Kirkollis-
kokousedustaja omalla paikallaan

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous kokoontuu kahdesti vuodessa Turussa. edustajan työpäivä voi venyä pitkäksikin. Marianna Parpala on viihtynyt tehtävässään.

Marianna Parpala on ensimmäisen kauden kirkolliskokousedustaja ja edustajiston nuorin jäsen. Viime viikon kokousviikolla Parpalan ensimmäinen toimikausi tuli jo puoleen väliin.

– On aika hurja ajatus, että ollaan jo kauden puolivälissä. Meidät edustajat valitaan mukaan neljäksi vuodeksi, eli yhdeksi kaudeksi kerrallaan. Yhteen vuoteen mahtuu kaksi kokousviikkoa. Yksi keväällä ja yksi syksyllä, Marianna kertoo kirkolliskokousedustajan työstä.

Vetelistä Keski-Pohjanmaalta kotoisin oleva Marianna Parpala viettää arkipäivänsä hallintotieteen maisteriopintojen parissa Tampereen yliopistossa.

– Kirkolliskokousmaailmassa olen viihtynyt hyvin. Tykkään kokoustaa ja hallinnolliset asiat kiinnostavat minua. Tämä on ollut antoisaa ja ilmapiiri on ollut avoin. Ruokalassa voi mennä istumaan kenen tahansa seuraan, ja vaikka salissa oltaisiin rajustikin eri mieltä, niin käytävillä tunnelma on kuitenkin usein lämmin, Parpala kertoo.

Työtä täysistunnoissa
ja valiokunnissa

Kirkolliskokouksen työskentely tapahtuu pääasiassa kahdessa paikassa. Suorana lähetyksenä YouTubestakin seurattavat täysistunnot kokoavat koko kirkolliskokouksen yhteen keskustelemaan ja tekemään päätöksiä. Ennen täysistuntoja, ja niiden välillä, tapahtuu kuitenkin paljon valiokuntatyöskentelyä. Toisin kuin täysistunnot, valiokuntatyöskentely on suljettua ja luottamuksellista työtä.

– Jokainen edustaja kuuluu johonkin valiokuntaan. Siellä tapahtuu asioiden valmistelu ja mietinnön laatiminen. Mietintö tuodaan täysistuntoon, joka tekee sen pohjalta päätöksiä. Minä kuulun yleisvaliokuntaan, joka on melko laaja-alainen. Sinne tulevat käsiteltäväksi ne aloitteet ja esitykset, jotka eivät selkeästi kuulu millekään muulle valiokunnalle. Tällä kaudella olemme käsitelleet esimerkiksi seurakuntavaaleihin liittyviä asioita, sekä missiologiaan ja vihkioikeuteen liittyviä aloitteita, Parpala kertoo.

– Valiokunnassa käydään ensin keskustelua, ja sitten sihteerin kanssa lähdetään laatimaan mietintöä. Se on mielenkiintoista, mutta usein haasteellistakin, sillä valiokunnan jäsenet voivat olla hyvinkin eri mieltä mietinnön sisällöstä. Niin kävi esimerkiksi avioliittoasiassa, jossa valmistelimme perustevaliokunnalle mietinnön, jossa toimme molemmat kannat esille, emmekä edes yrittäneet löytää yhtä vastausta, sillä se olisi ollut mahdotonta.

Valiokunnat kokoontuvat myös kirkolliskokousviikkojen välillä. Varsinaisella kokousviikolla valiokuntatyöskentely voi venyä myös pitkälle iltaan. Viime viikolla Parpalan aamulla alkanut kokoustyöskentely venyi jopa ilta yhdeksään saakka. Sen lisäksi edustajan täytyy tutustua myös seuraavana päivänä käsiteltäviin asioihin.

Sosiaaliset taidot puntarissa

Hyvän kirkolliskokousedustajan ominaisuuksiin Parpala listaa sanavalmiuden ja yleiset sosiaaliset taidot.

– Täällä pitää pärjätä erilaisten ihmisten kanssa. Taito pitää puheita lyhyelläkin varoitusajalla on plussaa, mutta edustajan vaikutusmahdollisuudet eivät rajoitu täysistuntoihin. Paljon voi vaikuttaa asioihin myös valiokuntien valmistelutyössä, sekä käytävillä ihmisten kanssa keskustelemalla. Tosin välillä minusta tuntuu, etten edes tiedä kaikkea käytäväpeliä, mitä täällä pelataan, Marianna nauraa.

Kirkolliskokouksen täysistunnoissa tunteet käyvät välillä kuuminakin, kun käsitellään jotain erityisen kiistanalaisia aiheita.

– Välillä täällä istuntosalissa oleminen on tunteiden puolesta raskasta, ja silloin se heijastuu usein käytävillekin. Kuitenkin ajattelen, että täällä on ihmisillä ihan aito halu kohdata toisensa avoimesti, Parpala pohtii.

Hallintotieteitä opiskeleva Marianna pitää tärkeimpänä edustajan osaamisalueena ymmärrystä kristinuskon sisällöstä.

– Totta kai ymmärrys taloudesta ja hallinnosta on eduksi, mutta minun mielestäni tärkeintä on se, että ymmärtää mitä usko on: mistä tässä kaikessa on kysymys.

Helanderin selvitys puhutti
kirkolliskokousta

Syyskuussa julkaistu professori emerita Eila Helanderin laatima selvitys kirkon vihkioikeudesta luopumisesta ja avioliittoon vihkimisen merkityksestä kirkon identiteetille puhutti paljon kirkolliskokouksessa.

– Minusta on päivän selvää, että mitään kompromissia ei valitettavasti ole löydettävissä. Jos ehdotetaan, että kirkon virallinen kanta ei muutu, mutta toimitaan silti toisin, on fakta, että kanta on silloin muuttunut. Minusta kompromissiratkaisu tosiasiassa muuttaa avioliittokäsityksen, Parpala toteaa.

Parpala näkee, että kirkolliskokous on avioliittokysymyksessä erittäin haasteellisessa tilanteessa. Kysymys on Raamatun merkityksestä.

– Kysymys on niin iso, että on riski, että se hajottaa kirkon. Olemme tähän saakka monta kertaa todenneet, että kirkko on ollut 2000 vuotta yksimielinen tässä kysymyksessä ja lähivuosikymmeninäkin sitä on pohdittu ja linjattu, mutta paine on kova. Itse aion toimia sen edestä, että Raamatun sana saisi kirkolliskokouksessakin olla edelleen kaiken ytimessä. Siinä en aio luovuttaa, Parpala päättää.

Lue lisää Sanansaattajasta 46/17.