Kirkko ja avara maailma–  tarina evankelisen ja körtin ystävyydestä ja työtoveruudesta

Entinen ripari-isonen, nykyinen Isonkyrön hyvinvointijohtaja Antti Iivari totesi usein, että aina oppii uutta, kun on kotoa pois. Välillä on terveellistä siirtyä tutulta mukavuusalueelta sivuun, kohdata ja kuunnella ihmisiä, jotka ajattelevat asioista ehkä eri tavalla kuin sinä. Kuunnellessa huomaat, että ollaankin menossa samaan suuntaan, vaikka tulokulma on hiukan toinen kuin kaverilla.

Tammikuussa 1995 sain puhelinsoiton Ala-Härmän seurakunnan nuorisotyönohjaajalta Mirja Metsolta, joka oli mukana Kirkon nuorisopäivien suunnitteluporukassa. Nuorisopäivät järjestettiin Vaasassa. Mirjalla oli mielenkiintoinen kysymys: tulisinko juontamaan yhden ohjelmakokonaisuuden. Teemana oli jotenkin yhteys ja avara Jumalan maailma. Toinen juontaja olisi körttien silloinen nuorisotyöntekijä Jukka Jyrä. ”Mä haluaisin nähdä teidät samalla lavalla”, totesi Mirja. En tuntenut Jukkaa kuin ulkonäöltä, mutta yhteisjuonto körtin kanssa tuntui mielenkiintoiselta haasteelta.

Kevään aikana sovin Jukan kanssa, että suunnitelemme juonnot, kun tulen Etelä-Pohjanmaalle Soi Vappu -tapahtumaan. Muistan jännittäneeni hiukan, kun astuin junasta Lapualla. Jyrä oli valkoisen mersunsa kanssa minua asemalla vastassa. Tutustuin körttien toimistoon Lapualla. Ihmettelin hiukan, että Jyrään ei tehnyt isoa vaikutusta oma taustani. Olenhan körttisukua ja lapsuudessani ollut Herättäjäjuhlien kävijäkin.

Vaasan nuorisopäivien juonnoista ei jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa, mutta jotain merkittävää Vaasassa tapahtui. Suomalaisten juhliessa kaksi viikkoa aiemmin voittamaansa ensimmäistä maailmanmestaruutta ystävystyimme Jukan kanssa.

Kolme vuotta myöhemmin vietimme Evankeliumijuhlia Seinäjoella. Olimme puhuneet Jukan kanssa kohdatessa kirkkopolitiikkaa, vaihtaneet ajatuksia evankelioimisesta ja hengellisen elämän hoitamisesta. Puhuimme suoraan kirkkomme ajankohtaisista asioista ja ilmiöistä, katsoimme asioita usein eri kantilta, mutta kuuntelimme toisiamme aika tarkkaan. Pyysin Jyrää esiintymään Evankeliumijuhlille, kun olimme hänen kotimaisemissaan. Illalla kamoja roudatessa totesin, että milloinka sä kutsut nyt minut puhumaan Herättäjäjuhlille. ”No, se tapahtuu heti kun sä pyydät mut opettamaan Raamattua tänne Evankeliumijuhlille, nythän mä musisoin”, totesi ystäväni tuttuun sarkastiseen tapaansa.

Seuraavana talvena koimme työyhteisössämme ison kriisin. Lama tuli viiveellä Evankeliumiyhdistykseen ja noin 20 työkaveriani irtisanottiin. Prosessi oli erityisen kipeä, koska niin sanotut modernit työmuodot saneerattiin. Tässä rytäkässä lähti useampi läheinen työtoveri. Myös äitiysloman jälkeen hoitovapaalla ollut vaimoni sai lähtöpassit. Näissä tunnelmissa lähdin viikon työreissulle Lappiin. Ensimmäisenä päivänä toimistolla työ ei maistunut ja mietin, kenelle avaudun. Kuka jaksaisi kuunnella synkkää tarinaani, ja kuka ymmärtäisi fiiliksiä? Soitin Jyrälle, ja puhelu kesti kolme tuntia.

Muutama vuosi myöhemmin Kirkon nuorisotyön neuvottelupäivät, nykyiset Kasvatuksen päivät, pidettiin laivalla. Illalla lähdin etsimään tuttuja. Jyrä istui laivan yökerhon liepeillä ikkunalaudalla. Jäin siihen vaihtamaan kuulumisia koko illaksi. Ikkunalaudalla porukka vaihtui tiiviiseen tahtiin ja useampi ihmetteli ihan ääneen, että mites evankelinen ja körtti istuvat noin vierekkäin – ja ihan sovinnossa. Minun nähdäkseni siinä ei istunut evankelinen ja körtti, vaan kaksi ystävystä ja työtoveria Taivaan Isän laajalla kentällä.

Samoihin aikoihin olimme harvinaisesti yhteisellä työkeikallakin. Lohtajan seurakunnan viisas ja avarakatseinen nuorisotyönohjaaja Oili Ijäs oli kutsunut minut ja Jukan vierailemaan Lohtajan yläasteelle sekä pitämään yhteistä nuorteniltaa Ohtakarin leirikeskukseen Lohtajalle. Kylmät väreet kulkivat selässäni Jukan laulaessa omalla persoonallisella otteellaan Jumalan Karitsasta, joka ottaa pois syntimme.

Yhteistyömme väheni, mutta yhteys jatkui Jukan siirtyessä Järvenpään seurakuntaopiston hommiin. Positiivista on ollut se, että työstä on puhuttu vähemmän ja elämästä enemmän. Pari vuotta sitten jouduin ikävään paikkaan keskellä kesää ja riparia. Meiltä evättiin neuvottelujen jälkeen oikeus viettää ehtoollista Maata Näkyvissä -festareilla. Kirjoitin asiasta aika riipaisevan päivityksen Facebookiin. Sain paljon erilaisia vastauksia ja kommentteja. Yksi rohkaisu sai minut nauramaan ääneen: ”Juha, älä murehdi, nyt meillä kaikilla on vähemmän nillitettävää, kun ehtoollista ei ole. Sun murheet vähenee ja helpottuu.” Tämän viestin kirjoitti körttihenkinen ystäväni Jukka.

Näin se menee, yhteydessä tärkeää on kuunteleminen, kunnioittaminen ja toisen ymmärtäminen, vaikka mielipide-eroja asioissa olisi paljonkin. Se on varmaan sitä Kristuksen rakkautta, johon meitä seurakunnan jäseninä kehotetaan.

Tämän vuoden tammikuussa vietimme Tampereella taas valtakunnallisia Kasvatuksen päiviä. Illalla tullessani kotiin vaimo kysyi: ”Oliko hyvä päivä?” Sanoin että ”ihan ok” ja jatkoin, että meidän esittelypisteellä kävi hyvin porukkaa. ”Kävikö Jyrä?”, kysyi vaimonikin.