-
Connector.
Uganda
Mainio marraskuu
02.12.2024
Kirjeitä Heikkilöiltä 11/2024
3 0 . 1 1 . 2 0 24
Kukaan ei ole liian nuori
Hyvää marraskuun viimeistä päivää ystävä! Mitä sinulle kuuluu? Uskomatonta, että huomenna alkaa joulukuu! Lue tästä kirjeestä eräästä nuoresta ja muista kuulumisista täältä Ugandasta. Meistä on aina ihanaa kuulla myös teidän kuulumisianne, joten kiitos kaikille, että luette, muistatte meitä ja kirjoittelette takaisin.<3
”Näin unta, että minun piti mennä kertomaan yhdelle naapurilleni Jumalan rakastavan häntä. Kun heräsin aamulla mietin kovasti, että mistä oli kyse. Juttelin asiasta toisen naapurini kanssa ja hän sanoi, että ehkä Jumala koitti unessa sanoa sinulle, että mene puhumaan tälle naapurille. Halusin kuitenkin olla ihan varma ennen kuin menen, joten ajattelin, että minun täytyy nähdä uni uudestaan. Näinkin. En ole kuitenkaan uskaltanut mennä, mutta nyt eilisen oppitunnin jälkeen olen päättänyt mennä!”
Näin meille kertoi yksi nuori kun olimme Pasun seurakunnassa pitämässä päivän mittaisen nuortenkoulutuksen. Oppitunnin aiheena oli Raamatun nuoria ja tämä eteläsudanilainen nuori oli Samuelin ja Jeremian esimerkistä voimaantuneena päättänyt seurata Jumalan kutsua kertoa ilosanomaa.
Tämä on taas yksi innostava kohtaaminen, joka kertoo meille nuorisotyön tärkeydestä. Nuoret ovat lahjakkaita, motivoituneita ja kiinnostuneita. Yhteistyökirkon henkilöresurssit nuorten mentorointiin ja kouluttamiseen ovat kuitenkin rajalliset. Meille on suuri ilo ja kunnia, että työssämme saamme tukea näitä nuoria heidän kasvussaan.<3
Koulutuksia ja kokouksia
Marraskuu on tuonut tullessaan meille taas uusia kokemuksia! Paulan työnkuvaan kuuluu myös yhteistyökirkon tukeminen hallinnollisella puolella, erityisesti taloushallinnon kehittämisessä ja kirkon projekteissa.
Tähän liittyen järjestimme kaksipäiväisen taloushallinnon ja kirjanpidon koulutuksen täällä Gulussa. Saimme koulutukseen tosi taitavat paikalliset kouluttajat ja yhteistyökirkon puolesta siihen osallistui väkeä sekä Juban päätoimistolta että Bweyalesta koulutukiprojektin raportointia hoitava henkilö.
Taloushallinnon puoli ei ehkä tunnu yhtä mielenkiintoiselta aiheelta kirjoittaa kirjeissämme, kuin kohtaamiset nuorten kanssa ja koulutukset pakolaisasutusalueilla, joten olemme kertoneet tästä aiheesta vähän vähemmän, mutta nyt tuntuu tärkeältä puhua myös tästä puolesta työtämme varsinkin, kun marraskuussa on ollut paljon tekemistä taloushallintoon liittyen.
Koulutuksessa aiheinamme olivat mm. kirjanpito, budjetointi ja talouden seuranta. Oli ihana huomata, kuinka kaikilla osallistujilla oli halu oppia uutta ja vahvistaa ymmärrystämme taloushallinnon tärkeydestä ja hyvistä käytänteistä.
Koulutuksen jälkeen osallistuimme koulutukiprojektin kokoukseen. Lapsilla ja nuorilla on nyt meneillään viimeiset päivät ennen joululomalle jäämistä. Projektin hallinnossa on ollut muutoksia vuoden aikana ja kokouksessa keskusteltiin mm. kriteereistä, joilla uusia lapsia ja nuoria otetaan projektiin: ketkä ovat niitä kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevia, kun avuntarvitsijoita on enemmän kuin mahdollisuuksia auttaa. Rukoilethan kanssamme näiden
lasten ja nuorten puolesta.<3
Kunpa silta aukeaisi pian!
Kuten aikaisemmissa kirjeissä olemme kertoneet Karuman silta on ollut suljettu yli kaksi kuukautta. Sen pitäisi aueta 20.12.2024 ja todella toivomme, että aikataulu pitää paikkaansa! Matkustuskilometrejä on kertynyt hurjasti ja viikottaisia vierailuja on täytynyt harventaa. Meidät on kutsuttu viettämään joulua Bweyaleen ja odotamme jouluvieraita Suomesta, joten olisi huojentavaa, jos pääsisimme jo käyttämään lyhyempää reittiä!
Ihanaa tehdä tätä työtä yhdessä kanssanne! Kiitos rukouksista, taloudellisesta tuesta ja kaikista rohkaisevista viesteistä. Ne kantavat myös silloin, kun oma olo tuntuu pieneltä ja työn taakka suurelta. Hyvää alkavaa joulukuuta ja joulunodotusta!<3
Lämpimin terkuin,
Paula ja Lauri
Alkuperäinen kirje kuvineen: https://mediakirjasto.sley.fi/2024/12/heikkiloiden-lahettikirje-joulukuu-2024