Kirsi Vimparin lähettikirje

 

Tere tulemast tagasi Eestisse! 

Kirsi Vimparin lähettikirje 5/2020 – 24.8.2020 

Takaisin kotona Tartossa, takaisin kotona Virossa. On ollut hyvä kotiinpaluu tänne, olen saanut oikein ihanasti tuntea sen ilon ja välittämisen mikä ystävien ja tuttavien kanssa on tullut esille, kun olemme kotimaankauteni jälkeen kohdanneet uudelleen. Heinä-elokuussa sain viettää myös hyvän kesäloman, ja nyt on ollut hyvä palata tähän virolaiseen elämään ja eri työkuvioihin. Syksy menee vielä osin opintoja viimeistellessä, ja uudet tuulet tulevat enemmän kuvioihin ensi vuonna jos Jumala suo. 

Soontagan leiri, eli Valgan rovastikunnan lastenleiri toteutui heinäkuun puolivälissä. Sain olla siellä kolmatta kertaa mukana, ja tällä kertaa teimme nuorten kanssa hieman rinnakkaisohjelmaa, ja syntyi jo hyvä suunnitelma tehdä nuorten ohjelmaa ensi vuoden leirillä porukan voimin. Lapsia ja nuoria oli Soontagalla hieman reilu viisikymmentä, sinä mukana myös Viljandin rovastikunnan lapsia. 

Soontagalla saimme nauttia hienoista ilmoista koko leirin ajan, viimevuotisia vesisateita ei näkynyt ollenkaan. Lämmintä riitti, muttei kuumaa, ja jostain syystä paarmat ja hyttysetkin loistivat poissaolollaan. Vertailuna, vuosi sitten puremia oli minulla yhdessä raajassa yli parikymmentä, nyt tulin kotiin kokonaissaldona kaksi puremajälkeä vasemmassa kädessä. 

Leirit ovat hieno mahdollisuus olla Jumalan sanan äärellä, ryhmäytyä, iloita toisista ihmisistä ja Jumalan lahjoista, kokea uusia asioita ja löytää uusia kavereita. Sekä tavata niitä entisiä, joiden kanssa on joskus leirillä tutustunut ja muualla kuin juuri sillä leirillä ei juuri nähdäkään. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että Valgan rovastikunnan väki kokee tämän leirin järjestämisen vuosi vuoden jälkeen tärkeäksi. Leiri on ollut monelle lapselle hengellisesti tärkeä ja keskeinen paikka, ja monille myös ensikosketus pyhäkouluun ja seurakuntaan. 

Tällä hetkellä näyttää siltä, että tällä kolmannella työkaudella työpanokseni painottuu vielä enemmän nuorisotyöhön. Viime viikonloppuna järjestettiin Pilistveressä nuortenleiri JäPe, jonne tällä kertaa ehdin mukaan yhtenä päivänä. Oli hieno päästä moikkailemaan tuttuja nuoria ja vastuunkantajia, ja päästä hieman mukaan seuraamaan myös ohjelmaa. 

Edelleenkin jätän teille, rakkaat lähettäjät, erityiseksi esirukousaiheeksi Etelä-Viron nuoret ja nuorisotyön. Tälläkin hetkellä koko alueen ainoa seurakunta, jossa on säännölliset nuortenillat, on Tarton Paavalin seurakunta. Nyt näyttäisi siltä, että unelmani nuorisotyön laajentamisesta saa todellisuutta siipiensä alle. Eikä se toki ole ollut pelkästään minun unelmani, vaan esimerkiksi Valgan rovastikunnan lapsi- ja nuorisotyöstä vastaava Kristiina on unelmoinut siitä jo vuosia. Jumala on antanut saman unelman meille nyt useammalle, ja saamme nyt yhdessä käydä sitä pikkuhiljaa toteuttamaan. Jumala abiga – Jumalan avulla. 

Pilistveressä istahdimme ruokapöytään palaveroimaan myös Oleniuksen Ollin ja Bunderin Robertin kanssa. Olli on tuore lähettimme, ja Robert on ollut useamman vuoden Paavalin seurakunnan nuorisotyöstä vastaava. Kehittelyssä ja rukouksissa on ajatus, että kerran kuussa kokoontuisimme Etelä-Viron johonkin seurakuntaan yhteiseen nuorteniltaan, jonne myös Paavalin nuoret lähtisivät mukaan. Aloitamme nyt kutsumalla kaikkia koolle Paavalin nuortenpäiville syyskuussa, ja siitä liikumme eteenpäin. 

Robert vastaa Paavalin nuortentyöstä vielä nuortenpäiviin saakka, jonka jälkeen tahtipuikon ottaa haltuunsa Eliise. Eliise on itse Paavalin nuoria, ja hänen apunaan meitä on useampia tukemassa uuden roolin haltuunotossa ja kasvamisessa toisenlaiseen vastuuseen. Muistakaa Eliiseä ja muita nuoria vastuunkantajia rukouksin, jos suinkin jaksatte ja muistatte. Virossa, kuten monessa maassa, nuorilla on monia harrastuksia ja paljon erilaisia juttuja viemässä aikaa ja voimavaroja. Monet toki hyödyllisiä ja kivoja, ja sitten olisi kuitenkin valittava, mihin aikansa keskittää. Mikä on minulle tarpeeksi tärkeää, että käytän siihen aikaani, välillä todella paljon aikaani, ja teen myös parhaani siinä tehtävässä? Tärkeysjärjestystä on toki meidän jokaisen välillä hyvä tarkistella ja miettiä. Mitkä ovat ne tehtävät, jotka vain minä voin tehdä? Mitkä ovat ne asiat, mitkä Jumala on uskonut vain minun haltuuni tai minun delegoitavikseni? Ketkä ovat ne ihmiset, jotka Jumala on antanut nimenomaan minun elämääni, ja mitä Hän näille ihmisille kauttani haluaa tehdä tai kertoa? 

JäPeltä suuntasin seuraavaksi kahdeksi päiväksi EEÜÜn kesäleirille Võruun, eli opiskelijatyön leirille. Päällekäisyys johtui heinäkuisista koronarajoitteista, joiden takia JäPen ajankohta siirrettiin. Osa opiskelijanuoristamme olikin Pilistveressä, ja moni ei juuri tänä ajankohtana päässyt mukaan. Varsinaisia opiskelijoita leirillä ei montaa ollut, mutta palvelutiimin kera sekä nykyisten ja entisten vastuunkantajien kanssa leiri oli oikein onnistunut. 

Opiskelijatyön syksyn jätän toki myös rukouksiinne. Jane, joka aloitti alkuvuodesta työntekijänä, ottaa nyt syksystä päävastuun myös Tarton opiskelijatoiminnasta. Edelleen Carmen ja minä hoidamme monia käytännön asioita ja suurimman osan varsinaisista illoista. Paljon on vielä työtä edessä, että saamme toiminnan vakiinnutettua ja vastuunkantajiksi varsinaisia opiskelijaikäisiä opiskelijoita. 

Saimme leirin lopuksi Janelta muistoksi hienot laput, joissa on kirjoitettuna Jeesuksen sanat Markuksen evankeliumista Hän sanoi heille: “Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Markus 16:15 

Menkää ja julistakaa evankeliumi. Oli hieno saada muistutus ja vahvistus keskeisimmästä Jumalan käskystä, joka on minutkin tuonut tähän maahan, joka ei omani ole. Ja kuitenkin koti on siellä, minne Jumala on lähettänyt. Tehtävä, käsky ja kutsumus säilyvät, kodin paikka voi vaihtua. Nyt koti on Tartossa, ja saan elää Jumalalta saatua kutsumusta todeksi täyttäen lähetyskäskyä. En koskaan omin voimin, en koskaan yksin. Välillä yksinäisyydessä, mutta en koskaan yksin. 

Muutama päivä sitten Päivän Tunnussanassa oli 2. Mooseksen kirjasta Mooseksen sanat Herralle: ”Vaata, see rahvas on sinu rahvas.” (Katso, tämä kansa on sinun kansasi.) Tuo kohta puhutteli minua erityisellä tavalla, ja koin sen omaa lähetyskutsumustani vahvistavana. Katso, tämä kansa on sinun kansasi. Heitä varten sinä olet täällä. 

Tässä maailmassa on monia kansoja, ja ne kaikki ansaitsevat kuulla yhdestä ainoasta oikeasta Jumalasta, joka on heidät luonut ja lunastanut. Jokaisen kansan jokainen ihminen on Jumalalle rakas, ja jokainen ihminen ansaitsee kuulla siitä rakkaudesta millä Jumala on häntä jo rakastanut. Rakkaudesta, jonka yksi suurimpia hetkiä oli, kun Jeesus kuoli ristillä meidän kaikkien kansojen ihmisten syntien puolesta. Jokainen ihminen jokaisessa kansassa ansaitsee kuulla siitä vapaudesta, jonka Jeesus meille hankki. Ja hän ansaitsisi elää siinä vapaudessa, joka päivä ja joka hetki. 

Jumalan todellisuus ei koske vain tätä hetkeä maailmassa, vaan Hänen todellisuuttaan on myös se toteutuva suunnitelma, joka vie iankaikkisuuteen Taivaassa. Jokaisella meistä on oma paikka Jumalan suunnitelmassa, näyttää se sitten pienemmältä tai suuremmalta, tai tuntuuko se kovin merkittävältä tai omasta mielestä vain pieneltä puuhastelulta. Jumala voi tehdä kaikesta merkittävää ja jollekin ihmiselle elintärkeää. Ei väheksytä pienten alkujen päivää, ja otetaan annettu ilo vastaan niin itselle kuin jaettavaksi. 

Siunattua alkusyksyä toivottelee 

Kirsi 

sähköposti: kirsi.vimpari(at)sley.fi internet: https://www.taivaallinenlahja.fi/kirsi-vimpari-virossa 

instagram: kirsivimpari Vanhemmat lähettikirjeet löytyvät Sleyn sivuilta https://mediakirjasto.sley.fi/ 

Haluaisitko olla mukana lähetystyössä? Jos haluat tukea Kirsi Vimparin työtä, voit laittaa haluamasi summan Sleyn lahjoitustilille IBAN: FI13 8000 1500 7791 95 BIC: DABAFIHH. Käytä henkilökohtaista viitenumeroasi, jolloin kannatus näkyy automaattisesti myös kotiseurakuntasi lähetyskannatuksena, tai kirjoita viestikenttään Kirsi Vimparin rengas + oma kotiseurakuntasi. Säännöllisestä kuukausilahjoittamisesta saat tietoa täältä https://www.taivaallinenlahja.fi/kuukausilahjoittaminen tai Leea Gröhniltä, leea.grohn@sley.fi, puh. 09 251 39 228 Viitenumero- ja osoiteasioissa sinua palvelee Sinikka Ahvenainen sinikka.ahvenainen@sley.fi tai puh. 050 348 4645. Tukesi tekee mahdolliseksi evankeliumin viemisen niiden pariin, jotka eivät vielä tunne Kristusta. Kiitos tuestasi! Jumala lahjasi siunatkoon. Keräyslupa 2017-2021: RA/2017/100 

Lisäksi: Sleyn rukouskalenteri vuodelle 2020 löytyy sähköisenä https://issuu.com/sley/docs/rukouskalenteri_2020 Paperiversiota voi tilata Ahvenaisen Sinikalta (yhteystiedot alla). 

Rukous-ja kiitosaiheita

* Kiitoshyvästä kotiinpaluusta, kesälomasta ja jo jatkuneista töistä.

* Kiitos jokaisesta lähettäjästä ja nimikkoseurakunnasta, rukoilemme siunausta jokaiselle.

*Rukoilemme Paavalin nuortenpäivien järjestelyiden ja toteutuksen puolesta.

* Rukoilemme Viron nuorten puolesta, erityisesti tuomme eteesi Etelä-Viroa koskevat suunnitelmat ja asiat nuorisotyön suhteen. Johdata ja avaa oikeat ovet. 

* Rukoilemme Eliisen, Janen, Robertin, Karinin, Kristiinan ja kaikkien vapaaehtoisten vastuunkantajien puolesta.

* Rukoilemme Võrun pyhäkoulun aloituksen ja jatkon puolesta.

* Rukoilemme tarvittavaa terveyttä, voimavaroja ja kaikkea tarvittavaa jokapäiväisessä elämässä.

* Kiitämme kummilapsista ja rukoilemme heille jokaiselle hyvän Herramme hoivaa ja huolenpitoa.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: