Kuuman kauden päätoimittaja

Hannu Kippo kutsuttiin Sanansaattajan päätoimittajaksi silloin, kun evankelinen liike kävi läpi eräitä historiansa pahimmista myllerryksistä. Kippo on kuitenkin alusta asti halunnut johtaa lehteä levollisesti, sanan varmalta pohjalta.

Kippo ehti jo ennen Sanansaattajan-pestiään tehdä pitkän lehtimiesuran Keskipohjanmaa- ja Perhonjokilaakso-lehdissä. Jälkimmäisen päätoimittajuutta hän hoiti seitsemän vuotta. Tämän jälkeen Kippo kiersi Sleyn matkasaarnaajana, ja Sanansaattajassa työt alkoivat vuonna 1999 Seppo Suokunnaan ollessa lehden päätoimittaja. Kippo valittiin Suokunnaan paikalle 2006.

– Olen aina tykännyt kirjoittaa. Lehtitöissä pääsee myös näkemään paljon asioita eri kanteilta, Kippo pohtii päätymistään toimittajanuralle.

Kun Kippo alkoi luotsata Sanansaattajaa, Sleyssä kuohui. Kysymys naispappeudesta jakoi mielipiteitä. Vuonna 1999 pidettiin ylimääräinen jäsenkokous, jossa Sleyn johtokunta irtisanoutui ja tilalle valittiin uusi. Tämän seurauksena Sleystä jähti joukko naispappeutta kannattaneita ihmisiä, jotka muodostivat uuden yhdistyksen nimeltään Ely (Evankelinen lähetysyhdistys).

– Evankeliumiyhdistyksessä tilanne rauhoittui Elyn perustamisen jälkeen ja henki muuttui aivan toiseksi.

– Sleystä lähteneiden joukko oli itse asiassa yllättävän pieni, Kippo huomauttaa.
Vertailun vuoksi: Elyn kesäjuhlille osallistui tänä kesänä noin 800 henkeä, kun Sleyn Evankeliumijuhlaan osallistui viikonlopun aikana 20 000 ihmistä.

Keskustelufoorumi

Virkakysymyskuohunnasta seurasi Kipon mukaan se, että ”tietyistä aiheista” kirjoittaessa lehteen tulee edelleen runsaasti palautetta.

– Lähtökohtani oli alusta asti avoimuus – se että lehdessä voitaisiin keskustella asioista. Se, miten me evankelisena kansana keskustelemaan opimme, on toinen juttu.

Lehtien palstoilla ”mesoaminen” käy joskus myös terapiasta.
– Jos keskustelua ei olisi lehdessä vaikeana aikana käyty, Sleyn repeämä olisi ollut suurempi. Ihmiset saivat purkaa tuntojaan.

Kipon Sanansaattajan linja on ollut tänä kesänä eläkkeelle jäävän päätoimittajan mukaan ”uskontunnustuksen linja”.
– Olen yrittänyt tarkastella asioita uskosta käsin – uskosta kolmiyhteiseen Jumalaan. Laajemmin myös uskonpuhdistuksen pohjalta, raamattuperiaatteesta käsin. Yksinkertaistettuna siitä käsin, että Raamattu on kokonaan totuus, Kippo luonnehtii.

Hannu Kipon mielestä päätoimittajan homma on ollut vaikea mutta palkitseva.
– Silloin, kun yrittää toimia niin, että Jumalan sanaan sidottu omatunto on levollinen, on hyvä olla. Toinen asia on, onko sitä aina ymmärtänyt Jumalan sanan oikein, Kippo pohtii.
– Kun olemme koettaneet pysyä perinteisellä virkakannalla, olemme mielestäni ohjanneet ihmisiä oikeaan suuntaan.

”Omaansa saa myös moittia”

Jumalan johdatus on väistyvän päätoimittajan mukaan ollut työssä vahvasti läsnä.
– Moni on tullut sanomaan, että autuuden asia on kirkastunut Sanansaattajaa lukemalla. He ovat löytäneet lehdestä vastauksen kysymykseen ”miten taivaaseen päästään?” On löytynyt evankeliumi. Joskus vaikeina aikoina, kun olen joutunut itse ahtaalle, on uskonystäviltä ja oudommiltakin tullut rohkaisevia viestejä. Ne ovat auttaneet näkemään, että valittu tie on ollut hyvä.

Sanansaattaja tunnetaan levollisen uskon kuuluttamisen lisäksi myös kärkevästä kirkkokritiikistään – muun muassa Kipon pääkirjoitusten osalta. Onko Kippo omasta mielestään ollut joskus liian kriittinen kansankirkkoa ja sen päättäjiä kohtaan?
– En ole arvostellut luterilaista kirkkoa, mutta olen kyllä arvostellut yrityksiä siirtää sitä pois siltä pohjalta, jossa sitä kutsutaan sanan kirkoksi, hän vastaa.

– Minulla on se lähtökohta, että omaansa saa myös moittia. Minusta on tullut kirkon jäsen elokuussa 1954, kun rovasti Johannes Kaukovaara liitti pyhässä kasteessa minut tähän kirkkoon. Ja tämä kirkko on minulle rakas. Jos näkee sen, että kirkko on valitsemassa toista tietä kuin sen suunnan, mihin Jumalan sana osoittaa, mielestäni silloin ei koskaan voi kritisoida liikaa.
– Jumalan sanalla on oikeus kritisoida meitä. Meillä ei ole oikeutta kritisoida sanaa. Asetan itseni Jumalan sanan alle, Kippo toteaa.

Pitääkö kirkossa pysyä

Sley on yksi Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestöistä, ja yhdistyksessä on perinteisesti ajateltu, että kirkossa on myös syytä pysyä ja vaikuttaa sen sisältä käsin – riippumatta siitä, missä tilassa kirkko on.
– Vanha sielunhoitajani sanoi aina, että ”olkaa suolana siinä, mihin teidät on kutsuttu”. Evankelinen liike on kutsuttu olemaan herätysliike kirkossa. On tärkeää, että olisimme kirkossa, koska kirkkoon kuuluu ”niitä lampaita, joita olemme ruokkimassa”.

Mutta onko Sleyn jossakin pisteessä pakko lähteä kirkosta?
– Minulla on ollut tapana sanoa, että emme lähde ennen kuin meidät heitetään pois, mutta en ole ihan varma, onko tämä enää relevantti linjaus. Mikä on se, mitä olemme tässä kirkossa ajamassa? Ei kai käy niin, että meidät totutettaisiin sanasta ja sakramenteista irrallaan olevaan kristillisyyteen eli hurmahenkisyyteen? Tähän kirkkoon on pesiytynyt erittäin liberaali kristillisyys, joka on juuri tätä hurmahenkisyyttä.

Kipon mielestä ydinkysymys on kirkossa pysymisen kannalta, saako kirkossa vielä julistaa Kristusta ainoana pelastustienä.
– Saako ottaa tosissaan sen, että pyhä Raamattu on Jumalan sana, jonka ihmiset ovat kirjoittaneet Pyhän Hengen vaikutuksesta?
– Meidän pitää edelleen tehdä työtä levollisesti ja rukoillen. Sillä tavalla oikea tie ja paikka löytyy, Kippo linjaa.

Kansankirkko vai kansan kirkko?

Entä onko nykykirkossa mitään hyviä puolia? Kippo on toiminut 15 vuotta hyvällä näköalapaikalla, joten luulisi, että positiivistakin on löytynyt.
– Tärkeintä on, että kirkolle on uskottu Jumalan sana ja sakramentit. Tässä kirkossa on suuri määrä ihmisiä, jotka tarvitsevat evankeliumia – se on sen hyvä puoli. Tietyllä tavalla kansankirkkomalli on siunaus, mutta jos paino kääntyy ”kirkon” sijasta sanalle ”kansan”, olemme menossa väärään suuntaan.

– Kirkolla on myös taloudellisesti edelleen hyvät edellytykset toimia. Jos kirkko pitää kiinni omista arvoistaan ja lähtökohdistaan, eikä mukaudu tähän maailmanaikaan, myös kansa arvostaa kirkkoa entistä enemmän. Vain siten kirkosta tulee kansalle taas tärkeä.

Kipon päätoimittajakauden suurimpia mediatapauksia ovat Sanansaattajassakin olleet ennen kaikkea kirkkoon liittyvät asiat, esimerkiksi samaa sukupuolta olevien parisuhteet.
– Sleytä ajatellen suurin myrsky oli vuoden 1999 ylimääräinen jäsenkokous ja Elyn perustaminen. Itse olen päätoimittajan ominaisuudessa osallistunut myös esimerkiksi televisiokeskusteluihin kirkossa puhuttaneista aiheista, kuten homoseksuaalisuudesta ja naispiispuudesta.

Hienoimpia hetkiä toimittajan työssä ovat Kipon mukaan olleet erilaisten ihmisten tapaamiset.
– Tapasin esimerkiksi Veikko Sinisalon, Esko Nikkarin, Eero Mäntyrannan ja Marjo-Riitta Mattuksen, jota haastattelin Ivalossa.
He olivat suuria persoonallisuuksia, joilla oli omalta alueeltaan vahvaa viestiä kaikille.

– Urani rankimpia juttuja on puolestaan ollut lehden levikin jatkuva lasku. Se on toisaalta ollut trendi kaikissa muissakin kristillisissä lehdissä. Jotenkin koen, että evankelinen kansa ei enää sitoudu yhtä vahvasti omaan liikkeeseensä kuin ennen. Se on minusta huolestuttavaa. Eräs sitoutumisen mittari on juuri omien lehtien tilaaminen. Toivoisin, että säilyisi se perinne, että lauletaan Siionin Kannelta ja tilataan Sanansaattajaa, Kippo sanoo.

”Aluksi ihan vain lorvin”

Kippo kirjoitti viimeisen pääkirjoituksensa tätä numeroa edeltäneeseen Sanansaattajaan. Eläkkeellä hän aikoo edelleen kirjoittaa, ja varsinkin lukea.
– Mutta ensin aion ihan vain lorvia.
– Jos kutsuja tulee, aion tehdä edelleen kulkurisaarnaajan hommia. Viime vuodet ovat vieneet voimavaroja, ja siksi olisi hyvä saada itseä vähän rotiin ja kuntoa nostettua. Tavata ystäviä, joita ei ole ehkä ehtinyt vuosikausiin nähdä. Ja toivottavasti voisi matkustella ja olla talvella lämpimässä, Kippo suunnittelee.

Sanansaattajalle hän toivoo ”rohkeutta, herkkyyttä ja iloa evankeliumista”.
– Ja iloa hyvästä yhteydestä lehden tekijöiden sekä lukijoiden kesken. Minulle on ollut tärkeä käydä eri seurakuntien tilaisuuksissa kuulemassa, mitä lukijat ajattelevat ja odottavat lehdeltä. Ennen kaikkea toivon Jumalan siunausta tekijöille ja lukijoille.

– Olen iloinen ja kiitollinen kaikesta palautteesta, mitä olen saanut. Se on ollut tosi tärkeää, vaikka kaikesta ei olisi oltu samaa mieltä. Lukekaa Sanansaattajaa kuten tähänkin saakka, rivien välitkin, kuten tähänkin saakka!
– Ja muistakaa rukoilla lehden tekijöiden puolesta, Kippo evästää.