Kristitty ja arki: Täytyykö mennä täysillä?

Mitä jos antaisimme itsellemme luvan löysätä? Mitä jos olisimme tyytyväisiä siihen, mitä meillä juuri nyt on, ehdottaa professori Juha T. Hakala uudessa kirjassaan, jossa hän ihmettelee, mihin kohtuus katosi.

Kasvatustieteen professori, filosofi Juha T. Hakala kertoo tuoreessa teoksessaan Kohtuuden kirja eräästä lääkäristä. Tämän vastaanotolle tuli yhä uusia ihmisiä, jotka olivat jaksamisensa äärirajoilla. Lääkäri ei löytänyt potilaistaan mitään kuormittavaa tekijää, joka olisi johtunut heidän työstään. Kaikki asiakkaita kuvasi periksiantamattomuus. He  olivat repineet itsestään liikaa tehoja irti.
Hakala katsoo, että periksiantamattomuus on hyvä piirre. Ääri-ilmiönä se on kuitenkin ihmiselle taakka. ”Filosofina väitän, että kyky arvioida omia mahdollisuuksiaan on tärkeä henkisen kypsyyden osoitin. Ellemme kykene myöntämään rajallisuuttamme, murrumme. Liian moni on murtunut.”

Pakkomielteisesti paremmaksi

Hakala on sitä mieltä, että kohtuuden puute eri elämänalueilla on este rauhallisemman ja kaikille ihmisille oikeudenmukaisemman arjen saavuttamiselle. Hakalan ihanneyhteiskunnassa tulonjako on tasaisempi kuin nykyään. Siellä arki on leppoisaa ja viipyilevää. Siellä kannetaan huolta läheisistä.
Minkälaista periksiantamattomuutta ja kohtuuttomuutta Hakala kritisoi? Hän luotailee suorittamiseen kannustavaa länsimaista kulttuuriamme sekä yksittäisen ihmisen että maailmanlaajuisten ilmiöiden kautta.
Yksilön kohdalla kohtuuttomuus näkyy esimerkiksi ylettömänä fyysisen kunnon treenaamisena ja tiukkoihin ruokavalioihin sitoutumisena. Hakala ei nyt puhu huippu-urheilijoista vaan tavallisista opiskelijoista, perheenisistä ja –äideistä ja eläkeläisistä, joiden elämä pyörii sen ympärillä, että kaikki tehdään ”oikein”. Hakala kysyy: ”Kai elämässä on muitakin tavoitteita kuin kroonisella tyytymättömyydellä silattu pakkomielteinen oman elämän kohentaminen?” Hän ei vastusta kuntoilua, terveellistä syömistä tai hyviä harrastuksia. Hänen teesinsä on, että kohtuullisuus kannattaa ja kohtuuttomuus on pahasta.

Onnellisuuden tavoittelua

Elämän loputtomia kohennusyrityksiä vauhdittaa osaltaan sosiaalinen media. Siellä näemme aina siistimpiä koteja, suurempia lihaksia, litteämpiä vatsoja ja kauniimmin pukeutuneita lapsia.
Erilaisista extreme-harrastuksista haetaan voimakkaita elämyksiä ja äärikokemuksia, kun niitä ei tavallinen arki enää luonnostaan tuota.
Olemme riippuvaisia erilaisista teknisistä laitteista. Esimerkiksi jatkuva puhelimen räplääminen karsii elämästä kaikki levolliset hetket ja lyhyet tauot, jolloin voisimme vain ajatella omia ajatuksiamme tai kuunnella talitintin sirkutusta.
Tietokin pakataan mahdollisimman helposti nieltäviksi paketeiksi. ”Viisi ohjetta, joiden avulla arjesta tulee sujuvampaa.” ”Koti siistiksi kolmen kohdan ohjelmalla.”
Kohtuullisuuden puute näkyy myös täydellisyyden tavoitteluna. Kun yrittää tehdä kaiken mahdollisimman hyvin, ei ehkä koskaan pääse edes alkuun.
Pohjimmiltaan kaikessa suorittamisessamme ja parempaan pyrkimisessämme lienee kyse onnellisuuden tavoittelusta, joka Juha T. Hakalan mukaan tekee meidät entistä onnettomammiksi. Se, mitä tavoittelemme, ei ole ikinä käsillä. ”Kun tämän tosiasian oivaltaa, voi vapain mielin löysätä vannetta ohimoiltaan”, Hakala toteaa.
Arkiseen puurtamiseen sopii Hakalan ohje yliopisto-opiskelijalle, joka ei millään saanut graduaan valmiiksi. Hakala kehotti opiskelijaa pyrkimään seiska plussan suoritukseen, ei kymppiin. Tämä saikin opinnäytteen kirjoittamisen alulle ja siitä tuli mainio. Ohje sopii moneen muuhunkin asiaan. Kun ei pyri kaikessa parhaaseen mahdolliseen suoritukseen, siitä, mitä tekee, tulee yleensä kuitenkin ihan tarpeeksi hyvää.

Muutama jykevä ydinarvo

Kasvatustieteilijänä Juha T. Hakala on huolissaan lapsista ja nuorista, joille aikuisten arvomaailma siirtyy. Nuoria tutkittaessa on havaittu, että heidän elämäntavoissaan ja arvoissaan on ristiriitaisia piirteitä. Kannatetaan kiihkeästi ihmisoikeuksia, mutta samaan aikaan ostetaan halpoja vaatteita, jotka on tehty ihmisoikeuksia polkien. Nuorten ajattelua kuvaa itsekeskeisyys: on tärkeintä, että minä pärjään ja minulle käy hyvin. Muista viis.
Hakala tunnustaa kaipaavansa ”aikaa, jolloin monille meistä esimerkiksi kristinusko muutamine jykevine ydinarvoineen oli pyhä asia. ” ”Jos ja kun aatteen tai uskonnon tarjoama normatiivinen tuki katoaa ihmiseltä, hän joutuu yllättäen tilanteeseen, jossa hänen on vain koetettava etsiä onneaan. On koetettava pysyä pinnalla. Sellaisen ihmisen kohtalona voi olla elämän päämäärän katoaminen mutta myös syvä yksinäisyys.”

”Kun meillä on elatus ja vaatteet”

Kohtuuden kirjasta voi poimia monta hyvää ajatusta, sillä Juha T. Hakalan läpileikkaus suomalaisenkin arjen överi-ilmiöistä havahduttaa. Hakala ei anna kirjassaan kymmenen kohdan ohjelmaa, jolla ihminen voi noudattaa elämässään kohtuutta. Se olisikin hänen käsityksensä vastaista. Ei kohtuutta voi tiivistää muutamaan kohtaan. Kyse on ajattelutavan muutoksesta.
Kelpaisiko meille tavallisuus? Paavali kirjoittaa: ”Mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.” Juha T. Hakala muistuttaa, ettei ihminen ole kone. Jos emme hiljennä vauhtia, meidän käy huonosti. Hakala kysyy, miksi ihmisen pitäisi kiitolaukata, kun vähemmälläkin saavutetaan ainakin melkein sama lopputulos. Ja se riittää hyvin.
Elämä on loppujen lopuksi lyhyt, professori muistuttaa. ”Sanokaa yksikin tukeva peruste sille, miksi tuo aika pitäisi viettää kynsinauhoja pureskellen väljässä hirressä nettiä selaten ja potemalla kroonistuvaa tyytymättömyyttä siitä, mitä vailla tuntee juuri nyt vahvasti olevansa?” hän kysyy.

Lähde: Juha T. Hakala: Kohtuuden kirja. Näkökulmia ääriyhteiskuntaan. Talentum Pro 2016.
Kuva: Dreamstime