Matkamiehen menot

Ville Melasen lähettikirje 5/2024

21.11.2024

Tallinnaan

Lähdin tällä kertaa Pasi Hujasen kanssa Helsingistä lautalla Tallinnaan. Tallinnassa käväisimme viemässä nunnaluostariin avustustarvikkeita. Siellä meille tarjottiin maittava ateria. Jotenkin siellä tulee aika erilainen tunnelma luostarista kuin Lutherin postilloista. Söimme ihan lihaa ja perunaa, jos salaattiakin. Viiniäkin tarjottiin, mutta siitä kieltäydyimme. Minusta kristitty voi ihan hyvin elää ilman alkoholin nauttimista. Sen juominen ei ole millään tavalla välttämätöntä, mutta Lutherin aikaan hänen kotikulmillaan olut oli jopa terveellisempää kuin jokivesi, jossa kulki kaikenlaista saastetta. Viiniä kuitenkin pitää käyttää Herramme asettamalla ehtoollisella. Se meidän täytyy erottaa tavallisesta syömisestä ja juomisesta. Se on pyhä asia, jolla ei pidä leikkiä. Näin ollen minulle ei ole ongelma tyhjentää ehtoollismaljaa muiden nautittua siitä. Tämä tapa hämmentää joitakin ihmisiä. Ensinnäkään kyse ei ole valtavan suuresta määrästä pyhitettyä ehtoollisviiniä ja meidän täytyy tässä painottaa nimenomaan sitä, että se on Herramme tosi veri. Miten Herramme vesi on käytettävä loppuun? Kaatamalla viemäriin, laittamalla takaisin pulloon tai heittämällä kirkkomaalle? Ei todellakaan. Kristus sanoo asetussanoissa: ”Ottakaa ja juokaa”. Maljan tyhjentäminen juomalla on asetussanojen mukainen tapa. Ehtoollisviinin käyttäminen messun ulkopuolella ei ole oikea tapa, paitsi niissä erikoistapauksissa, joissa ehtoollinen viedään kuolevalle tai sairaalle kristitylle alkukirkon käytännön mukaan.

Narvaan ja Ivangorodiin

Nautittuamme hyvän aterian ja kiitettyämme nunnien ystävällisestä palveluksesta lähdimme Narvaan yöpymään. Olimme eri paikoissa majoituksessa ja kun olin lähellä rajaa, niin menin aamulla yön nukuttuani ensin rajalle odottamaan. Vaikka Narvassa ollaan vielä Viron puolella, jonottamisessa on venäläinen kulttuuri. Kun yksi porukasta menee jonoon odottamaan, muut samaan porukkaan kuuluvat voivat tulla kaverin luo jonottamaan. Soitin Pasille, että olen jonossa. Kerroin paljonko edessäni on väkeä, johon Pasi totesi, että siinä menee kolme tuntia. Pasin tultua myöhemmin jonoon, kävin vaihtamassa euroja rupliksi, koska euroja ei ole nyt suotava viedä Venäjälle. Passintarkastuksessa minun kohdalleni sattui epäkohtelias iso mies, joka aloitti kysymällä minulta englanniksi, mihin olen menossa. Vastasin englanniksi: ”Siperiaan.” Seuraava kysymys oli: ”Mitä teen siellä?” Vastasin englanniksi, mutta hän ei ymmärtänyt vastaustani, jolloin vaihdoin kielen venäjäksi ja totesin olevani liikkeellä uskonnollisissa asioissa ihan sen mukaan, mikä asiapapereista käy ilmi. Tähän hän vastasi: ”No, mitä sitten?” Tähän en enää sanonut mitään, koska hänellä ei ollut selkeästikään halua keskustella asiallisesti eikä mitään syytä olla päästämästä minua tarkastuksesta läpi. Muutaman minuutin hän seisotti minua luukulla, minkä jälkeen antoi passini ja matka jatkui tullitarkastukseen.

Tullitarkastuksessa sen sijaan oli ystävällinen naisvirkailija, jolle ”Siperia-korttini” tuntui hyvältä vastaukselta. Tarkastus meni nopeasti ja asiallisesti ilman mitään moitteita. Viron puolella odottamiseen ja tarkastuksiin meni noin kaksi tuntia 45 minuuttia, josta ajasta suurin osa Narvassa kadulla avoimen taivaan alla lumen sataessa maahan. Olin tosin jonkun aikaa sivummalla tullirakennuksen katoksen alla Pasin seistessä jonossa. Venäjän puolella odottamiseen ja tarkastuksiin meni noin viisitoista minuuttia, joten Pasilla oli hyvin tarkka arvio, kuinka kauan rajalla meni. On pakko sanoa, vaikka se ei täällä lännessä varmaan ihmisiä miellytä, että Ivangorodissa tarkastajat olivat asiallisia ja ystävällisiä. Myöskään se, että Pasi ja minä olimme liikkeellä uskonnollisissa asioissa ei ollut siellä kielteinen asia eikä syy simputtaa Venäjän viranomaisille.

Ivangorodista Tuutariin

Käväisimme rajan ylittämisen jälkeen Kingisepin seurakunnan kirkolla, josta matka jatkui Tervolan vanhainkotiin. Söimme siellä lounaan. Edellisestä käynnistäni siellä on aikaa lähemmäs viisitoista vuotta. Pidin siellä(kin) aikoinaan hartauksia. Tunnistin paikan sisätiloista, mutta muuten paikka tuntui vieraalta. Vaikka matka ei kilometreissä tuona päivänä ollut suuren suuri, oli silti mukavan rentouttavaa ja tarpeellista päästä Tuutarin kirkon saunaan.

Pietarin kautta Omskiin

Nukuttuani yön Tuutarissa lähdin hoitamaan joitakin asioita Pietariin. Kävin mm. Pyhän Marian kirkolla, jossa tapasin seurakunnan kirkkoherran ja sihteerin. Illalla oli tulossa konsertti ja sihteerillä oli erilaisia tehtäviä. Olin jonkun aikaa vahtimestarin puuttuessa vastaamassa ihmisten kysymyksiin. Oli hauskaa olla tällaisessa tehtävässä, vaikka en ihan kaikista tuon seurakunnan asioista ollut perillä. Ihmisiä kiinnosti konsertin lisäksi myös Raamattu. Se on hyvä. Konserttiin en kuitenkaan jäänyt, vaan lähdin lentokentälle lentoa odottamaan. Lensin yötä myöten Omskiin, jonne saavuin aamulla noin kello 4.45. Saarnasin aamupäivällä seurakuntamme messussa. En saanut oikein kunnolla levättyä lennolla ja koin jonkunlaista vaikeutta saarnata. Kyse ei ollut hengellisestä eikä henkisestä vaikeudesta, vaan ruumiillisesta olemuksesta. Kerrottuani tästä myöhemmin kirjeen kuvassa olevalle ortodoksipapille hän sanoi, ettei sitä huomannut ja saarna oli hyvä. Tämä pappi, jonka nimeä en ainakaan tässä vaiheessa kerro, on luterilaisuudesta erittäin kiinnostunut ja on käynyt meillä Omskissa jo monta kertaa jumalanpalveluksessa. Kuvassa hän on pukeutunut ortodoksipapin mustaan kaapuun, mutta ihan siviilivaatteissa hän on seurakunnassa käynyt. Sovimme vaan, että otamme tuollaisen kuvan. Tämä pappi on nyt lukenut hänelle lahjoittamaani Tunnustuskirjaa ja kävimme tälläkin tapaamisella pari opillista asiaa läpi. Hän on minua paljon nuorempi, mitä kirjeen kuva ei välttämättä auta ymmärtämään.

Omskissa on nyt paljon uusia seurakuntalaisia. Saimme siellä tehtyä porrasremontin, jota varten myös seurakuntalaiset keräsivät kohtalaisen summan rahaa erilliskeräyksellä. Minullakin oli tähän projektiin tuotavana avustusta. Erityisesti uudet seurakuntalaiset halusivat, että pidän viikolla vielä erillisen raamattuopetuksen. Tähän toiveeseen oli hyvä vastata myönteisesti. Valitsin teemaksi ”lähimmäinen”. Se on aina ajankohtainen aihe. Aiheesta syntyi hyvää keskustelua ja oli mielenkiintoista, että tällä kerralla miehiä oli paikalla enemmän kuin naisia. Omskissakin yleensä tahtoo olla niin, että naisia on selkeästi enemmän kuin miehiä.

Tapasin tällä käynnillä Omskissa paikallista ns. saksalaisen kirkon rovasti Vinogradovia, piispa Scheiermannia, joka on tuttu monen vuoden ajalta sekä arkkipiispa Prohorovia, jonka tapasin virallisesti ensimmäistä kertaa. Omskissa on sikäli haastava tilanne, että ns. saksalaisen paikallisen seurakunnan entinen kirkkoherra haluaisi tulla papiksi Inkerin kirkkoon. Haluaisin selvittää asian kunnolla, koska tällaisissa siirtymissä saattaa olla taustalla asioita, joita emme heti ymmärrä. Miksi joku haluaisi tulla palvelemaan toista kirkkoa, jos omassa kirkossa ja sen seurakunnassa kaikki olisi hyvin? Vai onko kenties pappi aiheuttanut itse ongelmia ja kyllästynyt tilanteeseen? Inkerin kirkossa ja Siperian rovastikunnassa tarvitaan kipeästi uusia pappeja, mutta mielestäni se ei saa tapahtua hinnalla millä hyvänsä. Tuntuu toisinaan, että näissä asioissa on kirkossa liian kova kiire. Oli kuitenkin mukava tavata luterilaista arkkipiispaa, joka oli kiinnostunut hengellisistä kysymyksistä ja pappien moraalisesta vastuusta.

Erilaiset tilaisuudet, kokoukset ja tapaamiset pitivät minut lähes aamusta iltaan kiireisinä sunnuntaista torstai-iltaan Omskissa. Hengellisillä työntekijöillä ei ole työaikaa. Toisinaan viikkotuntimäärä saattaa kohota valtavaksi, mutta onneksi työajan epäsäännöllisyys mahdollistaa toisinaan päiväunet. Oli todella tärkeä käynti Omskissa tällä kertaa. Meillä on suunnitteilla pitää Siperian rovastikunnan pappisseminaari Omskissa tammikuun loppupuolella. Sää oli nyt varsin leuto. Lunta oli jonkun verran ja pakkasta jokunen asti. Tammikuun loppupuolella lukemat ovat varmaan ihan toisenlaiset, mutta lumenmäärästä on vaikea sanoa. Aika näyttää.

Omskista Novosibirskiin

Matkustin yöjunalla Omskista Novosibirskiin. Se oli tehokasta ajankäyttöä, mutta junassa nukkuminen ei ole ihan samanlaista kuin tavallisessa sängyssä nukkuminen. Vietin viikonvaihteen Novosibirskissa. Seurakunnan kirkkoherra Timur on Pietarin seudulla opetusmatkalla ja korjaamassa urkuja. Hän on varsinainen monitoimimies. Lupasin hänelle etukäteen, että olen sunnuntaina messua toimittamassa niin kuin olinkin. Meiltä Siperian rovastikunnasta on ollut lähetettynä Israeliin pappi rouvineen. Nyt he tulivat noin kuukaudeksi käymään Novosibirskissa viisumien päätyttyä ja odottaessaan uusien viisumien saantia. Kirkkovuoden kolmanneksi viimeinen sunnuntai osui suomalaiseen isänpäivään, Martti Lutherin 541-vuotissyntymäpäivään ja tuona päivänä vietettiin Inkerin kirkon lähetyspyhää. Sattui niin, että kaksi lähetystyöntekijää oli juuri tuona päivänä palvelemassa Novosibirskin seurakuntaa. Saarnasin ja toimitin liturgian ja tuo Vjatseslav-pastori avusti ehtoollisen jaossa. Venäjällä isänpäivää vietetään muuten keväällä. Itse vietin isänpäivää pari päivää myöhemmin, kun olin kotosalla oman perheeni luona.

Viikonvaihteen aikana sai pitkästä aikaa valoa hartauskirjani venäjännöksen redaktointi, kun eräs seurakuntalainen ilmoitti olevansa kiinnostunut tällaisesta projektista. Hänelle oli jäänyt mieleen asia edelliseltä kerralta. Hän on tehnyt työkseen sellaista hommaa. Tässä täytyy rukoilla sitä, että kirjaa ei alusta loppuun asti muokattaisi uudestaan, koska tarkoitus ei ole kääntää koko tekstiä venäjästä venäjäksi, vaan korjata sellaisia ilmaisuja, jotka on teknisesti käännetty oikein, mutta jotka ei tule ymmärretyiksi oikein.

Kuuntelin sunnuntaina kirkolla eräiden nuorten naisten keskustelua luterilaisuudesta. Oli mielenkiintoista kuulla, kuinka he olivat sen omaksuneet ja oivaltaneet tärkeitä asioita. Eräs heistä olisi halunnut, että hänet olisi kastettu heti tuona päivänä. Vaikka kaste on kallis ja suorastaan elintärkeä asia hengelliselle elämälle, haluamme kuitenkin opettaa kastettavalle, mitä kaste ja monet muut asiat merkitsevät. Kaste on ovi kirkkoon ja seurakuntaan eli hengellisen elämän alku. On tärkeä ymmärtää tämä, mutta monta muutakin asiaa. Sanoin tuolle nuorelle naiselle, että halu tulla kastetuksi on erinomainen asia ja meillä on halu kastaa. Kun ihmisellä on halu opiskella ja tutkia tällaisia asioita, ei kastaminen edellytä mitään monen kuukauden prosessia.

Hätäinen vaihto Moskovassa

Lensin myöhään sunnuntai-iltana 10. marraskuuta Novosibirskista Moskovaan. Lähtö viivästyi Novosibirskissa eri syistä. Koneeseen mentiin myöhässä, koneen piti käydä läpi jäänestoprosessi ja eräs matkustaja alkoi voida huonosti. Lentokone laskeutui jonkun verran myöhässä, jolloin ajattelin, että kyllähän tässä vielä ehtii konetta vaihtaa. Terminaaliin oli kuitenkin pitkä matka ja bussi ajeli rauhallisesti. Lopulta tuli todella kiire ja piti ottaa ihan juoksuaskelia, että ehti portille. Välissä piti mennä tietysti turvatarkastuksen läpi. Viimeisillä minuuteilla ehdin lentokoneeseen, joka saapui Pietariin ajoissa. Jouduin kuitenkin siellä toteamaan, että matkalaukkuni ei siinä rytäkässä ehtinyt vaihtaa konetta. Matkalaukkuni sanottiin tulevan myöhemmin yöllä ja tässä vaiheessa kello oli yli 1. Pasi oli tullut minua vastaan. Sovin lentokenttävirkailijan kanssa, että laukku toimitetaan Tuutarin kirkolle.

Paluu Suomeen

Lentokentältä tultuani rupesin nukkumaan klo 3 jälkeen, mutta heräsin jo klo 7.45, jolloin Siperiassa oli jo aamupäivä. Sen verran oli ehtinyt tottua Siperian aikaan, että uni pakeni silmistä. Matkalaukkua ei näkynyt eikä kuulunut enkä minä jäänyt sitä odottamaan. Laukussa ei ole mitään aarteita, vaan lähinnä vaatteita ja omia vanhoja tavaroitani. Lähdin puolenpäivän aikaan kollegan kyydissä rajalle. Raja ylittyi taas nopeasti ja parissakymmenessä minuutissa olin jo Narvassa. Lähes saman tien pääsin Tallinnaan menevään bussiin. Saapuessani Tallinnan linja-autoasemalle minulle soitettiin Pietarista lentokentältä, että toimitetaanko laukku ilmoittamaani osoitteeseen vai mitä tehdään. Vastasin, että voisiko laukku odottaa minua siellä lentokentällä pari viikkoa. Tulisin hakemaan sen sieltä itse. Tämä tuntui sopivan. Olen siis pian lähdössä uudelle Siperian-matkalle. Tallinnassa ehdin melkein saman tien lähtevään laivaan ja kotona Lahdessa olin jo ennen klo 22:ta, jolloin Siperiassa elettiin jo yön pikkutunteja.

Inkerin kirkon kuulumisia

Inkerin kirkon taloudellinen tuki on herättänyt paljon kysymyksiä Suomessa. Menevätkö avustukset perille asti? Venäjän ruplia voi viedä Venäjälle laillisesti Suomen tullin mukaan. Inkerin kirkon sisällä on nyt puhututtanut eräs toinen asia. Lokakuussa kokoontunut kirkolliskokous käsitteli mm. kysymystä kirkon nimen vaihtamisesta. Asiassa ollaan puolesta ja vastaan. Inkeri-nimi yhdistyy helposti kirkon ulkopuolisiin vallankumouksellisiin, joilla ei ole mitään tekemistä kirkon kanssa, mutta joista on aiheutunut erilaisia selvityspyyntöjä viranomaisille. Minäkin jouduin elokuussa selittämään rajalla, että he eivät ole kirkon ihmisiä. Toisaalta kirkko toimii nykyään paljon laajemmalla alueella kuin historiallisella Inkerinmaalla. Monissa paikoissa nimi aiheuttaa hämmennystä ja vaatii selittämistä. Kirkon nimi kertoo kuitenkin toisaalta historiasta ja Venäjällä arvostetaan historiallisina pidettyjä kirkkoja.

Totesin hiljattain Inkerin pappien Zoom-kokouksessa, että ymmärtäväthän kaikki, kuinka suuresta työstä ja muutoksesta on kyse. Kysehän ei ole vain parin kolmen sanan muuttamisesta, vaan kun kirkon ustaavi muuttuu, silloin täytyy uusia myös jokaisen seurakunnan, kirkon vanhainkotien ja teologisen instituutin ustaavit. Uudistus koskettaa koko kirkkoa. Ustaavi on oikeudellinen asiakirja, jossa luetellaan organisaation oikeudet ja velvollisuudet. Ilman ustaavia ei voi esimerkiksi tehdä minkäänlaisia sopimuksia. Totesin tätä kysyessäni, etten ota henkilökohtaisesti kantaa puolesta enkä vastaan. On kuitenkin tärkeää aina laskea kustannuksia ennen kuin lähdetään suureen savottaan. Piispa Laptev totesi, ettei nimen muuttaminen ole millään tavalla varmaa, vaikka kirkolliskokous päätyisi asiaa puoltamaan. Oikeusministeriö lopulta hyväksyy tai on hyväksymättä nimen muutoksen, jos asia etenee sille tasolle.

Inkerin kirkon kirkolliskokous julkisti myös kirkon virallisen kannan Raamatun erehtymättömyydestä. Eräs seurakuntalainen kommentoi tätä Novosibirskissa, että onko joku kyseenalaistanut sen. Hänen mielestään on itsestään selvää, että Raamattu on erehtymätön. Siihen ei tarvita mitään julkilausumia. Totta on, että Raamattu on ilman ihmisten ja seurakuntien julkilausumiakin erehtymätön. Ehkä tämän julkilausuman tarpeellisuus ei tullut niinkään kirkon sisältä, vaan sitä ympäröivästä maailmasta eikä vähiten siitä tosiasiasta, että monissa luterilaisissa kirkoissa Raamattu on tänä päivänä enemmän sanoja Jumalasta kuin Jumalan sana. Minusta julkilausuma on tarpeellinen todistus juuri tässä mielessä.

Sana

”Niin olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.” (Luuk. 12:40)

Kirkkovuoden lähestyessä loppuaan meitä muistutetaan toistuvasti hengellisen valvomisen merkityksestä. On tärkeä olla valmis siirtymään ajasta iankaikkisuuteen. Emme tiedä omien päiviemme määrää eikä tiedossamme ole Kristuksen paluun päivämäärä. Jos nämä asiat olisivat tiedossamme, silloin asiasta puuttuisi yllätyksellinen puoli. Jotkut tekevät laskutoimituksia ja ovat ihan varmoja siitä, että jonain päivänä alkaa tuhatvuotinen valtakunta. Siitä tuhat vuotta eteenpäin ja kaikelle tulee loppu. Näin ei voi kuitenkaan olla, sillä silloin tietäisimme maailmanlopun tarkan ajankohdan. Kaikissa laskuissa ja pohdinnoissa, jotka liittyvät tähän asiaan, me ennemminkin erehdymme kuin olemme oikeassa. Sotia, tulvia, maanjärjestyksiä ja kaikenlaisia myllerryksiä on ollut ennenkin, mutta vielä loppu ei ole koittanut. Monet ihmisten maailmanlopun ennustukset ovat osoittautuneet vääriksi ja niin käy sellaisten ennustusten edelleenkin. Kun emme sitä tiedä, niin emme tiedä. Ei se siitä ennustelemisilla muutu.

Lopunaikoihin liittyvät asiat saattavat tuottaa suurta ahdistusta, kun asioista opetetaan väärin. Erilaiset varoitukset ovat tärkeitä. Meidän on pidettävä huolta omasta hengellisestä elämästämme olemalla ahkeria Jumalan sanan kuulijoita ja tekijöitä. Hakeutukaamme mahdollisuuksien mukaan alttarin ääreen nauttimaan Kristuksen ruumis ja veri, siellä missä asiasta oikein opetetaan ja uskotaan Jumalan sanaan niin kuin se on kirjoitettu. Suhtautukaamme Herran käskyihin vakavasti ja edistäkäämme Jumalan tahdon toteutumista. Tätä on lähetyskäskyn toteutumisen mahdollistaminen. Hengelliseen valvomiseen kuuluu myös lähimmäisistä huolehtiminen – erityisesti siitä, että hekin perisivät taivaan valtakunnan. Katsokaamme, että lähimmäisemme tulevat kastetuiksi ja heitä opetetaan. Pitäkäämme huolta, että heidän uskonsa saa vahvistusta ja heille – niin kuin meillekin – julistetaan katumusta, palaamista uudestaan ja uudestaan hengellisen elämämme lähtöpisteeseen, kalliin kasteemme armoon.

Hengellisessä valvomisessa ei ole kyse iankaikkisen autuuden hankkimisesta omilla ansioilla. Se on asettumista Herramme hoidettavaksi Jumalan sanan ja sakramenttien kautta. Se on myös armon pohjalta kulkeminen Jumalan edeltäpäin valmistamissa askelissa. Hyvät teot kuuluvat kristityn elämään Jumalan armon ja uskon seurauksina. Herra pitää meistä huolta silloinkin, kun koemme suurta ahdistusta ja murehdimme elämämme arjessa. Edessä voi olla kovia päiviä ja ankeita aikoja, mutta Kristus tulee noutamaan meidät taivaan kotiin. Kaikille kärsimyksille ja vaikeuksille tulee loppu, ja me pääsemme siihen riemulliseen juhlaan, jossa näemme kaikki taivaan pyhät. Kerran saamme jättää kaikki tämän elämän vaivat ja murheet taaksemme. Emme silloin haikaile vanhoja aikoja emmekä kaipaa takaisin. Olemme silloin päässeet uskomisesta näkemiseen ja toivosta täyttymykseen. Ah, autuas on hetki se, kun pääsemme perille!

Esirukousaiheita:

-Pappisseminaarin järjestelyt Omskissa
-Kiitos terveyden lahjasta!
-Piispa Ivan Laptevin terveys
-Rauhaa maailman kansoille!
-Apua seurakuntien toimitilojen remontteihin

Lähetysterveisin,

Ville