Lähetys täysi-ikäisessä maailmassa

Kirkko on uskovien yhteisö, joka on kokoontunyt yhteisen rakkauden ympärille. Kirkko ei ole mitään ilman evankeliumia eli ilosanomaa Jumalan armosta ja anteeksiannosta, joka on annettu lahjaksi koko ihmiskunnalle.

Matteus kuvaili evankeliuminsa lopussa, kuinka Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen kutsui rakkaita opetuslapsiaan lähtemään takaisin kotiseudulleen Galileaan ja lupasi tavata heidät vuoren laella. Siellä he näkivätkin Jeesuksen ja jotkut uskoivat, mutta muutamat epäilivät. Ketään ei kuitenkaan käsketty poistumaan, eikä epäilijöitä suinkaan torjuttu. Siellä Jeesus antoi opetuslapsille tehtävän, jota myöhemmin tulkittiin laajemmin kirkon kutsumukseksi. Jeesukselle oli annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Hän kutsui nyt seuraajiaan tekemään kaikki kansat opetuslapsikseen kastamalla ja opettamalla. Mikä parasta, Jeesus on luvannut olla omiensa kanssa aikojen loppuun saakka. Muut evankelistat kuvailevat lähetyskäskyä kirjojensa päätösluvuissa suurin piirtein samalla tavalla, vaikkakin eri korostuksin.

Koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka

Luukas korostaa evankeliuminsa lopussa erityisesti sitä, että Jeesuksen nimessä tulee kaikille kansoille saarnata parannusta ja syntien anteeksiantamusta. Näin ilosanoma Jumalan armosta on alusta pitäen kirkon elämän keskiössä. Apostolien tekojen alussa luemme jatkoa Luukkaan evankeliumille siitä, kuinka Jeesus kehoitti aterialla ylösnousemuksensa jälkeen opetuslapsia jäämään Jerusalemiin ja odottamaan Pyhän Hengen lahjaa: ”Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.” Niinpä juutalaisen kalenterin mukaan uuden sadon ensimmäisten hedelmien juhlapäivästä laskien viidenkymmenen päivän jälkeisenä sadonkorjuupäivänä opetuslapset saivat luvatun Pyhän Hengen lahjan. Kun nyt Jeesus oli ylösnousemuksessa sadon ensihedelmä, kirkon syntymäpäivä merkitsi koko ihmiskunnan ylösnousemuksen alkamista suuressa sadonkorjuussa Jumala Hengen johtamana.

Vaikka Jeesuksen kutsu ja käsky tehdä kaikki kansat hänen opetuslapsikseen on säilynyt eri muodoissa Uuden Testamentin teksteissä, näytti siltä, että opetuslapsilla ei ollut kovin suuri kiire tottelemaan. He olivat toki saaneet rohkeuden julistaa, mutta keskittyivät opettamaan muita juutalaisia Jerusalemissa. Vasta Stefanoksen murhan jälkeen alkaneiden vainojen seurauksena suuri osa kristityistä pakeni Jerusalemin ulkopuolelle Samariaan ja Juudeaan. Vaikka Pietari saikin Jumalalta erityisen kutsumuksen julistaa ilosanomaa juutalaisten sukulaiskansalle Samarian alueella, vasta Paavali koki kutsumuksekseen toteuttaa lähetyskäskyä muiden kansojen parissa.

Jeesuksen tulkinta juutalaisesta uskonnosta oli hänen aikanaan monien mielestä kiistanalainen, vaikka hänen oppinsa perusasiat löytyvät monista Vanhan Testamentin profeettojen teksteistä. Kansalaismielinen juutalaisuuden tulkinta sai väistyä, kun kristinuskon kautta monet juutalaisen uskonnon keskeiset käsitteet saivat pysyvästi uuden merkityksen: Jumalan kansa tarkoitti vastedes koko ihmiskuntaa. Jerusalemin temppeli Jumalan palveluspaikkana tarkoitti vastedes koko maailmaa Hengessä ja totuudessa. Rituaalinen puhtaus tarkoitti vastedes ennen kaikkea ihmisen sisäistä, sydämen puhtautta, lähimmäisenrakkautta ja uskoa Jumalan armoon Jeesuksen kautta. Uhri merkitsi vastedes Jeesuksen kertakaikkista uhria koko maailman puolesta. Vain tämän universaalin tulkinnan jälkeen juutalaisen kulttuurin keskellä syntynyt sanoma uudesta maailmanajasta, uudesta ihmisestä ja uudesta suhteesta ihmisen ja Jumalan välillä avautui koskettamaan jokaista ihmistä kaikista kansoista.

Oliko antiikin maailma lapsenomainen, keskiajan maailma teini-ikäinen ja meidän aikamme täysi-ikäinen?

Lähetyskäsky ei ole kuitenkaan mikään uusi laki, vaan lähetyksen kautta kirkko on tapahtuma, jossa ilosanoma koskettaa sitä kuulevia ihmisiä. Usein saattaa kuitenkin tuntua siltä, että vaikka kirkko haluaa julistaa maailman parasta sanomaa, maailma ei halua kuunnella. Tätä pohtiessani, mieleeni muistui kuinka opponoin pari viikkoa sitten Tarton yliopistossa erästä maisterintutkielmaa Dietrich Bonhoefferin vankilakirjeiden kristologiasta ja kirkko-opista. Bonhoeffer kirjoitti vankilakirjeissään kristillisen kirkon roolista aikuisikään varttuneessa maailmassa. Nämä ajatukset ovat herättäneet paljon pohdintaa myöhemmiltä teologeilta, mutta kirjeet ovat keskeneräisiä ajatuksia, sillä Bonhoeffer teloitettiin ennen kuin ehti kehittää niitä systemaattiseksi teokseksi. Kysymys meidän aikamme tilanteesta on toki silti tärkeä: Minkälainen on tämä maailma, jossa elämme ja julistamme ilosanomaa Jumalan rakkaudesta? Oliko antiikin maailma lapsenomainen, keskiajan maailma teini-ikäinen ja onko meidän aikamme (post-)moderni maailma täysi-ikäinen? Onko ihminen nykyään erilainen kuin silloin Rooman valtakunnassa ajanlaskumme alkutaipaleella? Jos meistä tuntuu siltä, että aikamme maailma ei halua uskoa, jo evankeliumin kirjoittajat muistuttavat meitä siitä, että osa Jeesuksen lähipiiristäkin oli yhtä lailla epäluuloinen.

Bonhoeffer saattoi tarkoittaa sitä, että meidän aikanamme vääristynyt suhde teknologiaan on vieraannuttanut meidät luonnosta ja luonnollisesta maailmasta. Ihmiskunta ainakin länsimaissa elää enenevässä määrin itse omin käsin rakennetussa maailmassa. Taustalla elää ajatus, jonka mukaan ihmiselämä on jatkuvaa eloonjäämisen kamppailua luonnon kanssa ja teknologia palvelee ihmiskunnan tavoitetta alistaa luonto orjakseen ja pakottaa se palvelemaan itseään. Todellinen luonto on hurja ja pelottava eikä sen elämää voi tarkoin ennustaa eikä sitä voi lopullisesti taltuttaa, vaikka kuinka kehittäisimme lääkkeitä ja rokotteita, rakentaisimme patoja, sähkövoimaloita, rauta- ja moottoriteitä, avaruusraketteja, satelliitteja tai tietokoneita. Ihmisen luoma maailma puolestaan tuntuu turvalliselta, koska se on ennalta arvattava ja ohjelmoitu palvelemaan ihmistä. Ihmisen luomassa luonnossa ei ole mystiikkaa, ei salaisuuksia eikä se herätä eksistentiaalista ahdistusta ikuisuuden aavistuksen rajamailla. Niinsanottu ”täysi-ikäinen” ihmiskunta elää itse rakentamassaan maailmassa, eikä siinä maailmassa ole tilaa ihmeille, ikuisuudelle taikka uskolle. Lieneeko siellä tilaa enää myös vapaudelle, vastuulle tai aidolle rakkaudellekaan? Ehkäpä kaiken huippuna virtuaalimaailma on postmoderni versio paratiisista, jossa fyysinen ruumis on kadonnut eikä siksi ole enää kyyneleitä, kipua, sairauksia tai pelkoa…

Jumala on totuuden ja kaiken tiedon lähde

On tärkää ymmärtää, että täysi-ikäisen maailman ajatus ei kritisoi tieteiden kehittymistä, vaan pikemminkin vääristynyttä suhdetta keinotekoiseen todellisuuteen ja teknologiaan. Tieteellinen tieto ja ymmärrys eivät ole suinkaan uskon vihollisia, sillä Jumala on maailman, totuuden ja kaiken tiedon lähde. Tieteellinen tieto vastaa niihin kysymyksiin, johon tieteellinen metodi soveltuu, mutta ihmiselämässä on monta tärkeää osa-aluetta, jotka jäävät aina tieteellisen tiedon ulkopuolelle. Me emme voi koskaan mitata tai ymmärtää täysin kauneutta, hyvyyttä, elämän arvoja tai rakkautta ja silti nämä ilmiöt ovat ihmiselämän kannalta ensiarvoisen tärkeitä. Jumala ei piileskele missään algoritmissä, kemiallisessa kaavassa, alkuräjähdyksen ensisekunnin alkupuolella, kosmisessa säteilyssä tai maailmankaikkeuden reunamilla, vaan Jumala on se hyvyyden valo, jonka paisteessa ihminen tarkastelee elämää ja maailmaa aisteillaan ja ymmärryksellään. Näin maailmankaikkeus paljastuu luomakunnaksi ja siinä todellisuudessa kirkon tehtävä puolestaan paljastuu ihmisyyttä palvelevaksi kutsumukseksi. Jumalan Pyhä Henki kirkastaa, valaisee ja paljastaa jokaisen ihmisen Jumalan rakkauden ja armon valossa, eikä sitä valoa voi lopulta kukaan paeta.

On riemullista ja huojentavaa tietää, että vaikka lähetyskäskystä puhutaan käskynä, kirkon kutsumus eli evankeliumin jakaminen on ennen kaikkea Jumalan työ ja me kaikki saamme olla mukana siinä työssä rakkauden palvelijoina. Me saamme olla Jumalan siunaavat, rohkaisevat, lohduttavat ja auttavat kädet kaikkialla maailmassa.