Kulttuurien risteyksessä

Inkerin kirkossa elämänuransa tehnyt Evankeliumiyhdistyksen lähetti Arvo Survo elää musiikista. Niin virassa kuin kohta eläkkeelläkin.

Suomen itärajan tuolla puolen, kuitenkaan ei kovin kaukana, on yli neljän sadan vuoden ajan asunut inkerinsuomalainen kansa. He ovat alkujaan Savosta ja Karjalasta Ruotsin vallan aikana itään lähteneiden jälkeläisiä. Heidän keskuudessaan 1600-luvulla syntynyt luterilainen Inkerin kirkko on toiminut historiansa aikana niin Ruotsin, Venäjän keisarikunnan, Neuvostoliiton kuin Venäjän federaationkin vallan alla. Neuvostoliiton aikana kirkko kärsi raskaasti, ja se lähti jälleen kukoistamaan vasta 1980-luvulla Pushkinin seurakunnan nuorisoherätysten myötä. 

Evankeliumiyhdistys tekee lähetystyötä Inkerin kirkon työyhteydessä. Pastori Arvo Survo on kesällä jäämässä eläkkeelle ja päättämässä virkauraansa, josta kaksikymmentä vuotta hän ollut Sleyn palveluksessa.

– Täällä Inkerin kirkossa on katekeetan virka. Teologian opiskelija voidaan siunata siinä palvelemaan sanajumalanpalveluksissa ja avustamaan messussa. Saattaa hän paikoin jopa olla kastamassa, jos muita ei ole paikalla. Sellaisissa tehtävissä aloitin vuonna 1981. Vuonna 1983 minut vihittiin pappisdiakoniksi, joka on Inkerin kirkossa pappeuden ensimmäinen aste ja 1987 sitten papiksi. Olen kiitollinen Jumalalle, että hän uskoi minulle ne tehtävät, joita olen ollut suorittamassa. 

– Tuntuu, ettei tästä työstä voi jäädä lopullisesti eläkkeelle, mutta se kuitenkin vapauttaa minut tekemään esimerkiksi arkistointityötä.

Survolla on laaja kokoelma Inkerin kirkon historiaa koskevia valokuvia, sekä paljon esimerkiksi lauluja, runoutta ja murteita koskevaa äänite- ja videomateriaalia.

Mutta ennen eläkepäiviä on vielä edessä töitä koko kevääksi. Hän on juuri palannut Kupanitsasta.

– Se on näinä vuosina ollut tavalla tai toisella pääkohteeni. Pidän siellä jumalanpalveluksen kahdella kielellä. Suomeksi ja venäjäksi. Jatkan käyntejäni siellä varmasti myös eläkkeelle jäätyäni.

Kontekstia lukemassa

Arvo Survo tuntee hyvin Venäläisen yhteiskunnan. Onhan hän siellä syntynyt ja kasvanut. Varusmiespalveluksensa Survo suoritti Neuvostoliiton puna-armeijassa.

– Olin siellä kaksi vuotta. Venäjällä kasvaneena osaan lukea konteksteja ja nähdä asioiden taustoja. Esimerkiksi tällä hetkellä Venäjä kaventaa hengellistä ja uskonnollista kenttää, mutta sikäli kuin minä olen oikeassa, ei luterilaisille ole ongelmia luvassa.

Viime aikoina esimerkiksi Jehovan todistajat ovat joutuneet Venäjällä hyvin ahtaalle.

– Inhimillisesti ajatellen heitä on kyllä käynyt sääliksi. Venäläisen ajattelutavan mukaan se on kuitenkin amerikkalainen lahko, joka on tullut Venäjälle, missä tänään pyritään kaikkea amerikkalaista vähintäänkin valvomaan, jos ei vähentämään.

Survon mukaan Venäjän tapa valvoa ja rajoittaa ei-toivotuksi katsomaansa hengellistä toimintaa, kuten Jehovan todistajia tai Islamia, on painostaa yhtäältä kaikkia hengellisiä ryhmittymiä ja antaa sitten paikallistasolla toisille enemmän vapauksia takaisin kuin toisille.

– Kun halutaan rajoittaa jotakin tahoa, niin Venäjällä ei voida iskeä suoraan vain siihen tahoon. Kun [kirkon toiminnassa suhteessa Venäjän valtioon] tulee jotain mutkaa matkaan, niin se koskee luterilaisten ohella kaikkia, jopa ortodokseja. Paikallisille päättäjille annetaan sitten ilmeisesti oikeus löysätä sääntöjä esimerkiksi luterilaisen kirkon ja ilman muuta ortodoksisen kirkon kohdalla. Tällä tavoin valtio saa esimerkiksi islamismiin taipuvat alueet paremmin valvontaansa, Survo selittää.

Luterilaisia kirkkoja Venäjällä toimii neljä. Suurin niistä on saksalaistaustainen luterilainen kirkko. Inkerin kirkko tulee toisena.

– Kun Vladimir Putinia oltiin viimeksi asettamassa virkaansa, oli paikalla saksalaistaustaisen luterilaisen kirkon arkkipiispa, Survo kuvaa luterilaisuuden asemaa Venäjällä.

Sanoin ja sävelin

Pastori Arvo Survolle kaikessa työssä ja elämässä aivan erityistä roolia on näytellyt musiikki. Hänen vaimonsa tulee virolaisesta muusikkosuvusta, ja poika on menestynyt omalla muusikon polullaan. 

– Olen sanonut pojalleni, että hän on syntynyt kulttuurien risteykseen, mikä on suuri voimavara hänelle.

Kulttuurien risteykseen on syntynyt myös kokonainen kansa. Survo viittaa suomalaisten tekemään tutkimukseen, jossa inkeriläisten musiikkikulttuuri oli todettu virolaisiin, karjalalaisin ja suomalaisiin verrattuna huomattavasti rikkaammaksi ja monipuolisemmaksi.

– Inkerissä jopa kalevalalainen musiikki oli kaksi- tai kolmiäänistä. Syy ei ole siinä, että heimo olisi jotenkin geneettisesti lahjakkaampi kuin muut, vaan siinä, että Inkerissä risteytyivät erilaiset kulttuurit, jotka toivat muassaan paljon erilaisia vivahteita ja mahdollisuuden säilyttää ne ja jalostaa perinnettä edelleen, Arvo Survo kertoo.

Musiikillisesti rikkaan Inkerin kansan keskuudessa tehtävä lähetystyö tapahtuu luonnollisesti vahvasti musiikin kautta. 

– Jumalanpalvelusta toimittaessani laulan yleensä vähintään pari laulua. Väitän, että laulu puhuttelee ihmistä paremmin kuin hyväkin saarna, sillä saarnoista olen saanut silloin tällöin hyvää palautetta, mutta musiikista miltei aina, Arvo Survo nauraa. 

Vaikutteita musiikkiinsa Survo on saanut paitsi Inkeristä, myös Venäjän romaneilta. 

– Me asuimme vuosikymmeniä Venäjän romanien naapureina. Heidän laulutulkintansa ovat erittäin syvällisiä ja todella kohtikäyviä. Luulen, että se johtuu siitä, että vaeltavana kansana he ovat joutuneet sopeutumaan tilanteisiin ja kehittämään tapoja henkiin jäämiseksi. Heillä on pitänyt olla kanava, jota myöten purkaa paineensa, tunteensa ja rukouksensa. 

Survon mukaan ei ole sattumaa, että hengellinen musiikki puhuttelee ihmisiä.

– Minulla käväisi kerran niin sanoakseni filosofis-teologinen ajatus mielessä, joka myöhemmin varmistui jo erään keskiajan ajattelijan löytämäksi. Ajattelen, että maailmaa luodessa Jumalalla on ollut jokin musiikillinen ulottuvuus mukana. Musiikki ei siis ole vain mikään hyvä lisä elämäämme, vaan se on elämämme ja julistuksemme eräs tärkeimpiä ulottuvuuksia sanoman välittämiseksi. Jo pitkän aikaa olen omaa palvelemistani otsikoinut sanoilla: ”Kristuksesta sanoin ja sävelin”.

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 3/19.