Kuka noudattaa lähetyskäskyä?

Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille (Mark. 16:15). Herramme Jeesuksen itse antama lähetyskäsky on kirjattu kaikkiin evankeliumeihin. Kenelle se kuuluu ja kuka sitä noudattaa? Vainko työhön erotetut ja siunatut lähetit? Vai kaikki Jeesukseen uskovat kristityt?

Olisiko ilman tätä käskyä pelastussanoma syntien anteeksiantamuksesta jäänyt vain Jeesuksen lähipiiriin? Olisiko kukaan vaivautunut tulemaan tänne Pohjolan perukoille kertomaan siitä lupauksesta, joka annettiin ensimmäisille ihmisille Paratiisin puutarhassa: ilosanoman siitä, että tulee Vapahtaja, joka korjaa syntiinlankeemuksen seuraukset. Olisiko sanoma Jeesuksen sovituskuolemasta, johon meitä kaikkia kutsutaan turvautumaan, jäänyt vain Lähi-itään?

Kaikkein tärkeintä, mitä voimme elämässämme tehdä, on kertoa eteenpäin pelastussanomaa Kristuksen täytetystä työstä. Muut sinänsä arvokkaat toimemme raukeavat aikanaan tyhjiin ja unohtuvat. Mutta entä jos kukaan ei kuuntele? Entä jos tulen esteeksi olemalla liian innokas? Olenko penseä, jos en koe kadunkulmissa todistamista omakseni? Miksi omille sukulaisille, ystäville ja työkavereille on niin vaikeaa kertoa tästä tärkeimmästä? Miten se tehdään?

Kastettu, kutsuttu, lähetetty

Ollessani lähetystyössä Keniassa runsaat viisi vuotta puhuin kuulijoille monesti kasteesta: miten pyhässä sakramentissa on Isä ottanut lapsekseen, Poika pukenut vanhurskaudellaan ja Pyhä Henki uudestisynnyttänyt ja tehnyt asuinsijakseen. Olemme saaneet kaikki taivaan aarteet ihan ilman omaa ansiotamme. Kun Jumala on meidät nimeltä kutsunut ja antanut Pyhän Henkensä kautta uskon evankeliumiin, merkitsee se myös valtuutusta kertoa tätä ilosanomaa muillekin. Sanoessani, että jokainen kastettu Kristukseen uskova on myös lähetti, monien silmät kirkastuivat.

Lähetystyöntekijöillä on maassa hyvä maine ja arvostettu asema. Heihin halutaan samaistua. Afrikassa oli helppoa olla julkisesti uskova. Taloudellisen turvan puuttuessa ihmisillä on herkempi taju kestävän turvan lähteestä. Kenialaiset puhuvat avoimesti Jeesuksesta ja kutsuvat naapureita kirkkoon. Julkinen rukous sairaan puolesta irtoaa lähes jokaiselta.

Entä Suomessa? Ahdistaako meitä ajatus, että väriä pitäisi tunnustaa muulloinkin kuin sunnuntaina oman seurakunnan keskellä? Arkipäivän kristillisyys ei aina ole helppoa. Jeesus sanoo, että kukaan ei ole profeetta omalla maallaan (Luuk. 4:24). Ehkä siksi tarvitaan myös niitä, jotka lähtevät kauas.

Lähetystyö perheessä

Kun minut kastettiin pienenä vauvana Pohjanmaalla, sain rintaani ja otsaani ristinmerkin. Pastorin sanat Raamatusta – minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun – kolahti äitiini. Hän kertoi sinä hetkenä tajunneensa, ettei tyttö kuulukaan vain hänelle. Lapset ovat meillä vain lainassa. Osaammeko kertoa tärkeimmästä asiasta, Jeesuksen sovitustyöstä luontevasti heille?

Luther korosti perheen merkitystä kristillisen kasvatuksen antajana. Avuksi tähän Luther kirjoitti Pienen katekismuksen perheenisiä varten. Luther ajatteli, ettei koskaan voi tietää, jos joku lapsista on kerran muukalaisten keskellä viemässä sanomaa Jeesuksesta. Jonkun sielun pelastus voi olla kiinni näistä nyt vielä pienistä pyhäkoululaisista. Jokainen isä tai äiti, joka opettaa lapselleen iltarukouksen ja kertoo Jeesuksesta, on lähetyskäskyn toteuttaja.

Apostolien jalanjäljillä

Lähetyskentille lähtijät joutuvat jättämään läheisensä ja turvallisen kotimaansa, jonka oloihin ovat tottuneet. Apostolien teoissa painotetaan sitä, miten sanoman eteenpäin vieminen on tärkeintä, ei lähetin mukavuus. Tätä muistelin joskus Keniassa, kun yöpymispaikasta ei löytynyt suihkua ja lämmintä vettä, ja epäilys paikallisen ugalin syömisen aiheuttamasta vatsataudista kaihersi.

Suurempiakin uhkia voi kohdata. Alkuseurakunnan lähetystyöntekijät kohtasivat usein marttyyrikuoleman. Näin voi käydä myös tänä päivänä kristinuskolle vihamielisissä maissa. Monella on vielä muistissa Kansanlähetyksen lähetti Seija Järvenpää, joka tuotiin Afganistanista kotimaan multiin sinkkiarkussa.

Jostain syystä meille itsellemme ei yleensä näytetä suuria voittoja sen kummemmin lähetyskentällä kuin lähipiirissämmekään. Jonkun toisen kylvämää viljaa saamme toisinaan olla korjaamassa. Kylvetty siemen kasvaa ilman, että tiedämme siitä. Kenian maasaialueella sijaitsevan Oloimirimirin kirkon ollessa täynnä seurakuntalaisia ja kaiken ikäisten kuorojen laulujen soidessa vanha mies katseli väkeä silmät kyynelissä. Kun hän itse asui kylässä, oli raamattupiiriin kuulunut vain neljä jäsentä.

Vaikka emme näyttäisi saavan mitään aikaan, meitä vajavaisia ihmisiä kutsutaan kuitenkin Jumalan valtakunnan työhön, kylvämään sanaa, istuttamaan ja kastelemaan. Jumala huolehtii kasvusta. Toisaalta sanan viejillä on lupa myös lähteä pois ja pudistaa pöly jaloistaan, jos jossakin talossa tai kaupungissa ei oteta vastaan eikä sanoja kuunnella (Matt. 10:14). Jumala voi avata oven toisaalla.

Milloin olen lähetystyössä?

Palattuani Suomeen vajaa kolme vuotta sitten on työni jälleen lähetyksen parissa, vaikka kotimaassa. Keniassa tietyissä tilanteissa koin olevani aidosti levittämässä evankeliumia; vaikkapa kouluvierailuilla, joissa sain tilaisuuden kertoa Jumalan rakkaudesta ja Jeesuksen pelastustyöstä sadoille nuorille kerralla. Sanoma ilmaisesta armosta ja syntien anteeksiantamuksesta yksin Jeesuksen työn tähden saattoi olla kuulijoille uutta. Yleensä julistus siellä painottui hyviin tekoihin ja armon ansaitsemiseen omilla ponnisteluilla. Ilman omia ansioita ja lahjaksi saadun armon sanoma jätti kuulijat hiljaisiksi. Silloin saattoi vain toivoa, että Pyhä Henki kirkastaisi ja vahvistaisi uskoa Jeesuksen voittoon synneistä, koska itse emme synnittömyyteen kykene.

Toisaalta tämä sanoma on tarpeen edelleen myös Suomessa. Ehkä jopa enemmän nyt kuin sotien aikana ja niiden jälkeen, jolloin ihmisten turva oli Jumalassa ja kirkot täynnä väkeä. Jokainen, joka osallistuu messuun ja tunnustaa uskonsa seurakunnan keskellä, on myös lähetti. Ehtoollisen sakramenttiin osallistuessamme julistamme Jeesuksen kuolemaa, kunnes hän tulee takaisin.

Lähettinä työn kantavana voimana oli lähettäjien rukous. Sitä voimme tehdä missä ja milloin vain. Jokainen, joka huokaa Jumalan puoleen lähimmäisensä hyväksi, toteuttaa Jumalan antamaa lähetyskäskyä. Lähetyspiiriläisissä saattaa olla hyvin iäkkäitä ihmisiä, joiden ennen niin ahkerilla mutta nyt jo vapisevilla käsillä ei enää myyjäisiä järjestetä. Kuitenkin kädet liittyvät vielä yhteen ja rukoukset nousevat Jumalan puoleen. Niillä oli konkreettinen ja tuntuva merkitys lähetin elämään ja työhön. On suuri etuoikeus kuulua niihin, joiden puolesta rukoillaan. Ilman lähettäjiä ei ole lähettejäkään.

Missio Dei – Jumalan lähetys

Olimmepa Suomessa tai ulkomailla, on evankeliumin leviäminen aina Jumalasta kiinni. Emme itse voi käännyttää ketään, voimme vain suostutella uskomaan evankeliumin. Tämän tajuaminen vapautti turhasta yrittämisestä ja antoi kunnian sanoman eteenpäin menemisestä Jumalalle itselleen. Ei ole lähetysjärjestön tai yksittäisen lähetin lähetystyötä, vaan on vain maailmanlaajuinen Missio Dei – Jumalan lähetys. Jeesus ja apostolitkin houkuttelivat ja taivuttelivat ihmisiä uskomaan. Emme mekään voi pakottaa ketään, emme perheenjäseniämme tai sukulaisiamme, saati vieraita ihmisiä. Me voimme vain pyytää Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa (2. Kor. 5:20). Raskain aseemme on rukous, eikä se katso, millä mantereella asumme.

Mitään ei ole pelastuksen suhteen jätetty ihmisen varaan. Jumala on sen suunnitellut ja toteuttanut ilman meidän panostamme. Jumalan armo on täyttynyt Jeesuksen ristin työssä. Pahuuden voimat on murskattu ja Isän viha sovitettu. Tähän lupaukseen uskoi Jumalan kansa ennen Jeesusta, Jeesuksen aikana ja nyt tänä päivänä. Vaikka näemme synnin seuraukset yhä omassa elämässämme ja ympärillämme, meillä on Jumalan sanan antama toivo ja tieto siitä, että voitto on jo saatu ja pelastus ansaittu Jeesuksen antamalla synnittömällä uhrilla.

Meistä ei ole itseämme eikä muita pelastamaan, mutta voimme iloisina turvata Jumalan ikuisiin lupauksiin ja mennä kaikkeen maailmaan ja kastaa ja opettaa ja tehdä kaikki kansat Jumalan opetuslapsiksi. Siinä Jeesus on luvannut olla meidän kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti (Matt 28:18–20). ”Sen tähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa” (1. Kor. 15:58).