Kun maito kiehui hellalle: Invocavit -viikon saarnat
Antero Toikka
Lukioikäisenä fanitin ihan tietynlaista musiikkia. Oikeastaan kaiken muun musiikin olisi saanut vetää mielestäni vessanpytyn kautta viemäriin. Kyseistä reittiä tyypillisesti kulkevaa tavaraa saivat puolestani haistella kaikki, jotka olivat kanssani eri mieltä. Koin tehtäväkseni saada kaikki muutkin Kokemäen lukiossa kuuntelemaan ainoaa oikeaa hyvää musiikkia. Mitä opetettavaa kaltaisilleni kärsimättömille muutoksen edistäjille on Martti Lutherin elämänvaiheilla? Kurkistamme tapahtumiin, joissa Luther huomasi, että jotkut hänen kannattajistaan olivat menneet fanituksessaan vähän liian pitkälle. Uudistuksista oltiin innoissaan, mutta rakkaus toisia kohtaan oli unohtunut. En tiedä olisiko esimerkiksi Gerard Way (googlaa…) innostunut siitä, millä tavalla minä pyrin ajamaan asiaani Kokemäellä.
Wormsin valtiopäivien (1521) jälkeen Martti Luther joutui kirkonkiroukseen ja samanaikaisesti valtionkirouksessa hän joutui piileskelemään Wartburgin linnassa. Samaan aikaan Wittenbergissä alkoi tapahtua jotakin, mistä Luther ei alkuunkaan innostunut. Wittenbergissä vaadittiin Lutherin opetusten mukaista käytännön uudistusta. Enää ei jaksettu odottaa pidempään. Pappeja ajettiin pois alttareilta, munkkeja pilkattiin ja estettiin toimittamasta yksityismessuja. Nopealla aikataululla alettiin myös pitää uuden järjestyksen mukaisia messuja, joissa uuden tavan mukaan maallikoille jaettiin Kristuksen ruumiin lisäksi veri. Pappien vaatetusta ja liturgian osia muutettiin. Kirkoista poistettiin väkivalloin pyhimysten kuvat. Neitsyt Mariaa rukoilevia kristittyjä heiteltiin kivillä. Jouluaattona uudistuksia ajanut väkijoukko tunkeutui kirkkoon kesken messun ahdistellen pappeja ja huudellen törkeyksiä. Wittenberg oli kaaoksessa. Luther oli Wartburgin linnassa paossa keisaria ja paavia. Hän sai Melanchthonilta seuraavanlaisen viestin kriisiytyneestä tilanteesta: ”Pato on murtunut, enkä minä pysty pysäyttämään sitä.” Luther järkyttyi kuulemastaan väärästä uudistusinnosta. Hengenvaarasta välittämättä hän palasi Wittenbergiin palauttamaan kaiken ennalleen. Provosoidakseen väkivaltaisia uudistajia hän munkinkaapu päällään ja tukka munkkityyliseksi ajeltuna piti Invocavit-viikon saarnansa. Kaikki uudistukset kumottiin ja vanhat tavat otettiin uudelleen käyttöön. Ainoastaan yksityismessuja ei suvaittu. Miksi Luther halusi suitsia tapahtumassa olevaa uudistusta? Uudistus kuitenkin perustui hänen omaan opetukseensa. Luther saarnasi kuuluisiksi tulleissa Invocavit-viikon saarnoissaan, että ketään ei saa väkipakolla ajaa uudistuksiin, sillä ”en voi ketään kalikka kädessä ajaa taivaaseen”. Sen sijaan on luotettava Jumalan sanan voimaan. Opetus tulee ensin, sen vaikutuksesta tulee uudistus. Tällainen asenne osoittaa suurta luottamusta Jumalan sanan ja sakramenttien vaikuttavaan voimaan. Jumalan sana vaikuttaa voimakkaammin kuin mikään ihmisten into ja tekeminen. Näin on myös silloin, kun ajettava asia itsessään on hyvä ja oikea. Mutta miksi sanan julistamisen rinnalla ei voisi käyttää myös ihmisten intoa? Luther saarnasi, että kristilliseen rakkauteen tulee kuulua sen, että otetaan huomioon lähimmäisen vajavuudet. Vaikka minä itse olisin vakaumuksessani varma siitä, että liturgiassa ei ole välttämättä oltava juuri tiettyjä sanamuotoja, minun tulee kunnioittaa heikompia veljiäni ja heidän vakaumustaan, vaikka he ajattelisivatkin eri tavalla. Ensimmäisessä saarnassa Luther sanoo olevansa tyytyväinen siihen, että vaikuttaa siltä, että seurakuntalaiset kyllä uskovat olevansa synnin alaisia ja tarvitsevansa pelastajaksi Kristusta. Niin pitkälle oltiin hyvällä ja oikealla tiellä. Sen sijaan suuria ongelmia hän oli havainnut Jumalan armosta seuraavassa kristillisessä rakkaudessa. Tähän rakkauteen tuli kuulua kärsivällisyyden. Toisin sanoen ”kukaan ei saa tehdä sitä, mihin hänellä olisi oikeus, vaan hänen on katsottava veljensä hyötyä ja etua”. Rakkauden tulee taipua ymmärtämään lähimmäistä. Kirkollinen uudistus itsessään oli Lutherin mielestä hyvä asia, mutta uudistusten toimeenpanossa oli pidetty liikaa kiirettä. Luther saarnasi seurakunnalle näin: ”Meidän tulee saarnata sanaa, mutta seuraukset on jätettävä Jumalan varaan… En voi päästä pitemmälle kuin korviin saakka, sydämeen en voi päästä.” Luther vetoaa Paavalin esimerkkiin. Paavalikaan ei Ateenaan saapuessaan ryhtynyt väkivalloin tuhoamaan epäjumalien kuvia. Julistettu sana sai vaikuttaa ja epäjumalien kuvat lopulta kaatuivat. Kaikkien asioiden on kristityn elämässä oltava niin kuin Jumala on säätänyt, mutta on olemassa myös ehdonvallan asioita, joista ei saa tehdä pakkoa. Esimerkkinä tällaisesta ehdonvallan asiasta on valinta naimattomuuden ja naimisiin menemisen välillä. Jotkut munkit olivat perustelleet vakaumustaan pysyä naimattomana sillä, että he olivat antaneet munkinlupauksen. Tällainen lupaus ei riittänyt Lutherille perusteluksi pysyä naimattomana. Voinhan vaikka luvata vetää isääni turpaan. Tuntuisi erikoiselta väittää, että on Jumalan tahto, että lyön isääni, kun kerran olen niin luvannut. Kaikkeen omaatuntoa sitovaan tuli olla raamattuperusteet. Eräs väkivaltaisen uudistuksen kohde oli ollut sellaisten asioiden poistaminen kirkosta, jotka saattoivat johtaa vääriin ajatuksiin. Koreita kuvia ja loistoa kirkossa pidettiin asioina, joita voitiin väärällä tavalla kunnioittaa, jopa palvoa. Tähän vastauksena Luther sanailee nokkelasti: ”Viini ja naiset johtavat monen ihmisen kurjuuteen ja tekevät heidät narreiksi. Tahdommeko sen vuoksi tappaa kaikki naiset ja kaataa kaiken viinin maahan?” Toisin sanoen siis oikein käytettynä kaikki Jumalan lahjat ovat hyviä ja hyödyllisiä. Paavinkirkossa ehtoollisesta jaettiin sekä leipä että viini vain papeille. Muille kuin papeille oli jaettu ainoastaan leipä. Tätä tapaa oli Luther kritisoinut. Kuitenkin tässäkin asiassa hän pyrki suitsimaan innokkaimpia uudistajia. Ehtoollisen kummankin muodon jakamisesta ei Lutherin mukaan saanut tehdä pakkoa. Tässäkin asiassa julistetun sanan tuli tehdä työnsä – Jumalan omalla aikataululla.
Invocavit-viikon saarnojen kolme suurta antia ovat, että 1) Jumalan sana vaikuttaa, 2) omatunto tulee sitoa vain Raamattuun ja 3) kristilliseen rakkauteen kuuluu kärsivällisyys ja toisen kristityn heikkouden sietäminen. Mitä merkitsee minulle näiden tapahtumien opetus siitä, että Jumalan sana vaikuttaa? Minä voin teoillani ja toimillani yrittää saada ystäväni uskomaan Jeesukseen – mutta Jumala sen sanassaan vaikuttaa. Jos minun mielestäni jokin asia seurakunnassa on ymmärretty ja toteutettu väärin, en voi omilla puuhillani, ilman Raamatun sanan julistamista, yrittää saada muutosta aikaan. On valtavan arvokas ja armollinen asia, että en voi enkä saa tehdä muutosta väkipakolla. Minun ei tarvitse siihen pystyä. Saan luottaa siihen, että Kaikkivaltias Jumala osaa hoitaa tehtävän aika tavalla paremmin. Minun tehtäväni on rakkaudellisesti julistaa sitä, mikä on Jumalan tahto – ei toimeenpanna vaikutusta. Entä mitä tulee minulle merkitä Lutherin opetus tässä siitä, että omatunto tulee sitoa vain ja ainoastaan Raamattuun? Varmaan minä voisin vaatia itseltäni sitä, että en syö lihaa enkä juo alkoholia. Voisin lisäksi alkaa vaatia tähän vakaumukseeni yhtymistä kaikilta muiltakin. Mutta mikäli en löydä Jumalan sanasta, Raamatusta, perusteluja vakaumukselleni, en voi sanoa, että kaikkien pitää toimia niin. Itse asiassa en voi sanoa edes, että minun pitää toimia niin. Jollekulle on hyvä ja järkevä ajatus alkaa kasvissyöjäksi tai absolutistiksi alkoholin suhteen. Tällaisten asioiden vaatiminen muilta voi kuitenkin saada aikaan enemmän huonoja kuin hyviä seurauksia. On vakava asia ja sielunhoidollisesti vaarallista esittää Jumalan lakina jotain sellaista, mikä ei sitä todellisuudessa ole. Kolmas poimimani asia on se, että kärsivällisyyden ja toisen kristityn heikkouden sietämisen tulee kuulua kristilliseen rakkauteen. Voin olla varma, että kristitty ystäväni on väärässä vaatiessaan itseltään ja muilta absolutismia. Kuitenkin olisi minulta erittäin epäkunnioittavaa häntä nolata tai nöyryyttää siitä syystä, että hän on jossakin asiassa erehtynyt. Ei olisi rakkaudellista ruveta mesoamaan hänelle vaan pikemminkin tulisi kuunnella ja yrittää ymmärtää. Sillä tavalla toimii kristillinen rakkaus. Sen jälkeen kuitenkin, tottakai, tulee Jumalan sanan antaa vaikuttaa muutosta. Rakkauteen kuuluu lempeys ja armollisuus, mutta myös totuudessa pysyminen.
