He saivat toisensa: Luther ja avioliitto

Pasi Palmu

Kulissien taakse

Julkkisten yksityiselämä on kiinnostanut ihmisiä aina, ja kun kyseessä on julkisuuden henkilön rakkauselämä, uteliaisuudella ei ole mitään rajaa. Ei mikään ihme, että superjulkkis Lutherin elämä todella kiinnosti hänen aikalaisiaan. Mutta hänen avioelämänsä herättämä mielenkiinto johtui paljon enemmästäkin kuin halpahintaisesta tirkistelynhalusta. Lutherien kodista tuli protestanttisen pappilaelämän malli vuosisadoiksi eteenpäin. Ensimmäistä kertaa vuosituhanteen pappi saattoi omakohtaisesti sanoa jotakin avioliitosta, perheestä ja lastenkasvatuksesta – siis elämänalueista, jotka suurimmalle osalle ihmisistä tuottavat eniten sekä ajallista onnea että kipua.

Tohtori Lutherin perheneuvontaa

Laaja kirjeenvaihto osoittaa, että Lutherin puoleen käännyttiin ihmissuhdekysymyksissä jo ennen hänen avioitumistaan. Vuonna 1524 Luther kirjoitti Strasbourgin reformaattori Martin Bucerille: ”Tuskin pystyn vastaamaan kaikkiin kirjeisiin, niin monet asiat ja tapaukset ovat hukuttaa minut. Erityisesti kysymykset avioliitosta ja pappeudesta.” Millaiset kysymykset askarruttivat ihmisiä? Aihepiiriin saamme paljon enemmän valoa myöhemmiltä vuosilta. Paitsi kirjeet, ennen kaikkea pöytäpuheet kertovat, miten reformaattori harjoitti perheneuvontaa ja parisuhdeterapiaa. Useimmat Lutherin käsittelemät aiheet ovat aivan tätä päivää. Ihmisiä askarrutti rakkaus yleensä, mutta myös ikäerot puolisoiden välillä, rahankäyttö, usko, lapset, uskollisuus, avioliiton ulkopuoliset suhteet, aviorikos ja erot. Lisäksi tulivat reformaatioajan erityiskysymykset: Entinen nunna saattoi kysyä, oliko avioliitossakin siveyskäsky voimassa kuten aiemmin selibaatissa elettäessä. Luther vastasi nunnalle, ettei avioliitossa voi olla siveettömyyttä avioliiton asetuksen, tehtävän ja suuren arvon tähden. Mutta kohtuuttomuutta voi ilmetä, jos toinen haluaa liikaa omaansa. Jotakuta opiskelijaa puolestaan askarrutti, mitä pitäisi ajatella avioliittoon liittyvistä ruumiin iloista. Neuvoissaan Luther ottaa molemmat sukupuolet huomioon, vaikka hänen aikansa maailma näyttäytyykin paljossa miesten maailmana.

Sievistelemättömiä ohjeita

Usein Lutherin neuvojen suorasukaisuus hymyilyttää modernia ihmistä: ”Nuorten ei kannattaisi avioitua liian nuorina ja heti ensimmäisessä kiimassa; muuten tulee katumuksen piski, joka puree monia ihmisiä”. Puolisoiden ikäeroa Luther ei pidä niinkään pahana. Hänellä ei esimerkiksi ole mitään sitä vastaan, että nuori mies nai vanhemman naisen, kunhan mies tiedostaa, miten avioliiton asetus jatkuu: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää!” Entä toimiiko ohje myös toisinpäin? ”Jos vanha ukko menee naimisiin nuoren naisen kanssa, se tarkoittaa ukon tappamista porvarillisella ja luonnollisella tavalla”.

Uskollisuuden ylistystä

Eräs Tanskasta Wittenbergiin Lutheria kuulemaan tullut mies oli kysynyt, miten avioliitto voisi pysyä kestävänä. Vastaus: ”Aviopuolisoiden pitää olla hyviä ihmisiä, ja rauha avioliitossa on lahja, joka on lähinnä evankeliumia. Ne puolestaan, jotka ovat rakkaudettomia eivätkä huolehdi lapsistaan eivätkä puolisostaan, eivät ole ihmisiä, vaan muistuttavat hyvin paljon kaikkein alimpia eläimiä.”

Toinen mies Nordlandista pyysi uskonpuhdistajaa selittämään, miksi kaikki eivät tunteneet voittamatonta halua avioliitoon: ”Johtuu avioliiton ikävyyksistä ja hankaluuksista, että jokainen karttelee ja pelkää sitä eikä kukaan haluaisi avioitua. Pelkäämme liikaa naisten kummallista mielenlaatua, lasten ulinaa ja parkunaa, suuria kuluja ja häijyjä naapureita. Siksi tahdomme elää vapaina ja sitoutumattomina, jotta voimme tehdä mitä huvittaa ja pysyä vapaina herroina haureudessa ja joutilaisuudessa.”

Jos äskeinen lausahdus oli kuin jyrähdys nykypäivän sinkkuelämää vastaan, niin seuraavasta kirjeestä kuuluvat keskiajan karskit menettelytavat: ”Olen suutari täältä Wittenbergistä. Sain akkani rysän päältä kiinni erään huoripukin kanssa. Leikkasin sällin nenästä palasen. Ja mitä minun olisi pitänyt tehdä tämän vielä tosi nuoren avionrikkojan kanssa?” Tohtori Lutherin vastaus: ”Pelkään, että itse olisin pistänyt hänet kuoliaaksi.” Uskollisuutta Luther muutenkin ylistää ja uskottomuutta kammoksuu. Kun vaimo Katarina halusi käsitellä asiaa vielä perusteellisemmin ja kysyi mieheltään, eikö uskottomuus kuitenkin ala jo paljon aiemmin, Luther nyökkäsi. ”Jumalan edessä on kahdenlaista avionrikkomista. Ensimmäinen on hengellistä laatua, kun joku haluaa toisen vaimoa tai miestä. Sitä ei vältä kukaan. Toinen on ruumiillista, kun vaimo paljastuu julkisesta aviorikoksesta. Se on inhottavaa, mutta kuitenkin sitä pidetään kunniana. Se on synti Jumalaa, Pyhää Henkeä sekä maan ja kodin järjestystä vastaan, sillä avionrikkojanainen tuo taloon vieraan perillisen ja pettää miehen.”

Hankalia tapauksia

Joskus kysymys oli niin kiperä, että Luther kääntyi toisen ammattilaisen puoleen. Seuraavaa tapausta lukiessa on hauska aavistella myös rouva Lutherin ajatuksenkulkua. Joku mies nimittäin kysyi kirjeessään, eikö hänellä olisi oikeus ottaa toista naista, koska hänen vaimonsa oli parantumattomasti sairastunut eikä oikeastaan ollut enää muuta kuin ruumis. Luther oli konsultoinut tämän hankalan asian johdosta juristia ja vaaliruhtinaallista neuvosta, professori Basilius Monneria, joka puolestaan oli vastannut: ”Oikeus ei kevyesti salli sellaista, vaikka tunnetaan tapauksia, joissa vastaavassa tilanteessa elävälle miehelle on suotu rakastajatar.” Tämän kuultuaan Katarina Luther kysyi, mitä mieltä hänen miehensä oli. Tohtori vastasi: ”Se on vaarallista, koska jos sairauden takia sallitaan avioero ja lupa ottaa toinen, niin silloin voitaisiin keksiä loputtomia lisäsyitä.” Toisaalta Luther saattoi antaa häkellyttävän suoran vastauksen, jos puolisoista toinen ei halunnut täyttää aviovelvollisuuttaan. ”Itsepäiselle vaimolle” pitäisi lopulta sanoa: ”Ellet sinä halua, haluaa joku toinen. Jos ei vaimo halua, piika haluaa.” Toisaalta sielunhoitaja-Luther joutui kokemaan karvaasti, mihin erioikeuden salliminen saattoi johtaa. Tunnettu on tapaus Hessenin prinssi Filipin kaksinnaimisesta. Luther oli rippisalaisuuden piirissä antanut vaimonsa kylmyydestä kärsivälle luterilaiselle Hessenin ruhtinaalle oikeuden pitää sivuvaimoa, kunhan se tapahtuisi ehdottoman salaisesti. Tässä uskonpuhdistaja oli vedonnut lukuisiin Vanhan testamentin esimerkkeihin patriarkoista ja kuninkaista, joille oli suotu monta vaimoa. Tapaus ei tietenkään pysynyt salassa. Luther joutui tarkistamaan kantaansa ja katui myöhemmin antamaansa neuvoa.

Näistä esimerkeistä näemme, että kaikenlaisia elämänkysymyksiä käsiteltiin Lutherin työpöydän ääressä. Monista niistä puhuttiin Mustan luostarin ruokapöydässäkin. Wittenbergin professorin mielestä mikään inhimillinen ei voinut olla teologille vierasta.

Lutherin avioliitto

Entä Martti Lutherin oma tie avioliittoon ja perhe-elämään? Hän itse uskoi vielä vuotta ennen avioliittoaan, ettei tulisi koskaan avioitumaan. Hän oli täyttänyt 41, tottunut elämään yksin ja uskoi kärsivänsä ennemmin tai myöhemmin marttyyrikuoleman. Kuolema sai odottaa, kun kuvaan astui Katharina von Bora.

Katharina o.s. von Bora

Vähän Leipzigistä etelään, Lippendorfissa, köyhtynyt aatelismies Hans von Bora eli ritaritilallaan yhdessä kolmen poikansa ja pienen tyttärensä Katharinan (s. 29.1.1499) kanssa. Vaimo oli kuollut kohta kuopuksen syntymän jälkeen. Niinpä leski-isä oli antanut viisivuotiaan tyttärensä benediktiiniläisnunnien kasvatettavaksi. Viisi vuotta myöhemmin tyttö oli viety Grimman lähellä sijaitsevan Nischenin sistersiiniläisluostariin St. Marienthroniin. Siitä alkaen Katharina oli elänyt luostarin suljetussa maailmassa. Hän ei ollut missään vaiheessa saanut päättää omasta elämästään. Luostarin muurit eivät kuitenkaan estäneet viestien kulkeutumista nunnien keskustelupiireihin. Hyvin monissa luostareissa oli jo kuultu tohtori Lutherin opetuksista. Hänen kirjoituksiaankin oli luettu, mm. traktaattia Kristityn vapaudesta (1520). Monet kuulivat Lutherin sanat kuin suoraan itselleen kirjoitettuina: ”Jumala ei ole luonut naista elämään neitsyenä, vaan synnyttämään lapsia. Kuinka monen nunnan luulet vapaaehtoisesti elävän luostarissa sekä iloiten ja halulla viettävän jumalanpalvelusta ja kantavan sääntökuntansa velvoitteita? Tuhannen joukossa tuskin on yhtäkään.” Nimbschenin nunnaluostariin näitä aatteita salakuljetti hevoskärryillään torgaulainen kauppias ja Lutherin kannattaja Leonhard Koppe. Hän toi tynnyreissään luostariin sitä mitä se ei itse voinut tuottaa, kuten silliä, tekstiilejä ja suolaa. Pääsiäisyönä 4.4.1523 Koppe salakuljetti luostarin porteista ulos 12 nunnaa, myöhemmän legendan mukaan sillitynnyreissä. Mutta ongelma ei ollut vielä tällä ratkaistu: mihin nuoret naiset nyt menisivät? Minnekä muualle kuin sinne, mistä olivat vapaudenaatteen omaksuneet eli 100 kilometrin päässä sijaitsevaan Wittenbergiin! Sinne Koppe nunnat rahtasi Torgaun kautta. Matkan varrelle jäi heistä kolme sukulaistensa hoteisiin.

Juorukelloille puheenaihetta

Pian Lutherilla oli edessään erikoislaatuinen tehtävä. Mustan luostarin piharakennuksessa oli joukko naisia, jotka olivat melkein koko elämänsä viettäneet luostarissa. Jotkut löysivät turvan sukulaistensa parista, yksi perusti tyttökoulun, yhden Leonhard Koppe itse sai vaimokseen, mutta useimmille Lutherin oli löydettävä puoliso. Lopulta jäljellä oli enää yksi: 24-vuotias Katarina von Bora. Hän osoittautui muita hankalammaksi tapaukseksi. Toki romantiikkaa oli ilmassa: nürnbergiläissyntyinen Lutherin oppilas Hieronymus Baumgärtner ihastui Katharinaan eikä ilman vastakaikua, mutta pojan vanhemmilta ei saatu tälle rakkausavioliitolle suostumusta. Seuraava yritys oli pappi ja teologian tohtori Kaspar Klatz Orlamündestä, joka mielellään olisi saatellut karanneen nunnan vihille. Yrityksestä ei tullut mitään, sillä Katharina ”ei tuntenut häneen halua eikä rakkautta”. Katharinalla oli oma tahtonsa! Jo työskennellessään Lucas Cranachin majatalossa, apteekissa tai kirjapainossa hän oli kohdannut onneaan kokeilevia sällejä, mutta osoittautunut itsepäiseksi ja valikoivaksi. Hän oli kuitenkin antanut ymmärtää menevänsä mielellään naimisiin, jos vain sopiva ilmaantuisi, ja jopa uskoutunut Lutherin läheiselle työtoverille Nikolaus von Amsdorfille: hän ”haluaisi mieluummin (jos se kävisi päinsä ja Jumala niin tahtoisi) mennä naimisiin tohtori Martinuksen kanssa”.

On selvää, että 2500 hengen Wittenbergissä tieto yhdeksän nuoren naisen läsnäolosta munkin ulkorakennuksessa ei ollut pysynyt hetkeäkään salassa. Lutherin vastustajat olivat saaneet vettä myllyynsä. Mutta Luther pisti itse vielä paremmaksi. Ei puhettakaan, että hän olisi elänyt salasuhteessa, jos hänen oli määrä elää naisen kanssa! Otsikot kirkuvat

Nykyihmisen on mahdoton ajatella, millainen uutispommi oli se, mitä tapahtui Wittenbergissä kesäkuun 13. päivän iltana 1525. Maailman ensimmäinen luterilainen kirkkoherra Johannes Bugenhagen vihki munkin ja nunnan avioliittoon. Talonpoikaissota riehui, aika oli monella tavalla vaarallinen ja tulevaisuus täysin epävarma. Silti – vai juuri siksi – Luther oli kypsynyt ratkaisuunsa. Taas juorukellot kalkattivat: Katharina muka oli jo raskaana ennen häitä. Luther antoi kuitenkin ajan – ja vuosi häiden jälkeen syntyneen pikku Hansin – osoittaa todellisen asiaintilan. Mutta kun sensaatiomainen avioliitto kohtasi kritiikkiä niinkin läheltä kuin Philipp Melanchthonin taholta, Luther kirjoitti kolme päivää häiden jälkeen ystävälleen hovisaarnaaja Georg Spalatinille: ”Olen tehnyt tällä avioliitollani itsestäni niin mitättömän ja epäilyttävän, että toivon, että enkelit nauravat ja kaikki perkeleet itkevät. Maailma ja viisaat ihmiset eivät vielä tunnusta hurskasta ja pyhää Jumalan työtä, vaan antavat minun kuulla ainoastaan kaikenlaisesta jumalattomuudesta ja perkeleellisestä. Tästä syystä on parempi, että minun avioliittoni tuomitsee heidän arvostelunsa ja saa heidän tuomionsa häpeään niin kauan, kuin he eksyvät Jumalan tuntemisessa.”

Isä Hans, joka selvästi oli pojalle rakas ja joka oli aikoinaan pahastunut Martin luostariin menosta, sai ikään kuin hyvityksenä kokemistaan pettymyksistä hääkutsun: ”Koska he [evankeliumin vastustajat] ovat hulluja ja mielettömiä, haluan omalta osaltani pitää huolen siitä, että ennen loppuani olen Jumalan luomassa säädyssä enkä, sikäli kuin minusta riippuu, jätä jäljelle mitään aiemmasta paavillisesta elämästäni. Niinpä teen viimeisenä tervehdyksenäni heistä vieläkin hullumpia ja mielettömämpiä. Sillä minä otaksun, että Jumala nyt lopulta auttaa minut armoonsa. Niinpä olen sitä mieluummin avioitumassa rakkaan isäni toiveen mukaisesti, ja pahojen kielten takia olen pitänyt häiden kanssa kiirettä, jottei tulisi esteitä.”

Nuorta morsiantaan, jonka osana oli avioitua näin myrskyisenä ja jännitteisenä aikana, Martti lohdutti näin: ”Jumalan suurin armo ja lahja on omistaa hurskas, ystävällinen, jumalaapelkäävä ja kotia rakastava puoliso, jonka kanssa elät rauhassa ja jolle voit uskoa koko ruumiisi ja elämäsi ja jonka kanssa siität lapsesi… Katharina, sinulla on hurskas mies, joka rakastaa sinua, sinä olet keisarinna!”

Kotielämää Mustassa luostarissa

Jälkipolvet saavat jonkinmoisen käsityksen Martin ja Katharinan suhteesta kaiken sen harvinaisen runsaan dokumentoinnin perusteella, mitä Luthereiden kodista on säilynyt. Paljonpuhuvaa on huumori puolisoiden kesken. Oikeastaan jo ne lempinimet, joilla Luther vaimoaan puhuttelee, kertovat puolisoiden liikkuneen samalla aaltopituudella. Joskus Martti kutsuu Katharinaa nimellä Lutherin (saks. feminiini nimestä Luther), joskus hän sanoo tätä Dominaksi (lat. rouva) tai Herrinikseen (herrattarekseen) tai puutarhurittarekseen. Ehdottomasti yleisin on kuitenkin Katharinasta johdettu lempinimi Käthe, mutta silläkin sanalla Luther joskus leikittelee: Käthe on hänen Kettensä (kahleensa; sanat lausutaan lähes samoin).

Lutherin pöydässä

Luther oli jokseenkin holtiton raha-asioidensa kanssa; rouvan oli joskus kätkettävä arvoesineitä, ettei isäntä lahjoittanut kaikkea köyhille. Selvästi Katharina oli domina talon askareissa. Tämä itsetietoinen ja lujatahtoinen nainen käsitti kunnia-asiakseen hoitaa kodin hyvin. Siinä töitä riittikin. Hän hoiti kasvimaata Mustan luostarin puutarhassa ja laajemmin maanviljelystä läheisellä Zülsdorfin tilalla, jonka Lutherit olivat ostaneet. Hän hoiti kalalammikkoa, hoiti eläimiä sekä pani erinomaista olutta. Mustan luostarin pitkässä ruokapöydässä saattoi istua kaksikymmentä ruokailijaa, kun paikalla oli usein vieraita ja melkein aina myös opiskelijoita. Noita hetkiä meidän onkin kiittäminen jälkipolville säilyneistä merkinnöistä; viimeistään vuodesta 1530 Luther oli niin kuuluisa, ettei hän voinut ruokapöydässä sanoa sanaakaan ilman, että kynät rapisivat. Kun Katharina valitti: ”Quid hoc est, quod sine intermissione loquamini et non editis?” (Miksi ihmeessä te puhutte lakkaamatta ettekä syö?), Luther puolestaan rohkaisi keskusteluun ja avasi sen itse kysyen: No niin, hyvät herrat, mitä uutta kuuluu?”

Aina pöydän ääressä ei keskustelu käynyt eläväisenä. Eräs usein läsnä ollut kertoo: ”Usein tohtori oli raskaissa ja syvissä mietteissä, niin että aika ajoin hän piti koko aterian ajan vanhaa luostarihiljaisuuttaan (Kloster-Silentium), eikä pöydän ääressä lausuttu sanaakaan. Kuitenkin saimme ajoittain kuulla hauskoja puheita, joista käytimme nimitystä Condimenta mensae (pöytämausteet) ja joista pidimme enemmän kuin kaikista hyvin maustetuista ja herkullisista ruokalajeista. Kun hän halusi yllyttää meitä puhumaan, hän kysyi: mistä nyt puhutaan? Ensimmäiseen kehotukseen emme tarttuneet. Sitten hän aloitti jälleen: No, prelaatit, mitä uutta maassa tapahtuu? Silloin vanhat alkoivat puhua pöydän ääressä. Tohtori Wolf Severus, joka oli Rooman kuninkaallisen majesteetin edustaja, istui pöydän päässä. Hän sanoi kokeneena seuramiehenä jotakin, kun kukaan ei tiennyt mistään erikoisista uutisista.” Puolisoiden sanailua – ja lohdutusta

Joskus harvoin Katharinakin näyttää puuttuneen herrojen puheeseen, mutta pöytäpuheista ei ilmene, että Luther olisi nolannut tai alistanut häntä. Sen sijaan merkkejä leikkimielisistä sanailuista löytyy:

Martti: Tulee vielä sellainenkin aika, että mies ottaa itselleen useampia vaimoja. Käthe: Uskokoon paholainen tuollaista. Martti: Syy sille, Käthe, on, että nainen voi odottaa vain yhtä lasta koko vuoden ajan, kun taas aviomies pystyisi siittämään niitä useampia. Käthe: Paavali sanoi: Kukin eläköön oman vaimonsa kanssa. Martti: Oman, mutta ei yhden ainoan oman. Niin Paavalilla lukee. Keskustelu jatkui puoleen ja toiseen, kunnes Katharina menetti kärsivällisyytensä ja sanoi päättäväisesti: ”Ennen kuin sen sallin, menen mieluummin luostariin ja jätän teidät ja kaikki lapset ominenne.”

Ei tarvinnut Katharinan lähteä.

Lohduttavampaa Lutheria löytyy kirjeistä, joita jo kuolemansairas aviomies lähetti helmikuussa 1546 puolisolleen. Reformaattori oli nimittäin joutunut talven kylmillä matkustamaan synnyinseuduilleen selvittelemään Mansfeldin kreivien rajariitoja. Tuo matka jäi hänen viimeisekseen. Vaimo aavisteli sen, ja siksi lutherilaisella huumorilla yritettiin piristää Wittenbergissä pelkäävää puolisoa:

”Hurskaalle, huolelliselle rouvalle, Rouva Katherine Lutherille, tohtoriinalle, zülsdorfittarelle Wittenbergissä, armolliselle, rakkaalle emännälleni.
Armo ja rauha Kristuksessa! Kaikkein hurskain rouva tohtorinna, kiitämme Teitä sangen ystävällisesti suuresta huolestanne, jonka vuoksi ette voi nukkua. Sillä sen jälkeen kun Te aloitte huolehtia meistä, olisi tuli mielellään tuhonnut meidät majapaikassamme, aivan huoneeni oven edessä. Ja eilen, epäilemättä Teidän huolenpitonne ansiosta, oli kivi vähällä pudota juuri päähäni ja rusentaa minut kuin hiirenloukkuun. Meidän asuinhuoneessamme tippui nim. ainakin parin päivän aikana päähämme kalkkia ja savea, kunnes pyysimme sinne korjaajia. He koettelivat kiveä kahdella sormella, ja silloin se putosi alas. Se oli pitkän tyynyn kokoinen ja hyvinkin kämmenen levyinen. Se oli aikeissa kiittää Teidän pyhää huolenpitoanne, jolleivät rakkaat enkelit olisi valvoneet. Pelkään, että jollet sinä lakkaa pelkäämästä, nielaisee maa meidät lopuksi ja kaikkielementit vainoavat meitä. Sillä tavallako Katekismus ja usko opettavat? Rukoile sinä ja anna Jumalan huolehtia, sinun asiasi ei ole ollenkaan huolehtia minusta tai itsestäsi. On sanottu: “Jätä asiasi Herran haltuun, hän huolehtii sinusta” (Ps. 45:23 ym.).
Me olemme, Jumalan kiitos, terveitä ja reippaita. Tosin asiat (neuvotteluissa) tuottavat meille harmia, ja Jonas halusi mielellään saada säärensä kipeäksi, niin että hän törmäsi erääseen ikkunaluukkuun. Niin kateellisia ihmiset ovat, ettei hän suo kipeää säärtä minulle yksin. Jumalan haltuun! Tahtoisimme nyt mielellämme heti päästä irti ja matkustaa kotiin, jos Jumala niin tahtoisi! Amen.
Scholastican päivänä 1546, Teidän Pyhyytenne altis palvelija M. L.

Lutherien lapset

Martti Luther tuli ensimmäistä kertaa isäksi 42-vuotiaana, kun pikku ”Lutherlein” syntyi. Lapsia pariskunnalle syntyi kaiken kaikkiaan kuusi: Johannes eli Hans (1525-1575), Elisabeth (1527-1528), Magdalene eli Lene (1529-1542), Martin (1531-1565), Paulus (1533-1593) sekä Margarete (1534-1570). Lapsista neljä eli siis aikuisikään. Lisäksi Katharina joutui synnyttämään yhden lapsen kuolleena (1540).

Luther kasvattajana

Vanhemmat panivat selvästi painoa lasten kasvatukselle. Voi olettaa, että Martti oli paljoista töistään ja monista matkoistaan huolimatta lapsilleen läsnä oleva isä paljon enemmän kuin tuohon aikaan tapana oli. Tätäkin aihetta hän oli nähtävästi paljon ajatellut: ”Isä ja äiti voivat hankkia lapsilleen taivaan tai helvetin, sen mukaan, kasvattavatko he heitä hyvin vai huonosti.” ”Kristikunnalle ei voida tuottaa suurempaa vahinkoa, kuin laiminlyömällä lapsia. Sillä jos kristikuntaa on määrä uudelleen auttaa, niin sen on totta totisesti alettava lapsista, kuten entisinä aikoina tapahtui.”

Mikään pehmoisä Luther ei kyllä ollut. Keskiaikaiset kasvatusmetodit olivat ankaria, ja niistä hän itse oli omassa kodissaan ja sittemmin kouluvuosina saanut monta kirpeää maistiaista. Heti, kun lapsi oppi päästämään ruman sanan suustaan, vitsa ilmestyi näköpiiriin. Kerran isä-Luther oli erityisen sydämistynyt Hansin käytöksestä. Hän ei päästänyt poikaa kolmeen päivään luokseen äidin ja ystävien pyynnöistä huolimatta, ei, vaikka poika itse lähetti anteeksipyyntökirjeen. Selitys oli: ”Mieluummin minulla on kuollut poika kuin kasvattamaton.” Tässä yhteydessä ei voi olla ajattelematta sitä vastenmielisyyttä, jota Luther tunsi kapinoivia talonpoikia kohtaan. Hänelle esivalta oli Jumalan asettama, ja kotona esivaltaa edustivat äiti ja viime kädessä isä. ”Sillä sitä varten me vanhemmat olemme olemassa, että kasvatamme ja opetamme teitä, ja teidän asianne on totella. Ellemme enää rankaise ja nuoriso villiintyy, merkitsee se loppua maalle.”

Toisaalta kaikesta näkee, millaista rakkautta Luther tunsi lapsiaan kohtaan. On liikuttavaa lukea, miten hän kirjoittaa Augsburgin valtiopäivien aikaan 1530 Coburgin linnasta kuusivuotiaalle pojalleen Hansille. Kuukausien ero näkyy kirjeestä. ”Minun rakkaalle (herzlieb) pojalleni, pikku Hansille Wittenbergiin. Armoa ja rauhaa Kristuksessa! Minun rakas poikani, niin mielelläni kuulen, että opit innokkaasti ja rukoilet ahkerasti…” Poika saa kuulla, miten kiva paikka taivas on ja miten kannattaa rukoilla ja lukea ahkerasti. Tuliaisiakin pojalle luvataan. Sitä vastoin riipovia ovat kuvaukset pienen Lene-tytön sairasvuoteen ääreltä. Uskon mies joutuu valittamaan, miten valtavaa kipua oman lapsen kuolema tuottaa siitä huolimatta, että taivastoivo on kirkas.

Lapset olivat ainakin joskus läsnä myös kodin julkisessa elämässä. Henkilääkäri Matthäus Ratzeberger kertoo, että Luther mielellään haki illallisen yhteydessä nuottikirjansa työhuoneestaan ja pyysi mukaan musisoimaan kaikkia, joiden vain teki mieli. Luther rakasti vanhojen mestareiden musiikkia ja lauloi itse mukana. Pojilla, Martinilla ja Paulilla, kerrotaan olleen hyvät äänet, ja heidän piti osallistua lauluun syötyään iltapalan. Kaikille lapsille, myös tytöille, järjestettiin koulutusta sen mukaan, miten heidän arveltiin olevan suuntautuneita.

Mitä lapsista tuli?

Martti-juniorista mainittakoon, että vanhemmat olivat huolissaan hänen luonteestaan: ”Hän on kevytmielinen vintiö, ja Jumala varjelkoon, ettei hän omistautuisi oikeustieteelle”. Omituinen pelko, jota kuitenkin selittää Lutherin pinttynyt inho juristeja, ”lainvääntelijöitä”, kohtaan. Martinin kohdalla huoli ei toteutunut – hän kuoli jo 33-vuotiaana – mutta esikoispoika Hansista todella tuli lakimies, joka aikanaan palveli Saksin ja Preussin herttuoiden kanslioissa. Paulus puolestaan teki elämäntyönsä lääkärinä, mm. lääketieteen professorina Jenan yliopistossa ja Saksin herttuan henkilääkärinä. Margarete puolestaan tutustui Melanchthonin talossa itseään kaksi vuotta vanhempaan Georg von Cunheimiin, joka oli tullut Itä-Preussista Wittenbergiin opiskelemaan. He rakastuivat, avioituivat ja elivät myöhemmin Cunheimien sukutilalla. Georg oli merkittävässä asemassa oleva virkamies, ja Margarete hyödynsi äidiltään saamia oppeja puutarhan hoitajana, oluen panijana sekä karjan ja kalojen kasvattajana. Cunheimit olivat selvästikin omaksuneet Margareten isän hengellisen perinnön. He tukivat paikallista sairaalaa ja tarjosivat maatilallaan turvapaikan evankelisen uskonsa vuoksi karkotetuille. Paikallinen pastori piti jokaisena talviviikkona heidän kotonaan saarnan, jonka jälkeen keskusteltiin raamatullisista aiheista. Georgin tiedetään itsensä lukeneen päivittäin joitakin lukuja Raamatusta ja mietiskelleen niitä ahkerasti. Murheellista kyllä, tämä ilmeisen onnellinen perhe-elämä päättyi Margareten osalta jo 35-vuotiaana hänen synnyttäessä yhdeksättä lastaan.

Sukukirja sulkeutuu

Palataan lopuksi alkuun. Julkkisten henkilökohtainen elämä on aina kiinnostanut ihmisiä. Kun kyseessä on viitisensataa vuotta sitten elänyt suurmies, nykyihmistä kiehtoo vielä yksi kysymys: vieläkö Luthereita elää keskellämme? Jos lapsia oli kuusi, kai jossakin jatkuu katkeamattomana Martti ja Katharina Lutherin sukulinja? Pisimmälle päästään seuraamalla lääketieteen professori Paulus Lutheria, joka myös oli isänsä hengellisen perinnön uskollinen vaalija. Avioliitosta 1554 Anna von Warbeckin kanssa syntyi kuusi lasta. Kahden tyttären avioliitto jäi lapsettomaksi, mutta toisella pojalla, Johann Ernstillä, joka oli Zeitzin tuomiokapitulin kaniikki ja vanhin, oli neljä tytärtä ja neljä poikaa. Kolmas poika Johann Martin, vaaliruhtinaallinen neuvos ja viiden lapsen isä, jatkoi Lutherin nimeä kuopuksensa kautta. Luthereiden miespuolinen linja katkeaa vuoteen 1759. Silloin sulki silmänsä Martin Gottlob Luther, viimeinen reformaattori-munkista ja karanneesta nunnasta syntynyt Luther suoraan alenevassa polvessa