Pöytävieraana: Luther ja pöytäpuheet
Taito Heikkilä
Johdanto
Martti Lutherin tuotannossa oman lukunsa muodostavat pöytäpuheiden nimellä kulkevat kokoelmat. Ne olivat kovaa valuuttaa 1500-luvun opiskelijoiden keskuudessa – niitä kopioitiin edelleen ja opiskelijat kävivät niillä jopa vaihtokauppaa keskenään. Martti Luther tuskin arvasi, että hänen päivälliskeskustelujaan luettaisiin yhä yli 400 vuoden kuluttuakin. Ylöskirjatuista puheista syntyi kuitenkin melko pian nidottuja kokoelmia. Ensimmäinen painettu laitos julkaistiin jo vuonna 1566.
Vaikka vuodet ovat vierineet ja maailma muuttunut, ihmisten kysymykset ovat pysyneet samanlaisina. Tämän vuoksi Lutherin ajatukset ovat edelleen ajankohtaisia. Yhä kysymme omaa paikkaamme maailmassa, etsimme elämän tarkoitusta ja suuntaa. Ajankohtaisia ovat edelleen kysymykset hyvän puolison löytymisestä, terveydestä ja vaikkapa masentuneen lohduttamisesta. Näistä Lutherilta löytyy omakohtaista sanottavaa – kuin myös musiikista, avioliitosta, opiskelusta ja raha-asioista ja niin edelleen. Mikään inhimillinen ei jää keskusteluiden ulkopuolelle. Toisaalta pöytäpuheista löydämme samaa syvällistä teologiaa kuin muualta Lutherin teoksista. Myös pöytäpuheissaan Luther liikkuu Raamatun äärellä tekemissään löydöissä. Niistä tärkeimpänä säilyy se, kuinka syntinen voi löytää luottamuksen armolliseen Jumalaan. Tämä oli uskonpuhdistuksen keskeinen aarre joka myös pysyi opetuksen keskiössä. Seuraavassa ajatuksia kristittynä elämisestä pöytäpuheiden valossa.
Pöytä on katettu!
Pöytäpuheita lukiessa on helppoa sijoittaa itsensä päivällispöytään Martti-tohtorin ja Käthe-rouvan kotiin. Kello viiden päivällistä tarjoillaan pöytään. Takkatuli lämmittää vieressä, ja Lutherin koira Tölpel tekee tuttavuutta kauempaa saapuneiden vieraiden kanssa. Paikalle on saapunut aatelisia, muutama sotaväessä palveleva sekä oppineita kirkonmiehiä. Lutherin kotona majoittuvat ylioppilaat ovat saapuneet odottavaisin mielin aterialle – muistiinpanovälineet valmiina. Puheensorina täyttää ruokasalin. Keskustelua käydään innostuneesti, välillä rupatellaan maanviljelystä ja satovuoden niukkuudesta, pohditaan avioelämän haasteita ja kirkon tilannetta. Puheenaiheet vaihtuvat luontevasti kuulijakunnan mukaan. Meille säilyneistä keskusteluista esille nousee värikäs kieli. Puheet kuulostavat toisinaan ronskeilta ja saavat herkkähipiäisemmän punastumaan. Joku on esittänyt, että Martti Luther olisi vaimonsa korvia säästääkseen kertonut värikkäimmät yksityiskohdat latinaksi. Tämä lienee spekulaatiota; Käthe-rouva osasi varmasti itsekin latinaa, toisaalta puhetapa oli tuolloin erilainen. Suorapuheisuutta ei pidetty loukkaavana. Sama koskee huumoria. Kerran Lutherilta kysyttiin: “Mitä arvelette, herra tohtori, minkälainen mies Paavali oli?” Tähän Luther vastasi: “Luulen, että Paavali oli halveksittu mies, jolla ei ollut ulkonäköä, kuiva, pieni miesrahjus, kuten maisteri Filip,” (siis Melanchton: Lutherin ystävä ja työtoveri).
Lutherin ajatuksia itsestään
Lutherin merkitys uskonpuhdistuksessa on keskeinen. Historian saatossa on kuultu myös ylisanoja hänestä. Muuan Strassburgilainen mies vertasi kerran Lutheria apostoleihin ja ylisti häntä näitäkin merkittävämmäksi henkilöksi. Tähän Luther oli huudahtanut: “Oi, ei! apostolit ovat olleet suuria, arvokkaita ihmisiä. Kunpa Jumala sallisi minun olla vain hänen lämmittäjänsä ja saisin seistä oven takana! Mutta minä en ole vielä edes sitäkään.” Toisaalla Luther vertasi itseään narriksi ja totesi sellaisena pysyvänsä varttumisestaan huolimatta. Hankalissa elämänvaiheissa ja elämän rajallisuuden äärellä huumori voi tuoda kaivattua kevennystä. Elämänsä ehtoopuolella Luther keskusteli perheensä kanssa hautajaisjärjestelyistään. Luther totesi tuolloin: ”Paneudun arkkuun makaamaan ja sitten tarjoan madoille lihavan tohtorin syötäväksi.”
Esimerkkejä elävästä elämästä
Yksinkertainen puhe voi välittää syvällisen sanoman. Raamatusta huomaamme, kuinka Jeesus käytti puheissaan yksinkertaista kieltä. Hän otti esimerkkinsä elävästä elämästä. Milloin hän otti lapsen syliinsä ja siunasi tätä, mikä itsessään jo itsessään antoi vahvan viestin; Jeesuksen mukaan lasten kaltaisten on taivasten valtakunta. Näin havainnoillistettu saarna jää mieleen. Luther puhuu pöytäpuheissaan usein saarnaamisesta. Luther kritisoi liian vaikeatajuisesti puhuvia pappeja ja kehottaa näitä ottamaan esimerkkiä Jeesuksen tavasta opettaa. Yksinkertainen saarna on suuri taito, Luther toteaa ja jatkaa: ”Niin saarnaa Kristus. Hän puhuu peltotöistä, sinapinsiemenestä jne. ja käyttää vain yksinkertaisia, koruttomia vertauksia” ja silti “saattaa kaikki tohtorit häpeään”. Joskus opetusta voidaan tehostaa myös muiden aistien avulla – kerran Luther nostelee lastaan sylissään ja tämä likaa hänet. Luther toteaa: “Oi, miten täytyykään Herramme sietää meiltä niin monenlaista murinaa ja lemua, enemmän kuin äidin lapseltaan.”
Huvittava piirre pöytäpuheissa on se, kuinka usein Luther mainitsee puheissaan koiransa Tölpelin. Koiranpentu sopi myös opetusta havainnollistamaan. Kerran pentu oli kerjäämässä ruokapöydässä. Suu ammollaan ja katse ruokapalaan liimaantuneena se odotti isäntänsä antamaa murusta. Tästä Luther totesi: ”Oi, kunpa vain osaisin rukoilla samalla tavoin kuin tämä koira tarkkaa lihapalasta! Kaikki sen ajatukset ovat keskittyneet lihapalaan. Sillä ei ole muuta ajatusta, toivomusta tai haavetta.”
Kristityn elämään kuuluvat vaikeudet
Lutherilla oli omakohtaista kokemusta koettelemuksista, eikä vähiten julistamansa evankeliumin vuoksi. Totuuden ja Raamatun sanaan perustuvan vakaumuksen äärellä voit joutua vaikeuksiin. Muistan kuinka eräs tunnettu kristitty joutui median hampaisiin. Hän oli pitänyt kristinuskon sanomaa esillä ja elänyt sen mukaan. Tietoisena siitä, että Jumalan sana ei maailmaa miellytä, hän jatkoi uskollisesti kutsumuksessaan. Hän siteerasi tällöin Lutherin ajatusta:
“Jos uskot, puhut. Jos puhut, joudut kärsimään. Jos kärsit, saat lohdutuksen. Sillä usko, tunnustus ja risti kuuluvat yhteen ja ovat tosi kristitylle ominaisia.” Lutherin liittää näin uskon, tunnustuksen ja siitä seuraavan kärsimyksen yhdeksi kokonaisuudeksi. Tällä Luther haluaa muistuttaa, että usko ei ole jotain abstraktia, vaan sillä on sisältö ja kohde – nimittäin Kristus itse. Tunnustamalla uskoaan kristitty sitoutuu uskon kohteeseen, Kristukseen. Tässä meillä on paljon opittavaa. Samalla meidät kutsutaan rohkeasti taistelemaan totuuden puolesta. Totuuden puolesta kärsiessämme uskomme voi vahvistua. Ja meillä on lupaukset Jumalan antamasta lohdutuksesta. Tätä ei pidä sanoa liian kevyesti. Mietin kristittyjä veljiämme ja sisariamme jotka maksavat tälläkin hetkellä todella kovaa hintaa uskostaan. Mistä perheenäiti löytää lohtua kun lapset on surmattu ja omaisuus riistetty? Mistä löydät lohtua kun sinusta levitetään valheita ja koko sukusi ja heimosi hylkää sinut Kristuksen tähden? Apostolien teoissa (luku 5) puhutaan myös lohdutuksesta vainon keskellä. Lutherin lausuma ajatus on siis toisintoa Raamatun sanomasta. Usko, tunnustus ja risti tosiaan kuuluvat yhteen ja ovat tosi kristitylle ominaisia. Niin ovat myös Jumalan lupaukset ja lohdutus jonka yksin Jumala voi vaivatulle antaa.
Pyhä peli Kristittyä kohtaa aika ajoin kiusaus vastata samalla mitalla takaisin. Erityisesti jos se olisi mahdollista. Vuonna 1525 talonpoikaissodassa Thomas Müntzerin joukot uskoivat taistelevansa Jumalan valtakunnan asialla. Nämä kapinalliset perustelivat toimiaan Jeesuksen esimerkillä: Jeesushan ajoi väkivalloin rahanvaihtajat ulos temppelistä. Lutherin mukaan tämä on mieletöntä eikä sovi esimerkiksi Jeesuksen seuraamisesta. Tekihän Jeesus muutakin johon emme kykene, kuten paastoamaan neljäkymmentä vuorokautta tai kävelemään veden päällä. Ei meitä ole tämankaltaisia tekemään, Luther painottaa. Vielä vähemmän hän haluaa että käymme väkivalloin totuuden vastustajia vastaan. Luther jatkaa:
“Hän pikemminkin tarjoaa meille pyhää peliä: rakastakaa vihollisianne, rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä loukkaavat ja vainoavat!”
Vihollisen rakastamista Luther kutsuu “pyhäksi peliksi”. Tämä ajatus on yllättävä. Kuvitellaan tilanne, jossa syyttömänä osapuolena kärsit pahaa. Tässä pelissä voit valita millä säännöillä pelaat. Voit valita joko maailman säännöt, jotka huutavat kostoa vihollisille. Voit myös valita pelaavasi Kristuksen säännöillä pyhää peliä; voittaa toisen rakkaudella ja siunaamalla tätä. Maailman säännöillä pelaavien silmissä voin olla häviöllä ja huono pelaaja, mutta Kristuksen säännöillä pelatessa rakkaus voi voittaa vihollisuuden. Pyhän pelin säännöissä Jeesus kehoittaa: Ottakaa päällenne minun ikeeni ja oppikaa minusta, sillä minä olen lempeä ja nöyrä sydämeltä. Ja vielä: Joka tahtoo olla minun seuraajani, se kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Säännöt ovat yksinkertaiset, mutta niiden oppiminen ja käytäntöön soveltaminen on jo toinen juttu.
Kristitty ja sota
Kristitty on kutsuttu seuraamaan Jeesuksen esimerkkiä lempeydessä ja armahtavaisuudessa. Moni on kysynyt, voiko kristitty toimia sotilaana ja puolustaa maataan? Lutherin mukaan Jumala hallitsee maailmaa kahden regimentin eli hallintavallan avulla. Maallinen hallintavalta voi tarvittaessa käyttää vaikka miekkaa järjestystä ylläpitämään. Tämän mukaan kristitty voi palvella esimerkiksi poliisina. Hengellinen regimentti on puolestaan Jumalan hallintavaltaa, siellä pelataan Kristuksen pelisäännöillä. Toisin sanoen Kristus hallitsee kirkossaan Sanallaan ja sakramenteillaan. Nämä kaksi tulisi pitää erillään kun pohditaan kristityn oikeutta aseelliseen vastarintaan. Lutherin esimerkki voi valaista asiaa: Mikäli henkilö on työmatkalla hallitsijan edustajana ja rosvojoukko hyökkää, niin kristitty voi hyvällä omallatunnolla ”kuristaa hyökkääjän tai uhata häntä veitsellä”. Lutherin mukaan tämä siksi, että rosvojoukko ei hyökkää matkalaisen kimppuun koska tämä on kristitty, vaan siksi että hän edustaa esivaltaa. Esivallalla on oikeus kantaa miekkaa ja pitää yllä järjestystä. Mikäli hyökkäys kohdistuu toiseen koska tämä on kristitty, silloin kristityn on kärsittävä ja uskottava rangaistus Jumalan haltuun. Luther tiivistää: ”Sillä saarnaaja älköön puolustautuko. Sen vuoksi en ota veistä mukaani saarnastuoliin, vaan ainoastaan matkalle, kun vaellan maan halki.” Mietin, avaisiko edellä mainittu näkökulma ajatuksia Jeesuksen opetuksesta toisen posken kääntämisestä. Kumman regimentin alle se kuuluu?
Uskossa heikotkin kuuluvat Kristukselle
Kristittynä eläminen ei ole siis aina helppoa, mutta se on sen arvoista. Joskus tosin saatamme alkaa epäillä uskoamme ja sen riittävyyttä. Näissä tilanteissa olisi tärkeää kohdistaa katse itsemme ulkopuolelle – Kristukseen. Kristityn ei tule etsiä tunnetta oman uskon riittävyydestä tai palavuudesta. Emme pelastu oman uskomme suuruuden tähden, vaan Kristuksen sovitustyön tähden. Usko on ilmainen lahja joka omistaa tämän pelastuksen armon. Siksi Kristukselle kuuluvat heikkouskoisetkin.
Juuri tämä on Lutherille keskeinen teema. Tätä meidän tulee usein kuulla ja siitä ammentaa. Uskossa heikotkin kuuluvat Kristukselle, sillä “muuten ei Herra olisi kehottanut vahvistamaan seuraajiaan niin usein”. Luther on oivaltanut: ”Elleivät heikkouskoiset kuuluisi Kristukselle, niin minne sitten joutuisivat apostolit, joita Herra usein nuhteli heidän epäuskonsa tähden, vieläpä ylösnousemisensa jälkeenkin?”. Toisin sanoen, ”jollei heikkokin usko olisi uskoa, eivät apostolit olisi apostoleita.”
Summa summarum
Lutherin näkökulmat kristittynä elämiseen ovat edelleen ajankohtaisia sillä ihmisten kysymykset ovat pysyneet samankaltaisina läpi vuosisatojen. Siksi voimme oppia ennen meitä kulkeneilta. Pöytäpuheiden äärellä pääsimme seuraamaan kuinka erään Wittenbergiläisen ruokapöydän äärellä on eletty uskoa todeksi kauan sitten. Pöytäpuheissa on nähtävissä niitä samoja aarteita kuin mitä löydämme muualta Lutherin tuotannosta. Oman lisänsä tähän ne tuovat antamalla makua ja tuoksua tuolloin eläneiden kristittyjen maailmaan. Yksi teema kulkee läpi Lutherin tuotannon – se on Kristuksen risti. Sen rinnalla kaikki muu kalpenee.
“Me ymmärrämme, että Kristus lihaksi tullessaan on ottanut kantaakseen myös kaikki syntimme, kirouksen ja kuoleman, onnettomuuden ja vaivan. Kaikesta tästä hän on meidän autuudeksemme saanut loistavan voiton. Hän yksin on Herra, jonka edessä kaikkien pitää maahan langeta.”
