Kovassa tuulessa on mentävä polvilleen

Viime kesänä Niina Lehtimäki meloi intiaanikanoottinsa Sastamalasta merelle. Kaksi vuotta sitten leskeksi jääneelle Niinalle retki Kokemäenjoella oli eräänlainen pyhiinvaellus. 

Kun vesi nousee joessa, ranta katoaa. Entä jos meloja ei olekaan sitonut kanoottia riittävän korkealle, kauas joesta?  

Niina Lehtimäki, 45, tietää, mitä tarkoittaa, kun ranta jää veden alle ja arkisen elämän maisema muuttuu lopullisesti. Elokuussa 2019 Niinan aviomies Heikki Lehtimäki menehtyi 49-vuotiaana sairastettuaan syöpää vuoden ja kolme kuukautta.   

Kun Heikin kuolemasta oli kulunut kaksi vuotta, Niina kirjoitti runon, jossa hän vertasi puolison menetystä amputaatioon. Pois leikatun raajan tyhjä paikka vuotaa ja vuotaa. Jäljelle jää aavesärky, joka ei lopu ehkä koskaan. Mutta vihlovan haavankin kanssa voi elää syvästi merkityksellistä elämää.  

Viime kesänä Niina laski kanootin vesille aavesärystä huolimatta. Ja melontaretkellään hän tavoitti usein erään tietyn tunteen.  

Mutta puhutaan ensin kanootista.  

Parikymmentä vuotta sitten Niina ja Heikki Lehtimäki ostivat intiaanikanootin. Se oli alun perin tehty merikäyttöön.  

Huhtikuussa Niina laski kanootin vesille Rautaveden rannassa, lähellä kotiaan. Paikassa, jossa järven toisella puolella näkyy Pyhän Olavin kirkko. Kesäloma oli tulossa, oli edelleen korona-aika ja lapsilla olisi omat touhunsa. Nuoren lesken mieleen oli tullut ajatus meloa kanootti hiljalleen kohti merta. 

Kokemäenjoki alkaa Sastamalasta ja kulkee Huittisten, Kokemäen, Harjavallan, Nakkilan ja Ulvilan kautta Poriin, missä se yhtyy Selkämereen. Niina taittoi matkan sopivan mittaisina etappeina.   

– Melonnassa on pyhiinvaelluksen elementtejä, huomauttaa työkseen historiaa, yhteiskuntaoppia ja psykologiaa opettava Niina.   

– Moni tekee pyhiinvaelluksen silloin, kun elämässä on meneillään jokin erityisen kipeä vaihe. 

Niinasta Kanootti merelle -projekti oli sopivan hullu. 

– Minusta tuntuu usein, että ajatukseni pyörivät kehää siinä yhdessä ja samassa leskikurassa. Jäin tänne, ja Heikki lähti. Mutta liike hoitaa. Maisemat vaihtuvat ja elämä menee eteenpäin. Silloinkin, kun ajatukseni ovat synkkiä, Niina sanoo.  

Melonta avasi hänelle sitä, miten elämäänkin kuuluvat sekä yksin että yhdessä taitetut etapit.  

Niina meloi muun muassa siskonsa kanssa. Kaikkiaan eri etapeilla oli mukana kahdeksan ystävää vuosien varrelta.   

– Siinä on vahvaa symboliikkaa. Meille annetaan ihmisiä, jotka kulkevat kanssamme pidemmän tai lyhemmän matkan. Heikin kanssa olin 23 vuotta. Johanna-siskoni kanssa olen kulkenut jo 45 vuotta.  

Matkakumppaneita tarvittiin etenkin kanootin kuljettamiseen Kokemäenjokea katkovien voimalaitosten ohi.  

– Elämässäkin on Harjavallan voimalaitoksen kokoisia esteitä.   

 
Lue koko juttu Sanansaattajasta 22/2021.