Maassa maan tavalla – me kaikki yhdessä

Kielen, sääolojen, ruoka- ja tapakulttuurin lisäksi lähetystyöntekijälle yksi sopeutumista vaativa asia on paikallinen työkulttuuri. Japanissa oli hämmentävää todeta, että työtä tehdään siellä aika eri tavoin kuin Suomessa.

Suomessa olin tottunut siihen, että työntekijä suunnittelee, päättää ja toteuttaa asioita aika itsenäisesti. Kukin puurtaa aika pitkälti omaa sarkaansa. Mutta Japanissa työtä tehdään enemmän yhdessä, ryhmänä. Lause “mina-san to isshoni” eli “me kaikki yhdessä” tuntui toistuvan jo kielikoulussa hämmentävän usein. Television lastenohjelmissa sama lause kaikui kerta toisensa jälkeen, ja ihan joka puolella. Se ajatus kuuluu japanilaisen kulttuurin ytimiin. On arveltu, että yhteistyöhakuisuus ja -taidot olisivat peräisin siitä, että riisinviljely on aikoinaan vaatinut laajaa yhteistyötä.

Ryhmänä työn tekeminen edellyttää paljon kokoontumisia, keskustelua, valmistelua, asioiden ylös kirjaamista ja toisten kuuntelemista ja mielipiteiden huomioon ottamista. Usein seurakunnan kokoontumisessa tai työryhmässä mennään kierros, jossa kukin sanoo jotakin käsiteltävänä olevaan asiaan. Japanilaiset vaikuttavatkin ryhmätyön mestareilta ja siinä ympäristössä keskustelutaidot kehittyvät ihan eri tasolle kuin täällä yksilökeskeisessä pohjolassa.

Suomalaisessa seurakunnassa työntekijä tai jonkun piirin vastuunkantaja johtaa tilaisuuden usein yksin. Mutta Japanissa, aina kun se on mahdollista, tilaisuudessa on läsnä useampi työntekijä tai piirin vetäjä. Aluksi ihmettelimme sitä, että meiltä edellytettiin läsnäoloa pitämiemme piirien lisäksi monissa sellaisissakin tilaisuuksissa, joissa meillä ei ollut varsinaista vetovastuuta. Tällä tavalla vähänkin isommassa seurakunnassa työpäiville kertyi melkoisesti pituutta. Mutta näin myös tutustuimme useampiin ihmisiin ja keskustelimme enemmän heidän kanssaan. Se oli myös kielen oppimisen kannalta hyödyllistä.

Työn aloitus tapahtui myös eri tavalla kuin olimme odottaneet. Suomessa voi yleensä pienen perehdytyksen jälkeen saman tien alkaa tekemään sitä mitä työhön kuuluu – johtamaan ryhmiä, pitämään puheita jne. Me kun tulimme uusina mukaan japanilaisen seurakunnan työhön, meidän piti ensin tulla yhdeksi kunkin ryhmän jäsenistä ja ihan vain “näyttää kasvojamme” useamman kerran. Sitten kun ajateltiin, että me olemme tottuneet ryhmään ja ryhmäläiset ovat tottuneet meihin, meille alettiin antaa siinä vastuutehtäviä. Näin varmistettiin sujuva yhteistyön aloitus.

Seurakunnan vuosittainen myyjäistapahtuma on yksi japanilaisen yhteistyön taidonnäyte. Niissä vallitsee sellainen “me-henki”, jota olen harvoin kokenut. Kukin kantaa uskollisesti kortensa kekoon, tekee mitä parhaiten osaa ja tukee toistaan.

Mitä me voisimme tänä syksynä tehdä yhdessä seurakuntana niin, että me kaikki voisimme kokea olevamme yhtä? Missä voisimme kokea yhteyttä, kun ponnistelemme – ”me kaikki yhdessä” – saman päämäärän hyväksi ja missä kukin voisi palvella niillä lahjoilla mitä Jumala on antanut: “Jumalan voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa, on sama. Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi.” (1. Kor. 12:12-13)

Meidät kaikki seurakunnan jäsenet on Raamatun mukaan “kastettu yhdeksi ruumiiksi” ja yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät. Toisinaan on hyvä saada myös kokea sitä todeksi.

“Kristus on niin kuin ihmisruumis,
joka on yksi kokonaisuus
mutta jossa on monta jäsentä;
vaikka jäseniä on monta,
ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin.
Meidät kaikki,
olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia,
orjia tai vapaita,
on kastettu yhdeksi ruumiiksi.
Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät,
kaikki me olemme saaneet
juoda samaa Henkeä.” (1. Kor. 12:12-13)