Kuusi omaa lasta 

Puuseppä Jukka Korpi on kuuden lapsen isä. Neljä lapsista on biologisia ja kaksi on adoptoitu. Lapset ovat hänelle Jumalan suuri lahja. Nyt lapset ovat jo muuttaneet kotoa, mutta jokaiselle heistä on edelleen oma huone.  

Jukka Korpi, 60, on hieman toipilaana. Hänelle on tehty poskionteloiden leikkaus ja lisäksi tuli keuhkokuume. Joskus yrittäjänkin on pakko pitää sairaslomaa.

– Minulla on keittiökalusteita valmistava firma. Joulukuussa tulee 14 vuotta yrittäjänä, hän kertoo.

– Nykyään teen enemmänkin itse puutöitä. Tulin lopulta järkiini ja palkkasin toimistoon työntekijän. Tein pitkään niitä hommia itse, mutta en siitä koskaan tykännyt. Nyt minulla on niin hyvät työntekijät, ettei tarvitse ressata yhtään.

Kuten arvata saattaa, puusepän kotona on itse tehtyjä kalusteita.

– Melkein kaikki kaapit ainakin.

Jukka kasvoi Varsinais-Suomen Marttilassa. Hän oli 8-vuotias, kun isä kuoli. Äiti jäi huolehtimaan seitsemästä veljeksestä yksin.

– Marttilassa oli paljon Evankeliumiyhdistyksen toimintaa, johon osallistuttiin. Ompeluseuroja ja monenlaista tapahtumaa. Edelleen siellä on evankelinen rukoushuone, jossa on kesäisin muutama tapahtuma, Jukka kertoo.

Evankeliumi tuli tutuksi jo lapsena, mutta Jukka koki myös henkilökohtaisen herätyksen, kun Pro Fide -yhtye esiintyi Porissa vuonna 1977.

– Bändin johtajan Juha Kelan puhe selkeytti monta asiaa. Konsertin jälkeen olin hänen kanssaan kirjeenvaihdossa.

Kaksikymppisenä Jukka löysi Mirvan. Puolen vuoden seurustelu johti häihin vuonna 1984 ja seuraavana vuonna syntyi esikoinen, Maria.

– Voiko hän todella olla jo 38-vuotias, Jukka laskee.

– Oli se lapsen syntymä tietysti hieno kokemus. Avartava ja mullistava.

Jukka jatkaa, että sen jälkeen ei enää ”samalla tavalla tullut mentyä”.

– Vaikka en ollut mikään menijä sitä ennenkään. Joka tapauksessa arkikuviot muuttuivat.

Tuumasta toimeen

Seuraavat lapset Laura ja Anna syntyivät 1988 ja 1990. Sen jälkeen oli uuden askeleen aika.

– Se oli rehellisesti sanottuna vaimoni idea. Hän oli ajatellut, että perheessä voi olla muitakin lapsia kuin biologisia ja kertoi tämän minulle jo seurusteluaikana. En pitänyt sitä ollenkaan hulluna ideana.

Tuumasta ryhdyttiin toimeen 90-luvun alkupuolella. Interpedia-järjestö auttoi prosessissa.

Etiopiassa oli nunnien pitämä orpokoti, jossa asui 2,5-vuotiaaksi arvioitu poika, joka oli tuotu orpokotiin sairaalasta. Hänen äitinsä oli kuollut synnytyksen jälkeen. Pojan syntymästä ei ollut mitään papereita, edes syntymäpäivä ei ollut tiedossa. Mirva lähti Etiopiaan häntä katsomaan. Pojasta oli lähetetty valokuvia etukäteen. Adoptio oli vahvistettu ennen Mirvan saapumista. Kun Mirva saapui Etiopiaan, lapsen sukunimi oli jo Korpi.

Suomessa pojalle tehtiin luustoiän määritys, jonka perusteella hänelle tuli vuosi lisää ikää. Pojan nimeksi tuli Mikael.

– Muistan, kun tapasin hänet ensimmäisen kerran Helsinki-Vantaan lentokentällä. Hän puhui pelkästään amharan kieltä.

– Tosin ei mennyt kauan, kun hän puhui täydellistä Kalannin murretta. Kalannissa pyhäkoulun opettaja kysyi häneltä kerran ”do you speak english”. Mikael ei osannut englantia ollenkaan, mutta suomea kyllä

Elsa Etiopiasta

Isosiskot olivat uudesta perheenjäsenestä innoissaan.

– Annalla ja Mikaelilla on vain noin vuosi ikäeroa. He olivat kuin paita ja peppu.

Toinen adoptiolapsi, Elsa, tuli Korven perheeseen vuonna 1999, Etiopiasta hänkin.

– Elsasta tiedettiin enemmän kuin Mikaelista. Hänen isoisänsä oli töissä sairaalassa, jossa tyttö syntyi. Syntymätodistus on olemassa. Hänen äitinsä halvaantui synnytyksessä, ja kuoli muutamaa kuukautta myöhemmin. Elsan isovanhemmat eivät pystyneet pitämään häntä, joten hänet vietiin sijaiskotiin.

Mikael ja Elsa ovat sopeutuneet hyvin Suomeen, ovathan he tulleet tänne niin varhaisessa vaiheessa. Jukka kertoo, että jossain vaiheessa koulussa ilmeni kuitenkin kiusaamista.

– Siihen puututtiin tiukasti. En ainakaan tiedä, että mitään rasistista huutelua olisi kovin paljon ollut.

Jukan mukaan isänä oleminen adoptoidulle lapselle on samanlaista kuin biologiselle. Hän ei näe asiassa mitään eroa.

– Samalla tavalla he tarvitsevat rakkautta, turvaa, ruokaa ja vaatteita. Vieläkin joku saattaa puhua siihen tyyliin, että teillähän on neljä omaa ja kaksi adoptoitua lasta. Sanon, että eihän, kun meillä on kuusi omaa lasta. Edesmennyt tätini kysyi joskus, että koetteko adoptoimisen lähetystyönä. Emme me sitä niin ajatelleet. Siinä oli itsekkäitäkin motiiveja. Me nyt vain halusimme adoptoida. Ei sillä maailmaa pelasteta. 

Kaksi lasta sillä kuitenkin taidettiin pelastaa.

Lue koko juttu Sanansaattajan numerosta 20/2023.