Lääke on keksitty!

”Olen pitkän urani aikana määrännyt eri potilaille paljon lääkkeitä, mutta mikään ei paranna samalla tapaa kuin rakkaus. Rakkaus parantaa myös ne haavat, joita lääketiede ei kykene.” Näin pohti Amerikkalainen lääkäri Vivek Murthy eräässä hiljattain kuuntelemassani taskulähetyksessä, jonka aiheena oli yksinäisyys.

Koronapandemian aikana monet ihmiset ikävöivät varmastikin henkilökohtaista vuorovaikutusta, läheisten ja rakkaiden tapaamista, ystävän halausta tai muuten vain läheistä inhimillistä kohtaamista. Toivon, että nyt pitkien kuukausien jälkeen nämä unelmat ovat toteutuneet tai toteutumassa, mutta mitä voi tehdä jos ihmistenkin keskellä tuntuu yksinäiseltä tai tuntuu siltä, että kukaan ei huomaa sinua. Onko olemassa lääkettä yksinäisyydelle?

Olen itse huomannut, että tunnen oloni yksinäiseksi jos heikkouden häpeän tai pelon tähden piiloudun itseeni, sen sijaan että avautuisin vuorovaikutukselle. Yksinjäämisen pelon takia murehdimme, että kukaan ei huoli meistä sellaisina kuin olemme – välillä pelokkaina, sisäisesti rikkinäisinä ja surullisina – ja siksi me piiloudumme eri asioiden ja suhtautumisten taakse. Joku piiloutuu töihin, toinen saavutuksiin, kolmas huoliteltuun ulkonäköön, omaisuuteen taikka ”kaikki on ihan okei” -suhtautumisen taakse. Kaikesta huolimatta huomaamme kuitenkin, että olemme silti kiiltävän julkisivun takana yksinäisiä, vaikka olisimmekin ihmisten seurassa. Eräs elämän paradokseista on se, että kukaan ei voi rakastaa meitä aidosti jos emme ensin näytä itseämme. Jotta voisimme antaa muiden rakastaa itseämme ja parantua, meidän tulee uskaltaa näyttää itsestämme niitä puolia, joita häpeämme ja joiden takia kysymme sisimmässämme kärsien, ”hyväksyyköhän kukaan minua tällaisena?”

En tiedä onko tohtori Murthy kristitty, mutta hänen sanansa – rakkaus parantaa kaikki haavat – kuulostavat evankeliumilta. Jumalan kaiken parantava rakkaus ei ole vain muutamien omaisuutta, joilla on terveysvakuutus tai tarpeeksi rahaa ostaa kalliita lääkkeitä, sillä Jumala on rakastanut meitä kaikkia ensin. Meidän arvomme Jumalalle ei ole ehdollista, ikäänkuin se riippuisi saavutuksistamme tai teoistamme, vaan olemme ehdoitta rakastettuja ja kukaan ei ole jäänyt Jumalan rakkauden ulkopuolelle.

Sanoma Jumalan rakkaudesta ja hänen lunastustyöstään on paras sanoma maailmassa. Meille ihmisille on kuitenkin tarpeen, että joku näyttäisi meille elävän esimerkin siitä, mitä on se rakkaus ja mitä rakkauden todeksi eläminen oikein on. Meille on elämässä tarpeellista, että joku näyttää ettei rakkaus ole aina helppoa. Näin ehkä tunnistamme rakkauden Jeesuksen elämässä, ja siksi hänen ystävänsä apostoli Johannes kirjoittaa: ”Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta.” (1 Joh 3:16).

Jeesus tapasi ja kohtasi niitä, joilla ei ollut ääntä, kasvoja tai asemaa, jotka olivat torjuttuja ja häpesivät sitä, ketä olivat tai ketä eivät olleet. Jeesus seisoi yksinäisyydessä ja oli niiden lähellä, joita meillä on vaikea rakastaa jatkuvasti muistuttaen siitä, että Jumala on rakkaus. Hän ei näyttänyt sormellaan ja sanonout: ”Menkää tuonne, tuolla on avun tarvitsijoita”, vaan toimi ja eli itse ihmisten keskellä. Todellinen rakkaus on välillä vaikeaa ja kutsuu meitä avaamaan sydämemme ja näkemään vaivaa. Tuntuuko sinustakin siltä, että tarvitsemme näinä yhteiskuntia horjuttavana aikoina enemmän läsnäoloa, vuorovaikutusta ja rohkeutta, että voisimme Jeesuksen kanssa seisoa lähimmäisemme vierellään ja yksinäisten keskellä muistuttaen siitä, että Jumala on rakkaus? Me emme olisi tunteneet rakkautta, jos emme olisi nähneet miltä se näyttää.