Kristilliset arvot ohjaavat myös koronakriisissä

Lääkäri Johanna Kortelahti on joutunut Covid-19-pandemian keskellä näkemään, että vanhusten sekä palvelutaloissa asuvien ihmisten elämänlaatu on vaarassa huonontua ratkaisevasti. Yhdessä asiassa hän on ehdoton: kukaan ei saisi nytkään joutua kuolemaan yksin.

Alkukeväällä lääkäri Johanna Kortelahti, 46, valvoi öitä ahdistuneena. Kortelahti työskentelee Lempäälän terveyskeskuksen sairaalaosaston ja tehostetun palveluasumisen lääkärinä ja vastaa työpaikallaan myös saattohoidosta. Mitä tapahtuisi, jos iso joukko vanhuksia sairastuisi, eikä omaisia saisi päästää heidän luokseen? Miten heidän saattohoitonsa voitaisiin toteuttaa inhimillisesti?
Pahimmat uhkakuvat eivät onneksi toteutuneet. Yhtään positiivista koronatestiä ei Lempäälän terveyskeskussairaalassa ole äitienpäivään mennessä tehty, mutta infektiopotilaat on toki eristetty omalle käytävälleen.
– Oli hyvä, että reagoitiin nopeasti, kun tämä tilanne alkoi maaliskuussa, Johanna Kortelahti toteaa. Näin saatiin aikaa järjestellä toimintaa siten, että ollaan valmistautuneita, jos epidemia pahenee syksyllä – tai vasta alkaa silloin toden teolla.
Kun Covid-19-viruksen aisoissa pitämiseen tähtäävät rajoitukset astuivat voimaan, Kortelahti on joutunut pohtimaan, mitä lääkärin etiikka merkitsee uudessa tilanteessa.
– Koska erilaiset rajoitukset voivat olla voimassa vaikka pari vuotta, nyt on mietittävä, mikä on inhimillistä yli 70-vuotiaiden ja palvelutaloissa asuvien osalta. Mitä elämänlaatu merkitsee tässä tilanteessa?
Yksi polttava kysymys liittyy siihen, saavatko laitoshoidossa olevat vanhukset tavata läheisiään. Mikäli heille ei ole tehty saattohoitopäätöstä, he eivät kuoleman lähestyessä saa omaisiaan vierelleen. Toinen kysymys on se, miten kodeissaan karanteenissa olevat vanhukset selviytyvät henkisesti yksinäisyydestä.

Elämänlaatu on oikeus

Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta ei aluksi tullut selkeitä ohjeita hoivakodeille ulkoiluista ja omaisten tapaamisesta korona-aikana. Siksi ratkaisut ovat jääneet kunkin hoivakodin omalle kontolle. Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen esitti huhtikuussa, että kiuruveteläisessä hoitokodissa tapahtuneista koronakuolemista pitäisi aloittaa rikostutkinta.
– Minunkin työpaikallani hoitajat ovat pelänneet, että he voivat joutua syytettyjen penkille, jos joku osaston potilaista saa koronaviruksen ja menehtyy siihen. Siis jos annamme vanhusten tavata
rajatusti omaisia. Minä sanoin heille, että laittakaa se sitten minun piikkiini, minä otan vastuun. Voin mennä Hämeenlinnan naisvankilaan istumaan tuomiotani, Johanna Kortelahti hymähtää.
– Nyt onneksi sairaanhoitopiiriltä tuli ohje, että vanhukset saavat ulkoilla läheistensä kanssa turvavälit huomioiden. Myös ikääntyneille kuuluu oikeus nauttia elämästä. Onko se nauttimista, jos ei näe puoleen vuoteen lapsenlapsia? Sitä paitsi: eivät kaikki vanhuksetkaan kuole koronaan, ja osa heistä saa lieväoireisen taudin.

– Kukaan ei saisi korona-aikanakaan joutua kuolemaan yksin, Johanna Kortelahti painottaa.

Päivien mitta

– Kukaan ei saisi korona-aikanakaan joutua kuolemaan yksin, Kortelahti painottaa.
– Se on vastoin lääkärin etiikkaa.
Kuolevien ihmisten rinnalla työkseen kulkevan saattohoitolääkärin mukaan olisi hyvä, jos meneillään oleva poikkeustilanne saisi myös aikaan keskustelua lääketieteen keinojen rajallisuudesta. Lääkärikään ei voi ennustaa, mikä on ihmisen päivien mitta, vaikka hän jonkin arvion voi antaakin.
– Joku siirretään jo saattohoitoon, ja hän toipuu. Joku, joka on saanut paremman ennusteen, menehtyykin. Kun aika on, se on. Se ei ole ikinä helppoa lääkärille. Se on ahdistavaa, mutta kuuluu työhön.
Kortelahti näkee kristillisen ihmiskuvan ohjaavan toimintaansa niin, että kaikista ihmisistä pidetään huolta ja kaikkia hoidetaan.
– Mutta lääkäri ei asetu jumalaksi Jumalan paikalle. Hyväksytään tilanne, mikä se sitten onkin, ja tehdään loppuelämästä mahdollisimman hyvä.

Lue koko juttu Sanansaattajasta 11/20.