Kristittyjen tarinankertojien jäljillä

C.S. Lewisin teokset johdattivat buddhalaisuuttakin kokeilleen Gene Veithin Jeesuksen luokse. Keskiaikainen runoilija puolestaan sysäsi hänet kohti luterilaisuutta.

Kansanlähetysopiston Apologiaforumissa Ryttylässä myytiin viime viikonloppuna vaatimattoman näköistä kirjaa (Luther-säätiö, 2014). Tekijä on Yhdysvalloista kotoisin oleva kirjallisuuden emeritusprofessori Gene Veith, joka oli tapahtuman pääpuhuja.

Viisi euroa maksaneessa teoksessa Veith kertoo hengellisestä etsinnästään. Hän etsi totuutta aluksi lootusannossa, kunnes löysi buddhalaisuuden syvimmän sisällön. Se oli tyhjyys.

Patrick Henry Collegen kanslerin tehtävästä hiljattain eläkkeelle jäänyt Veith löysi lopulta jotakin, joka on saanut hänet kirjoittamaan 20 kristinuskoa ja kulttuuria käsittelevää teosta.

Osumia kirjakaupassa

Yläkoulussa Gene Veith luki J.R.R Tolkienin klassikon Taru sormusten Herrasta.

– Kirja sai mielikuvitukseni valloilleen. Takakannen mainostekstin mukaan kerronnassa on kauneutta, joka lävistää kuin miekka ja polttaa kuin kylmä rauta. Juuri niin minäkin koin!

Myöhemmin Veith löysi kirjakaupasta niteen kirjailijalta, jonka kynästä mainosteksti oli lähtöisin. Kyseessä oli C.S. Lewis ja Paholaisen kirjeopisto.

– Pian olin Lewisin tekstien syövereissä ja niiden avulla minusta tuli kristitty.

Aluksi Veith kannatti liberaaliteologiaa ja välillä hän oli ihmeiden perässä juokseva fundamentalisti.

Väitöskirjansa aiheeksi Gene Veith valitsi 1600-luvulla eläneen George Herbertin runouden. Veithin teorian mukaan Herbert oli saanut vaikutteita reformaatiosta. Perusteluja varten hän joutui lukemaan paljon Lutherin ja muiden uskonpuhdistajien tekstejä. Esille nousi kaunis ja syvästi tyydyttävä evankeliumi.

Parhaat palat

Samaan aikaan Gene ja hänen vaimonsa Jackie Veith etsivät itselleen seurakuntaa.

– Rakastuimme luterilaisen seurakunnan liturgiaan, sakramenttioppiin, Jumalan sanan kunnioitukseen ja elävään evankeliumin julistukseen. Niinpä meistä tuli luterilaisia.

Veith ei kursaile sanoessaan, että luterilaisuus on yhdistelmä eri tunnustuskuntien parhaita puolia.

– Kunnioitamme sakramentteja kuin katolilaiset ja Jumalan Sanaa kuin protestantit. Meillä on liturgia, evankeliumin julistus ja Jumalan armon painotus kuin kalvinisteilla. Armenialaiskristittyjen tapaan painotamme Jeesuksen kuolleen kaikkien ihmisten puolesta. Meillä on ymmärrys yliluonnollisesta todellisuudesta kuin helluntailaisilla, vaikka luterilaiset näkevätkin tämän sakramenteissa.

Uusia mestareita

Gene Veith toivoo, että kristittyjen parista nousisi uusia J.R.R. Tolkienin ja C.S. Lewisin veroisia kirjailijoita, sillä mielikuvitus ja tarinat ovat vahvoja keinoja välittää Jumalan todellisuutta ja evankeliumia.

– Tarinat ovat mielikuvituksen rakentamia elämän vertauskuvia, joiden avulla tarkastelemme itseämme. Ne laajentavat elämänpiiriämme huikeilla elämyksillä ja opettavat meille empatiaa.

Tarinankertoja rakentaa mielikuvitusmaailman, joka on heijastus hänen omasta maailmankuvastaan. Kristityillä on rikas ja kokonaisvaltainen maailmankuva, johon mahtuvat ihmisen monimutkaisuus ja elämän monet mysteerit, Veith sanoo.

– Kristityt tarinankertojat voivat auttaa ei-kristittyjä astumaan sisälle kristilliseen maailmaan. He voivat myös auttaa kristittyjä ymmärtämään syvemmin uskonsa merkitystä.

Älä saarnaa

Millainen sitten on hyvä kristitty tarinankertoja? Veith huomauttaa, että tarina ja saarna ovat eri asioita.

– Joillakin kristityillä kirjailijoilla on niin suuri halu välittää sanomaa, että tarinan elementit jäävät jalkoihin. Kaikki hyvät tarinat tarvitsevat kuitenkin mielenkiintoiset ja uskottavat hahmot sekä kiinnostavan ristiriidan.

Kristityillä on pitkä ja laadukas tarinankertomisen perinne, Gene Veith muistuttaa. Hän rakastaa sekä klassikoita että moderneja kirjailijoita, kuten Flannery O’Connor, Graham Greene, Walker Percy ja Marilynne Robinson.

Myös Jeesus oli tarinankertomisen mestari, jonka esimerkki antaa kirjailijan ammatista haaveileville potkua mennä eteenpäin.

– Kertoessaan vaikkapa Jumalan valtakunnasta Jeesus ei käyttänyt älyllistä eikä filosofista kieltä, vaan tarinoita. Hänen vertauskuvansa kantoivat mukanaan sekä evankeliumin totuutta että salaisuutta.