Kirkollisesta vihkimisestä ja jäsenyydestä

Tänään torstaina (5.11.) kävimme keskustelun yleisvaliokunnan mietinnöstä, joka koski Helsingin hiippakuntavaltuustoaloitetta avioliittoon vihkimisestä. Aloitteen ja mietinnön sisältö oli lyhyesti se, että jatkossa kirkolliseen avioliittoon riittäisi se, että vain toinen kihlapareista on rippikoulun käynyt kirkon jäsen. Toinen vihkipareista voisi olla uskonnoton tai esim. muslimi. Nykyisellään kirkolliseen avioliittoon voidaan vihkiä pari, jossa toinen on rippikoulun käynyt kirkon jäsen ja toinen muun kristillisen kirkon tai yhteisön jäsen. Muunlainen, maistraatissa vihitty avioliitto voidaan kyllä siunata.

Pidin aloitetta ymmärrettävänä ja vieraanvaraisena kädenojennuksena. Silti se oli minusta sen verran ongelmallinen, etten halunnut sitä kannattaa. Teologisesti siunaamisella ja vihkimisellä on ymmärtääkseni aika nimellinen ero. Mutta on ainakin kaksi näkökulmaa, jotka eivät ole nimellisiä. Kristillinen avioliitto ei ole sama kuin vaikkapa islamilainen avioliitto. Pappina minun olisi vaikea ajatella vihkiväni avioliittoon pari, jossa toinen osapuoli pitää asianmukaisena mahdollisuutta, että hänellä voi olosuhteiden salliessa olla vielä toinen tai kolmaskin vaimo. No, ehkä Suomessa uhkakuva on kaukainen – ainakin vielä – mutta Saksassa näistä puhutaan todellisina tilanteina.

Toinen näkökulma on jäsenyysnäkökulma. Jo nelivuotiskertomus osoitti, miten löyhässä on sellainen jäsenyys, jonka sisältönä ei ole tietoinen kuuluminen kirkkoon. Jäsenyyttä ei vahvista, jos kirkko näyttäytyy kolkkona teollisuushallina, jonka ovi on koko ajan ja kaikelle auki. Evankeliumi kutsuu kyllä kaikkia tervetulleiksi. Silti kotona on oikeuksia, jotka kuuluvat vain perheenjäsenille. Seurakuntaperheessä ei tuosta vain tulla ovesta sisään ja marssita ehtoolliselle. Ensin kutsutaan kasteopetukseen ja sitten, jos on valmis tunnustautumaan kristilliseen uskoon, kasteelle ja ehtoolliselle. Tämä ei johdu siitä, että jäsenen pitäisi ylittää jonkinlainen rima. Kyse on siitä, että seurakuntaperheeseen synnytään ja siihen oikeasti kuulutaan. Jäsenellä on yhteys Isään ja hänen Poikaansa Jeesukseen.

Äänestyksen jälkeen aloite jatkoi matkaansa kirkkohallitukseen. Olin siis häviäjäpuolella. Meitä oli vähän yli 40, voittaneita parikymmentä enemmän. En valvo tämän tappion takia yhtään yötä. Haikeasti hymyilen ajatellessani, että nyt tämä menee kirkkohallitukseen. Sitten se menee lakivaliokuntaan. Sitten se tulee kirkolliskokoukseen. Koska kyse on järjestyksen muuttamisesta, tarvitaan määräenemmistö. Kuuluukohan kirkkoon yli vai alle 50 % suomalaisista siinä vaiheessa, kun tämä aloite toteutuu?