Kuplista kaikkeen maailmaan

Yksi 2010-luvulle tyypillinen sosiaalinen ilmiö ovat kuplat. Mielipideilmaston ja arvomaailmojen on arvioitu supistuneen niin, että omaan lähipiiriin kuuluu vain sellaisia ihmisiä, jotka ovat samankaltaisia kuin itse ja ajattelevat samalla tavalla kuin itse. Myös median tulvasta valitaan vain sellaisia uutisia, jotka vahvistavat omaa ennakkoasennetta. Erilaiset sosiaalisessa mediassa kiertävät kirjoitukset pyörivät lähinnä vain oman kuplan sisällä, mutta eivät onnistu puhkaisemaan niitä.

Ilmastonmuutoksen ja maahanmuuton kriitikot – tai niiden puolestapuhujat – tuuttaavat entistä isommalla volyymilla asiaansa sosiaaliseen mediaan. Vastapuolen korvat vain ovat lukossa, eikä viesti etene jo kantansa valinneita pidemmälle. Sama havainto näkyy uskonnollisella kentällä. Rintamalinjat ovat entistä kauempana toisistaan.

 Muuttoliiketutkija Timo Aro arvioi, että yksi muuttoliikkeen seuraus on polarisoituminen. Ilmiö on leimallinen yhteiskunnalliselle keskustelulle jo nyt, mutta tulevaisuudessa polarisaation arvioidaan entisestään vahvistuvan. Arvomaailmojen erot eivät kulje maan eri osien välillä, vaan kaupunkialueiden ja syrjäseutujen välillä.

Maan suola -lehden haastattelussa Aro pohtii, että kirkollisen keskusteluilmaston kiristyminen ei poikkea millään tavalla muusta yhteiskunnasta: vastakkainasettelu kiihtyy entisestään. Arjen ja arvojen eriytyminen kohtaa yhteiskuntaa siinä missä kirkkoakin.

Viime päivinä lehdet ovat täyttyneet tuoreen väestöennusteen tiedoista. Sen mukaan syntyvyys laskee vielä nykyistä rajummin ja ihmiset pakkautuvat tulevina vuosina yhä harvemmille alueille. Tällä on vaikutuksensa myös kirkkoon ja sen moniin toimintoihin.

Kirkon tutkimuskeskuksen ennusteen mukaan luterilaisen kirkon enemmistöasema Suomessa päättyy kahden vuosikymmenen sisällä. Jo tällä hetkellä esimerkiksi nuorista helsinkiläismiehistä vain kolmannes on luterilaisen kirkon jäseniä. Pääkaupungista vähemmistö lapsista kastetaan ja vähemmistö valitsee kirkollisen avioliittoon vihkimisen.

Mutta miten arvioitu kirkon kehityssuunta sopii kuplien maailmaan? Huonosti. Tämänhetkisten tietojen pohjalta kirkon sanoman kuulevat Suomessakin entistä harvemmat ihmiset. Kristinuskoon lukeutuvien väestönosuus pienenee uskonnottomuuden ja muiden katsomusten levitessä. Kirkon tulisi siis entistä voimakkaammin suunnata energiaansa ulospäin suuntautuvaan työhön. Kristittyjen ei pitäisi lämmitellä omilla hiilivalkeillaan miellyttävän myötämielisyyden vallitessa, vaan lähteä entistä innokkaammin puhkomaan kuplia.

Tämä merkitsee uskon perusteiden avaamista, erilaisten katsomusten kohtaamista ja siihen suostumista, että muut haastavat omaa uskoa kriittisin ja kärjekkäin äänenpainoin. Ehkä tätäkin merkitsee ”maailmassa, mutta ei maailmasta.”

Kirkon kasvu on ehkä vaikeimmin ennustettavissa oleva asia. Tuskin sellaista matemaattista kaavaa onkaan, joka olisi kyennyt ennustamaan Galilean kalastajajoukon leviämistä maailmanlaajuiseksi liikkeeksi. Onneksi näin. Mutta olisiko tämä voinut tapahtua, jos kuplia ei olisi tuolloin puhkoiltu?

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 21/19.