemmin ennen seuraavaa rupeamaa, joka on kesän leirisuma. Olemme kiitollisia Jumalalle siitä, että hän on varjellut ja siunannut perhettämme paljolla, myös vaikeina aikoina. Meillä on kaikki suhteellisen hyvin ja Hänen armostaan saamme elää tätäkin päivää. Me uskomme, että olemme suuressa mukana, kun saamme työskennellä täällä Etelä-Virossa lähetettyinä läheteystyöntekijöinä täyttäen Jeesuksen rakkauden täyteistä lähetyskäskyä. Mikäpä olisi sen tärkeämpää? Tässä kirjeessä saat lukea mitä täälläpäin on saatu aikaan ja miltä tulevaisuuden touhut näyttävät.

Rohkaisemassa johonkin uuteen
Lähetystyöntekijöiden toimenkuva on käytännössä usein hyvin monipuolinen ja monessa saa olla mukana. Ollin ja Salomen päätoimenkuva on kuitenkin toimia Viron kaakkoiskulmassa sijaitsevan Võrun rovastikunnan nuoriso- ja lapsityön johtajina. Keväisin Viron luterilaisessa kirkossa järjestetään rovastikuntien synodeita ja tälläkin kertaa Võrun rovastikunnan 11 seurakunnan papit ja päävastuunkantajat tulivat koolle. Olli ja Salomekin kutsuttiin mukaan pieneen kauniiseen Pindin kylään, joka sijaitsee hyvin lähellä Venäjän rajaa. Synodilla Salome kertoi viime vuoden kohokohdista rovastikunnan lapsityössä ja kutsui seurakuntia mukaan osallistumaan ja mainostamaan kesällä tulevaa rovastikunnallista lasten- ja nuortenleiriä. Olli taas kertoi seurakuntien väelle, minkälaista nuorisotyötä rovastikunnassa tällä hetkellä tehdään ja rohkaisi jokaista jättämään omiin mietteisiin ja rukouksiin kysymyksen, voisiko heidänkin seurakunnassaan olla aika aloittaa uusi nuorisotyö. Tällä hetkellä nuorisotyötä tehdään siis 2/11 seurakunnassa. Jos vähänkin kiinnostusta löytyy, lupasi Olli olla mukana tukemassa ja tekemässä. Pienet seurakunnat, ja me kaikki, tarvitsemme välillä rohkaisua, että voimme löytää uusia näköaloja tulevaisuuden mahdollisuuksiin.

Toinen tärkeä syy osallistua synodiin oli mainostaa seurakunnille tulevaa nuorten rippikoululeiriä. Tarkoituksenamme on järjestää elokuun lopulla nuorten rippikoululeiri, joka on Virossa aika eksoottinen tapaus. Suomesta meillä on erittäin hyvät kokemukset siitä, miten monien uskontie on saanut alkunsa juuri rippikoululeiriltä ja kuinka siellä isot määrät nuoria saavat kuulla hyvää sanomaa. Virossa kaikki on toisin. Rippikoulu käydään useimmiten reilussa aikuisiässä ja vain erityistapauksissa joku nuori sinne eksyy. Nyt pyrimme kutsumaan kaikkia 14-29 vuotiaita nuoria käymään rippikoulun heille sopivalla tavalla leirimuodossa. Toivottavasti moni innostuu tästä mahdollisuudesta ja käyttää sen! Seurakunnilta tätä vastaan on valitettavasti ollut oma varautuneisuutensa ja toivomme, että moni ymmärtäisi miten hieno mahdollisuus tämä on paikallisille nuorille.

”Rauhaa ilmassa”
Huhtikuun viimeisenä lauantaina järjestimme nyt toista kertaa nuorisotyömme kevään päätökseksi suuremman nuortentapahtuman Tarton Paavalin kirkolla. Tällä kertaa nimenä toimi “Rauhaa ilmassa” (viime keväänä “Armoa ilmassa”). Tällä kertaa matkan varrella oli monia vastoinkäymisiä ja välillä teki mieli jopa luovuttaa, mutta nyt jälkikäteen saa iloita siitä, että Hänen armossaan jaksoimme. Parisenkymmentä nuorta ympäri Viroa saivat kuulla ja pohtia monipuolisesti rauhaan liittyviä teemoja. Yksi Salomen kutsuma nuori oli tullut jopa Saarenmaalta asti! Olli opetti raamattutunnilla, miten tärkeä asia rauha Jumalan kanssa onkaan ja kuinka lopulta meidän rauhamme Jumalan kanssa virtaa myös tähän maailmaan ja voi muuttaa sitä. Tallinnan Mustamäen seurakunnan nuoriso-ohjaaja Marisin raamattutyöskentelyssä taas nuoret pääsivät pohtimaan, miten vaikeaa se onkaan toteuttaa Jeesuksen opetuksia omissa ihmissuhteissaan.

Järjestämämme nuortentapahtuman yhtenä osana olivat työtuvat, joista nuoret pääsivät valitsemaan itselleen mieluisimman. Eniten nuoria veti Salomen vetämä “Ihmissuhteet ja rakkaus” työtupa, jossa keskusteltiin kristillisestä perhe- ja seksuaalietiikasta. Aihe herätti paljon keskustelua ja saimme huomata, että kristillinen näkökulma näihin aiheisiin oli monille nuorille aivan uusi ja tuntematon, vaikka monet olivatkin kotoisin kristittyjen perheestä.

Taiteellisessa työtuvassa nuoret taas pääsivät maalailemaan päivän teemasta: rauha. Nuorten henkilökohtaisten teosten lisäksi alkoi muotoutumaan yhteisteos, jota on tarkoitus jatkaa vielä jossain tulevassa tapahtumassa.

Tapahtuman kohokohtana meillä oli “Paavalin salaisuus” – niminen pakohuonetyyppinen seikkailu, jossa nuoret pääsivät seikkailemaan vihjeiden ja tehtävien perässä kirkon kellarista aina tornin huipulle asti. Paavalin elämäntarinaa ja teologiaa opettavat tehtävät haastoivat nuoria todella ja moni sanoikin sen olleen päivän paras anti.

Osana Ollin tekemää nuorisotyötä on ollut johtaa Põlvan seurakunnan nuorille bändikerhoa. Tämän kevään huippujuttu oli se, että bändikerhomme porukka pääsi nyt säestämään nuortentapahtumamme yhteislauluja. Ilmassa oli paljon innostusta ja jännitystä, kun tapahtuma läheni. Paniikkikohtauksiltakaan ei taidettu välttyä. Osa porukasta tuli mukaan erittäin pienen tai olemattoman musiikkikokemuksen kanssa. Ja hyvin meni! Tuntui, että tästä jäi nuorillemme positiivinen kokemus ja jatkamme harjoittelua syksyllä!

Mukava lauantaipäivä sai arvoisensa päätöksen, kun paikallinen piispa Joel Luhamets johti meidät iltahartauteen ja muistutti nuoria olemaan kiitollisia hyvistä ajoista ja muistamaan kuka ne on meille lahjoittanut.

Päällimäisenä ajatuksena tapahtumasta jäi kiitollisuus. Vaikeuksista huolimatta saimme tapahtuman järjestymään ja iso joukko nuoria sai kuulla heille ajankohtaista ilosanomaa siitä, mistä löytää kestävä rauha omaan sydämeen ja tähän maailmaan. Tämänkaltaisia nuortentapahtumia ei Viron luterilaisessa kirkossa juurikaan järjestetä.

Kesällä leireillään
Tartossa on kevät jo pitkällä ja lämpiminä päivinä tyttäremme huokailevat, että vihdoin on kesä. No kyllä se kesäkin sieltä tulee ja kesäleirit. Võrun rovastikunnan lasten- ja nuortenleiri järjestetään yhdessä pienen Pindin seurakunnan kanssa, jossa ei ole ollut lapsi- tai nuorisotyötä vuosiin. Näin ollen ei ole myöskään lasten ja nuortenleirin järjestämisestä innostuneita vapaaehtoisia. Muiden seurakuntien pyhäkouluopettajat ovat onneksi mukana, mutta ei heitäkään ole montaa. Yritämme löytää pyhäkoululaisten vanhempien joukosta lisää vapaaehtoisia leiriä järjestämään. Virolaiset ovat hyvin kiireisiä ja aikaa vapaaehtoistyölle on vähän, jos ollenkaan, joten Salomen täytyy tehdä ennakkovalmisteluja eri tavalla valmiiksi, jotta leiri saadaan toimimaan hyvin.

Leirin teemaksi valikoitui ”Myrskyissä kannateltu”, mutta toivottavasti ilmat hellisivät eikä jouduttaisi myrskyilmojen kanssa teltoissa leireilemään. Suurta stressiä aiheuttanut leiripaikan etsimisprosessi saatiin lopulta toukokuun alussa päätökseen. Meidän budjetille liian kalliin tarjouksen tehnyt ”turismitalon” emäntä sanoi, että tehdään sitten ruoka sillä budjetilla mitä saadaan. Joskus virolaisten joustavuus yllättää iloisesti!

Olemme mukana myös muilla lasten- ja nuortenleireillä, mutta järjestelyvastuun sijaan enemmän nuortenohjelmavastuussa. Se on mukavaa, kun voi keskittyä nuorten opettamiseen ja ajanviettoon heidän kanssaan. Loppukesän nuorten rippileiri kruunaa kiireisen kesän ja toiveissamme onkin löytää sille osallistujia muiden leirien osanottajista.

Yhteinen tehtävä
Meidän perheemme tie lähetystyöhön alkoi aikoinaan siitä oivalluksesta, että lähetystyö ei ole pelkästään asiaan erityisesti vihkiytyneiden juttu, vaan aivan jokaisen kristityn asia. Kun Jeesus lausuu Matteuksen evankeliumin lopussa ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni…” (Matt. 28:19) on tämä kehotus tarkoitettu koko kirkolle eli kaikille ihmisille, jotka haluavat seurata Jeesusta omassa elämässään. Jo kauan aikaa sitten meille tuli selväksi, että toiset, joita Jumala siihen kutsuu, lähtevät lähetystyöhön ja kaikki muut sitten tukevat heidän tekemäänsä työtä niin taloudellisesti kuin myöskin rukoillen. Lähetystyössä kaikilla on oma tärkeä paikkansa. Onhan tehtävämme yhteinen!

Jokainen saa tietysti omassa elämänpiirissään kertoa Jumalan suurista teoista, mutta Jeesuksen antamalla tehtävällä on oma tärkeä kansainvälinen ulottuvuutensa. Meille uskottu ilosanoma Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan on tarkoitettu kaikille maailman kansoille ja meidän yhteinen ponnistuksemme onkin eri tavoin viedä tätä sanomaa maailman joka kolkkaan. Tämä ei yksinkertaisesti ole mahdollista ilman, että me yhdessä kannamme siitä vastuuta.

Kolme vuotta sitten olimme valtavan iloisia siitä, että meille avautui mahdollisuus lähteä täyttämään tätä Herramme tahtoa Viroon. Ja olemme edelleen valtavan iloisia siitä! Tekemämme työn tekevät mahdolliseksi osittain sitä tukevat seurakunnat, mutta tärkeä osa taloudellisesta tuesta täytyy tulla myös yksittäisiltä ihmisiltä, jotka kokevat tekemämme työn niin tärkeäksi, että haluavat sitä tukea.

Tästä lähtien alamme seurata lähettikirjeissämme työmme mahdollistavaa taloutta. Taloudellinen läpinäkyvyys on tärkeää, jotta te tukijamme saisitte realistisen käsityksen siitä, miten yhteinen tehtävämme toimii. Olemme iloinneet siitä, että tänäkin vuonna monet ovat tukeneet tekemäämme työtä rukouksin ja rahallisesti, mutta olemme nyt kevään loppupuolella hieman taloudellisesta tavoitteestamme jäljessä.

Kutsumme sinut mukaan kantamaan vastuuta yhteisestä tehtävästämme! Kun kaikki antavat oman panostuksensa, tavoite saavutetaan ja saamme jatkaa tekemäämme työtä Virossa. Aivan kirjeen lopusta löydät ohjeet, kuinka työtämme voi tukea.

Hetki Suomessa
Tänä keväänä ensimmäinen työkautemme tuli täyteen ja pääsimme aloittamaan uuden kaksivuotiskauden Virossa. Tämän myötä olemme kevään aikana vierailleet Suomen tukiseurakunnissamme ja touko-kesäkuussa on vuorossa ”eteläiset” tukiseurakuntamme. Olet lämpimästi tervetullut tapaamaan meitä alkukesästä seuraavasti:

27.5 Mäntsälä, Isoskoulutusleiri
28.5 Kotka, Sley raamattuilta
4.6 Jokioinen, Lähetystilaisuus
5.6 Jokioinen, Lasten kesäkerho
6.6 Vammala, Lähetystilaisuus
7.6 Tampere, Toimelan lähetysilta
9.6 Nurmijärvi, Lasten kesäkerho ja rippikoulu
11.6 Helsinki, Messu Luther-kirkolla

Meistäkin olisi kiva tavata mahdollisimman paljon näiden kirjeiden lukijoita, että tulemme tutuiksi!

Rukousaiheita:
– Viron kansalle sisäistä rauhaa
– Viron lapset ja nuoret
– Lapsiperheet ja avioparit
– Seurakuntiemme nuorisotyö
ja nuoret
– Turvallinen Suomen reissu
– Tukiseurakuntiimme
lähetysinnostusta
– Kesän leirien turvallisuus ja
paljon osallistujia
– Intoa ja johdatusta
tulevaisuuden töiden
suunnitteluun


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: