Meillä on Evlut-yhteensopivia seurakuntia

Yle haastatteli minua hiljattain. Kulttuuritoimittajan oli ymmärrettävästi hieman vaikea hahmottaa, millä tavalla Sleyn messuyhteisöt ovat kirkon sisällä, sillä nehän näyttävät olevan omia seurakuntiaan. Ettekö siis ole kirkon ulkopuolella, hän kysyi?

Sana ”messuyhteisö”, tai ”jumalanpalvelusyhteisö”, oli toimittajalle vieras. Ehkäpä se on vaikea sana muillekin? Siksi selvyyden vuoksi käytän tässä blogissani messuyhteisöstä sanaa ”seurakunta”. Sleyllä on tällä hetkellä parikymmentä tällaista seurakuntaa, jotka toimivat kirkkomme yhteydessä eri puolilla Suomea.

Hiljattain Suomi todettiin Nato-yhteeensopivaksi ja sitten meidät voitiin liittää osaksi puolustusliittoa. Entä jos Sleyn messuyhteisöt, seurakunnat, todettaisiin Evlut-yhteensopiviksi?

Näillä seurakunnilla olisi omat jäsenet ja omat työntekijät ja tietysti myös oma vastuu taloudestaan. Niillä olisi oma järjestys ja ne olisivat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispan kaitsennassa. Kahteen seurakuntaan ei voi kuulua, joten nämä olisivat omia seurakuntia, jotka liitettäisiin osaksi kirkkomme seurakuntia.

Tietysti syntyisi myös toisenlaisia kuin herätyskristillisiä yhteisöseurakuntia. Jossakin olisi toisenlaisia korostuksia ja jumalanpalvelusperinne olisi erilainen kuin evankelisen liikkeen seurakunnassa. Jossakin yhteinen jakaminen, ylistyslaulut, rukouselämä tai muu erityispiirre olisi vahvemmin esillä kuin toisessa. Tämä voisi olla rikkaus kirkollemme.
Ehkä tätä kautta löydettäisiin myös ratkaisu sellaisiin kysymyksiin, jotka viime aikoina ovat olleet paljon esillä ja vetävät meitä erilleen polarisoituneessa kirkossamme. Tarkoitan näillä asioilla muitakin asioita kuin pappisvihkimyksiin liittyviä. Uskon yhä, että ratkaisuja on, jos on tahtoa.

Asuinpaikka ei ratkaise seurakuntaa

Yleismaailmallisen kehityksen mukaisesti tunne kuulumisesta seurakuntaan asuinpaikan perusteella heikkenee. Edellinen lause on Kirkkohallituksen tutkimuksesta. Tämä on osoittautunut todeksi myös muualla kuin kaupungeissa ja herätysliikepiireissä. Lapualla käyvä perhe hyppää autoon ja ajaa parikymmentä minuuttia Alajärvelle ja juurtuvat yhteisöön tai seurakuntaan siellä, jos se on heille mieluisampi kuin toinen.

Timo Pöyhönen ja Matti Hernesaho ovat ihailtavalla tavalla herättäneet ja rohkaisseet niin järjestöjä kuin seurakuntia näkemään kristillisen yhteisöliikkeen voiman. Hyvä sanoma Kristuksesta kokoaa ja yhdistää. Uudet leilit täyttyvät uudella viinillä. Tämä toteutuu aikanamme niin herätyskristillisissä liikkeissä kuin paikallisseurakunnissakin.

Kaksi työntekijäämme oli vajaa kymmenen vuotta sitten, hiljattain edesmenneen, Tim Kellerin johtamassa seurakunnan istuttamiskoulutuksessa. Koulutuksessa opeteltiin rakentamaan seurakunta tyhjästä. Työntekijämme rakensivat Helsinkiin tällaisen seurakunnan. Viime sunnuntaina tuo seurakunta kokosi tavalliseen sunnuntaijumalanpalvelukseen 180 henkilöä, seurakunnan tavalliseen opiskelijailtaan kokoontui viikolla 110 henkilöä ja 30–40-vuotiaille suunnattuun Freda42 -iltaan 40 henkilöä. Seurakunnassa on viikoittainen päiväpiiri eläkeläisille, nuortenillat ja varhaisnuortenillat sekä 50–60 jäsenen maahanmuuttajaseurakunta, joka tekee päivittäistä opetus- ja diakoniatyötä. Kirkon verorahoilla tämä seurakunta ja sen työ ei toteudu. Se toteutuu ainoastaan toimintaan osallistuvien lahjoittajien varoin. Se on Evlut-sopiva, jos tahtoa on.

Ihmisten jakaminen seurakuntiin postinumeron tai katuosoitteen mukaan tuntuu vanhanaikaiselta ja kovin kankealta. Kirkon olisi hyvä tulla tähän päivään ja rakentaa yhteisöseurakuntia, joita ei määrittele katuosoite, vaan erilaisten seurakuntien olisi mahdollista toimia omalla identiteetillään ja samaa kirkkoa rakentaen.