Kunniattomat paskiaiset

”Maahanmuutovirasto hyväksyy tosiseikaksi sen, että ISIS sieppasi sinut ja kidutti sinua tatuointisi takia. Sinua lyötiin perheesi edessä. Militantit uhkasivat poistaa kynnet sormistasi. Sinut haluttiin viedä pois, mutta koska äitisi itki ja huusi, niin sinut jätettiin rauhaan. Maahanmuuttovirasto on hyväksynyt tosiseikaksi sen, että ISIS saattaa leikata kätesi tatuoinnin takia, jos palaat Samarraan. Pelkosi on objektiivisesti perusteltua. Maahanmuuttovirasto katsoo, että sinut voidaan käännyttää Irakiin ilman, että voit joutua siellä vainon, vakavan haitan tai epäinhimillisen taikka ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi tai että sinut voitaisiin lähettää sieltä sellaiselle alueelle.” Tämä on ote irakilaisen saamasta turvapaikkapäätöksestä.

Olemme ottaneet vastaan maahamme maahanmuuttajia, joista moni on anonut turvapaikkaa maastamme. Ei voida puhua valtavasta määrästä, mutta sen verran heitä on parin viime vuoden aikana tullut, että niin kristityt kuin koko yhteiskunta on joutunut etsimään ja linjaamaan suhtautumistaan turvapaikanhakijoihin.

Olemme olleet laiskoja menemään sinne, mistä nyt on tultu tänne. Olemme omahyväisesti hellineet omaa hyvinvointiamme ja länsimaista kulttuuriamme, mutta Jumala toteuttaa suunnitelmansa meistä huolimatta. Ehkä Jumala lähetti heidät, koska emme menneet sinne, mistä he tulevat. Miten paljon helpompaa ja halvempaa olisi ollut lähettää turvaa, apua ja lähetystyöntekijöitä sinne mistä he ovat joutuneet pakenemaan? Yhteiskuntamme joutuu maksamaan paljon kalliimman hinnan joutuessaan vastaanottamaan maahanmuuttajia.

Auttamisen hintalapun ymmärtäessään yhteiskuntamme on raaistunut ja kovettunut. Meidät tulisi tuntea kristillisestä rakkaudesta ja palvelusta, mutta nyt meidät tunnetaan vain kunniattomina paskiaisina kääntäessämme selkämme uudelleen heille, kun osa heistä lähetetään takaisin pelon ja kuoleman keskelle varsin kevyeltä kuulostavin perustein. Kyseessä on elämän pyhyyteen ja lähimmäisen rakkauteen liittyvä kysymys, ei poliittinen linjanveto.

Meidän on maksettava hinta, joka kuuluu kristilliseen rakkauteen. On palveltava, autettava ja rakastettava. Meidän tehtävämme on opettaa niin itselleen kuin jokaiselle turvapaikanhakijalle kestävän elämän rakentamista sekä kristillistä uskoa. Ja kun se aikanaan on mahdollista, siis kun he voivat ja haluavat, osa kyllä palaa kotimaahansa. Ehkä osa heistä palaa kristittynä ja todistaa uskostaan ja siitä, kuinka kristillinen rakkaus sulatti heidän epäilevän sydämensä.