Lähetysterveisiä Saksasta!

Pasi Palmun lähettikirje 2/2023
27.6.2023 (teksti on ote Pohjanmaa-lehden julkaisusta)

Saksa on autoilun luvattu maa – tavallaan. Itse liikun hyvin vähän omalla autolla. Jokapäiväinen ruuhka selittyy ihmismassalla. Hampurin metropolialueella asuu yli 5,4 miljoonaa ihmistä. Pohjalaismaakuntien (ilman Pohjois-Pohjanmaata) pinta-ala on sama. Tee mielikuvitusleikki ja kerro oman kuntasi väkimäärä 12:lla. Esim. Saksan Kokkolassa asuisi 576.000 ihmistä, Seinäjoella 783.600 ja Vaasassa 803.500 ihmistä. Tuloo tukkoonen olo, eikö?

Hampurissa on kaupunginosia, joissa tuntee olevansa jossakin paljon kauempana: On basaareja, kuulee Lähi-idän kieliä ja voi piipahtaa syömässä melkein minkä maalaisessa ravintolassa tahansa. Kaupunkilaisista ulkomaalaisia on 17 % ja siirtolaistaustaisia huimat 36,7 %. Rinnakkainelo sujuu yleensä rauhallisesti. Tiettyjä kohteita viranomaiset silti seuraavat. Yksi sellainen on ns. Sininen moskeija eli Islamilainen keskus, jonka suojissa epäillään vaikuttavan radikaaleja islamistiryhmiä. Usein tulee tässä kansojen sulatusuunissa mieleen kysymys, mistä kaikki nämä ihmiset toivonsa saavat. Omat mahdollisuutemme tuntuvat aivan mitättömiltä. Silti jostain aina joku uusi löytää tiensä seurakuntaan. Tänäänkin, helluntaisunnuntaina, puhuttelin kahta ensikertalaista.

Kun saa kutsun iranilaiskotiin, kannattaa olla nälkäinen. Talonväki loukkaantuu, jos vieras kursailee. Kasviksia syödään paljon ja osa on etikalla happamoituja. Myös riisi on suosittu ravintoaine, samoin kana ja lampaanliha. Lasissa on dugia, jota jokainen emäntä laittaa vähän omalla reseptillään. Se on hapatettu jogurttipohjainen juoma, jonka maustamiseen käytetään ainakin minttua. Se tekee kuulemma luustolle ja vatsalle hyvää ja yö on rauhallinen, ”kunhan ei juo sitä illalla liikaa”.

Ruoan päälle syödään hedelmiä ja juodaan mielellään teetä, sekin usein yrteillä maustettua. Lähetyskoulutuksessa sanottiin, että lähetin tärkeimpiä taitoja on syömätaito. Iranilaiseen kulttuuriin kuuluukin, että kaikkea tarjotaan ja kaikkea kehutaan vuolaasti: ”Cheili chosmaze!” ”Todella herkullista!”. Onneksi niin voi useimmiten sanoa ihan rehellisesti. Entä se paljon puhuttu naisen asema? Äiti viettää paljon aikaa keittiössä, mutta toisaalta isä tekee usein kahta vuoroa töitä. Kaupungilla näkee paljon huivipäisiä naisia, mutta yhdenkään kristityn iranilaisnaisen päässä en ole huivia nähnyt. Kai sitä pidetään niin ilmeisenä islamin tunnuksena. Kasteopetuksessa olemme nuorten miesten kanssa puhuneet kunnioittavasta suhtautumisesta naiseen ja puolison uskollisesta rakastamisesta.

Iranilaiset ovat esteetikkoja. Koti on tiptop, vaikka elämä varmasti on muuten melkoisessa myllerryksessä. Kaikki on aseteltu kauniisti. Alkuun meille tarjoiltiin eräänlaista kesäjuomaa, joka oli sekoitettu hedelmämehuista, kivennäisvedestä sekä lorauksesta ruusuvettä. Jälkiruokana oli itsetehtyä jäätelöä, joka sekin oli yrteillä ja erilaisilla pähkinöillä maustettua ja tarjoiltiin porkkanamehussa. Lähi-idän kulttuurissa vieraanvaraisuus näyttää olevan itsestäänselvyys. Sitä kulttuuripiirrettä Raamattu ei oikaise, vaan pikemminkin vahvistaa. Jäin miettimään varsinkin meidän pohjoismaalaisten arvostuksia: Pitäisikö tehokkuudelta siirtää vähän enemmän yhdessäoloon ja toisten syvällisempään kohtaamiseen?