Lähetysjohtaja vieraili Japanissa

Olin Tokiossa osallistumassa Japanin evankelis-luterilaisen kirkon (JELC) yhteistyökonsultaatioon. Kahden päivän konsultaatioseminaarissa olivat edustettuina JELCin ja Sleyn lisäksi JELCin muut yhteistyökumppanit: Amerikan suurin luterilainen kirkko ELCA sekä saksalainen Braunschweigin maakirkko. Seminaarissa keskusteltiin siitä, miten diakoniatyö tai laajemmin sosiaalinen työ on järjestetty eri yhteistyökumppanien toiminnassa. Jokainen sai vuorollaan esitellä omaansa.

ELCAn edustaja kertoi muun muassa kirkkonsa koulutustoiminnasta, kirkon ylläpitämistä eri tasoisista kouluista. ELCAlla on 26 yliopistoa ja collegea eri puolilla Yhdysvaltoja, jopa Suomi-yliopisto kaikkein pohjoisimpana Michiganin pohjoisimmassa kaupungissa Hancockissa- missäs muuallakaan. Saksalainen maakirkon edustaja kertoi omalla vuorollaan kirkkonsa mittavasta sosiaalityöstä, lastenkodeista, päiväkodeista, sairaaloista, vanhainkodeista, joissa työskentelee kymmeniä tuhansia työntekijöitä. JELCillä, vaikka onkin pieni kirkko, on silläkin useita lasten päiväkoteja ja vanhainkoteja seurakuntien yhteydessä.

Oman vuoroni alkaessa koin alamittaisuutta. Kerroin, että Sleylläkin oli aikoinaan yksi diakoniatyöntekijä Helsingissä, ja olemme vuosia sitten ylläpitäneet alkoholistien kuntoutuskotiakin. Niihin meillä ei kuitenkaan enää ole resursseja. Ja onhan meillä edelleen Helsingissä muutaman vapaaehtoisen toteuttamaa katulähetystoimintaa.

Oman esitykseni aikana mielessäni alkoi soida Siionin Kanteleen laulu: “En voi rikkaammaksi tulla, kaikki Kristuksessa on” (SK 108). Vaikka laulussa tuntojaan tilittää yksityinen kristitty, uskoisin, että Sley järjestönä saa yhtyä lauluun. Ei meillä ole syytä kokea vajavaisuutta tai vähäpätöisyyttä, koska “Kirkon todellinen aarre on Jumalan kunnian ja armon kaikkein pyhin evankeliumi”, ja se aarre on meillekin uskottu kaikessa syvyydessään ja avaruudessaan.