Kirkolliskokous – parlamentti vai synodi?

Kirkolliskokous 2024–2028 aloitti ensimmäisen istuntoviikkonsa keväisessä Turussa kokoontumalla avajaisjumalanpalvelukseen Turun tuomiokirkkoon. Messusta vastasi tällä kertaa Helsingin hiippakunta, ja piispa Laajasalo saarnasi viime sunnuntain evankeliumitekstistä. Tekstissä Jeesus puhuu siitä, miten hänen opetuslastensa tulee olla yhtä, jotta maailma uskoisi. Piispa Laajasalo vetosi kuulijoihin yhteyden etsimisen puolesta. Mutta mihin yhteys perustuu? Siitä piispa ei paljon puhunut. Olin sunnuntaina Turun Lutherin-kirkon messussa, jossa saarnaaja aloitti evankeliumitekstin jaetta aikaisemmin kuin kirkkokäsikirjaan valittu teksti. Tuo ”puuttuva jae kuuluu”: ” Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.” (Joh. 17:17) Siinä on yhteyden perusta. Ilman yhteistä käsitystä Jumalan sanasta ja sen totuudesta ei ole kestävää yhteyttä.

Piispa totesi saarnassaan häntä vaivaavan, että kirkolliskokousta kutsutaan kirkon parlamentiksi, koska parlamentti on edustuksellinen päätöksentekoelin, ja kirkolliskokouksen idea ei ole edustuksellisuus vaan yhteys. Samasta asiasta puhui arkkipiispa Luoma avajaispuheessaan todetessaan, että kirkolliskokouksen edustajat eivät ole hiippakuntien, seurakuntien, omien äänestäjien, herätysliikkeiden tai muiden hengellisten viiteryhmien edustajia, vaan he ovat kirkon edustajia.

Kahden piispan ihannekuva kirkolliskokouksesta joutui koetukselle heti ensimmäisessä uuden kirkolliskokouksen päätösasiassa, kun alkaneelle nelivuotiskaudelle valittiin varapuheenjohtajat. Aiheesta käydyn alustavan keskustelun jälkeen arkkipiispa keskeytti kokouksen neuvottelutaukoa varten ja esitti, että edustajat kokoontuisivat hiippakunnittain neuvottelemaan varapuheenjohtajista. Edustajat jakautuivat kuitenkin hiippakuntien sijaan kahteen ryhmään: Muutoksen tuuli -ryhmään, joka edustaa kirkon liberaalisiipeä, ja konservatiivien Kirkon kivijalka – ryhmään. En tiedä, jäikö monikaan edustaja, jos kukaan, näiden kahden ulkopuolelle. Kirkon ja siksi myös kirkolliskokouksen jakautuminen liberaaleihin ja konservatiiveihin on entistä selkeämpi. Kirkolliskokous on yhä enemmän kaksipuoluejärjestelmäisen parlamentin näköinen.

Ensimmäinen kokouspäivä toi kuitenkin esiin myös sen, että jakautunut kirkolliskokous ei välttämättä ole kaikessa riitelevä kirkolliskokous. Varapuheenjohtajapaikat oli jo etukäteen neuvoteltu ryhmien välillä ja lopulta valinnat tehtiin yksimielisesti, yksi varapuheenjohtaja molemmille ryhmille.

Ville Auvinen