Kodittomat sielut

Asunnottomia kuvannut Johanna Kare haluaa herättää ihmisiä keskustelemaan vähäosaisten tilanteesta, koska “yhteiskunta on mennyt sairaaksi”. Moni koditon on kadottanut toivon paremmasta.

Johanna Kare kuljeskelee Helsingin Luther-kirkossa asunnottoman Kurtin kanssa. He kävelevät vitsillä keskuskäytävää ja Kare hyräilee häämarssia. Kurt on yksi heistä, jonka Kare kuvasi Katuvarpuset-näyttelyynsä, joka on ripustettu kirkkosaliin. Kadunmiehet katsovat seiniltä kuin jonkinlaiset alatien pyhimykset. Jollakin heistä on tupakka huulessa. Yhdellä kyyneleet pakkasen puremilla poskilla. Toisella kädet kasvojen edessä. Joku hymyilee elämää nähneellä hammasrivistöllään, mutta hymy on onnellinen. Hän on ainoa kuvattavaksi suostunut nainen, ja hän näyttää sataprosenttisesti laulaja Sinead O´Connorilta.
Kurt näyttää puolestaan mustavalkoisessa kuvassa merimieheltä partoineen ja pipoineen. Oikeastaan filmitähdeltä. Sellaiselta karismaattiselta ja vakuuttavalta.
Mutta tänään Kurt näyttää “tavalliselta eläkeläiseltä”, ei suinkaan kodittomalta. Hän on ajanut partansa, ja hänellä on kauluspaita. Kare on ottanut asiakseen hoitaa Kurtille asunnon, koska tapa jolla Kurt menetti kotinsa oli “niin uskomattoman syvältä”.
Kurtin sairastunut puoliso testamenttasi omistamansa asunnon Kulttuurirahastolle sillä ehdolla, että rahaston edustajat “hoitaisivat Kurtille uuden kodin”. Eivät hoitaneet. Sen sijaan poliisi vei Kurtin Hietaniemeen kodittomien asuntolaan, jonka kävijäkunta koostuu narkomaaneista ja alkoholisteista.
Kurt on nyt ollut kodittomana asuntola-asukkaana vuoden. Hän ei halua kertoa, mitä on tehnyt ammatikseen.
– Joo, en mä kerro mun aiempia tekemisiä. Olen 79-vuotias eläkeläinen, Kurt paljastaa.
– Minä olen ihan varma, että löydämme Kurtille vielä uuden asunnon, Kare sanoo.

Johanna Kare.

“Etsimme kavereita
roskiksista”

Valokuvausprojektin aikana Kare vietti kolme päivää asunnottomien kanssa. Osa heistä nukkui yönsä Hietaniemen vastaanottokodissa, osa Pelastusarmeijan majoituksessa ja jotkut kadulla. Kare halusi herättää keskustelua asunnottomien tilasta. Motivaatio näyttelyn toteuttamiseen lähti Kareen seitsemän vuotta jatkuneesta vapaaehtoistyöstä Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa.
– Siellä tutustuin moniin kodittomiin ja otin heihin kontaktia, Kare kertoo.
– Heistä tuli kutsumukseni.
Kare vietti aikaa asunnottomien kanssa. He tekivät yhdessä niin sanottuja tavallisia asioita.
– Yhtenä aamuna kierrettiin raitsikalla yhden kaverin kanssa. Oli kova pakkanen ja etsimme hänen kavereitaan roskiksista. Emme silloin löytäneet.
Monet kodittomat olivat anteliaita. Se puhutteli Karea.
– He olisivat antaneet minulle vaikka viimeisen piponsa. He halusivat antaa vähästään, kuten Jeesus meitä opettaa. Heillä ei ole pätemisen tarvetta tai urakeskeistä elämää. He elävät enemmän todellisessa elämässä kuin moni menestynyt, Kare arvioi.
Hänen mielestään asunnottomat olivat “ihanaa seuraa”.
– Harmittaa se, että he ovat jääneet rakkautta vaille. Kosketukset ja halaukset hätkähdyttivät heitä. Sellaista ei ole tapahtunut heidän elämässään.
– Moni heistä oli ollut vuosia kadulla – osa pienestä pitäen. He ovat monella tapaa yhteiskunnan turvaverkon ulkopuolella. Kyllä heillä sentään sosiaaliturvatunnus on, ja he voivat esimerkiksi mennä sairaalaan. Mutta heitä pidetään hylkiöinä. Luottotiedot eivät ole kunnossa, eikä mikään oikein toimi.
– Osa heistä on yksinäisiä kulkijoita, osalla on kavereita. He, jotka dokailevat kunnolla, ovat omissa piireissään, Kare toteaa.

Ero, alkoholismi,
putoaminen

Kodittoman tavallinen tarina on Karen mukaan seuraava: avioero, ryyppyputki, rahaongelmat, asunnon menettäminen ja kadulle joutuminen. Kukaan ei auta, eikä syrjäytyneellä ole voimia hakea apua itse.
– Tuo mies kuulemma kuoli, Kare sanoo esitelleessään lisää teoksiaan. Tuo taas ei aluksi halunnut kuviin, mutta kun vähän houkuttelin, hän suostui kuvattavaksi kädet kasvojen edessä.
Kare kertoo, että miehiä on kodittomien joukossa enemmän kuin naisia.
– Tuota Seppoa muuten näen usein Tuomasmessussa, Kare osoittaa erästä kuvaansa.
– Ja tuossa on Ari. Hänen siskonsa otti yhteyttä, kun Arin kuva tuli julkisuuteen, ja sanoi, että hän oli kuvan avulla löytänyt veljensä vuosien jälkeen. Nyt Ari asuu siskonsa luona.
– Ja tuo mies asuu oikeasti paperinkeräyslaatikossa. Kun katson näitä kuvia, ajattelen, että kunpa Jumala tekisi jokaiselle heistä hyvää. Jumala on vähempiosaisia lähellä. Että Jumala auttaisi ja ihmiset auttaisivat, Kare toivoo.
Hän kertoo tulleensa projektin aikana kiitolliseksi siitä, että hänellä itsellään on koti ja lapset.
– Toisaalta olin voimaton. Ajattelin, että vitsi kun voittaisin lotossa niin pistäisin hommat kuntoon. Eriarvoisuus tuli pahasti silmille. Minua ärsytti, miksi joillain on ja toisilla ei.

Monet turtuneet
tilanteeseen

Vain harva Kareen tapaamista kodittomista jaksoi uskoa parempaan tulevaisuuteen. Oikeastaan Kurt on heistä ainoa.
– Asunnottomat ovat aika lailla hyväksyneet tilanteensa. Eivät he usko, että mitään hyvää enää tapahtuu. Mutta iloisia ja ystävällisiä he olivat. He ottivat toiset huomioon. Sellaisia aika harvoin tapaa niissä piireissä, joissa ihmisillä on kaikki asiat hyvin.
Valokuvissaan Kare halusi tuoda kuvattavan ”sielun esille”. Siksi hän ei suunnitellut kuvauspaikkoja vaan toimi spontaanisti.
– Ne ovat syviä kuvia, eivätkä pinnallisia. Jumala tuo niihin kuvattavan persoonan, minä olen vain napin painaja.
– Kuvaamiseen kodittomat suhtautuivat pääasiassa ihan jees, mutta jotkut eivät tosiaankaan halunneet kuviin. Hyvä etteivät heittäneet minua ulos sieltä asuntolasta, Kare naureskelee.
Saattaa kuulostaa yllättävältä, että Kareen mukaan lähes kaikki kadunmiehet olivat kiinnostuneita uskonasioista.
– Kysyin monelta, saanko rukoilla heidän puolestaan, ja he suostuivat. Kurthan on kristitty, hän kuuluu ruotsalaiseen seurakuntaan. Monet uskoivat. Kun kysyin heiltä siitä, heidän vastauksensa ei jättänyt epäselvyyttä.

Pienet teot tarpeen

Mitä voisimme tehdä kodittomien tilanteen parantamiseksi? Johanna Kare sanoo, että kannattaa lähteä niin sanotusti ruohonjuuritasolta.
– Pienet eleet ovat tärkeitä. Kun kohtaa asunnottoman, pitää käyttäytyä samalla tavalla kuin muidenkin ihmisten kanssa. Ojentaa kätensä ja auttaa.
– Suuremmat päätökset tehdään Arkadianmäellä, mutta jokaisella pitäisi kyllä olla kotivakuutus, vaikka luottotiedot ovat menneet. Eivät kodittomat saa edes puhelinliittymiä. Homma on mennyt sairaaksi, Kare protestoi.
Syrjäytyneiden auttaminen nousee Kareen mukaan Jeesuksen opetuksista.
– Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumissa, että “te ette vaatettaneet minua” ja niin edelleen. Siinä hän kertoo, mitä meidän tulisi tehdä vähempiosaisille.
– Kristus on muutenkin uskoni keskeinen sisältö. Hän on minulle kaikki kaikessa. Minulla on itsellänikin ollut elämässä rankkaa. Herra on eheyttänyt minua. Ja hän kykenee nostamaan kun olemme alhaalla.
Johanna Kareen seuraava valokuvanäyttely on Pyhän sydämen kappelissa pääsiäisen jälkeen. Se esittelee Kareen ottamia messuvalokuvia.
Kodittomienkin parissa valokuvaaja aikoo vielä jatkaa.
– Yksi nainen on tehnyt kodittomista kirjan. Hänen kanssaan alamme yhdessä miettiä, mitä voisimme tehdä kadulla elävien hyväksi.

Katuvarpusia-näyttely Helsingin Luther-kirkossa pääsiäiseen asti.
Johanna Kareen valokuvanäyttely Sydänmailla Pyhän Sydämen kappelissa, Helsingissä 24.4.–24.5.
Lisätietoja:
photographerjohannakare.
wordpress.com