Kiitos, äidit!

Jokaisen kristillisen sukupolven tehtävä on välittää kristillinen usko seuraavalle sukupolvelle. Me saamme kiittää esivanhempiamme siitä, että he ovat niin tehneet. Nyt on meidän vuoromme, jotta meidänkin lapsemme ja lastenlapsemme oppisivat tuntemaan Jeesuksen vapahtajanaan.

Uskon välittämisessä kasvavalle sukupolvelle on äideillä varmasti ollut ja on yhä edelleen kaikkein tärkein rooli. Moni kristitty muistaa, miten hänen oma äitinsä tai isoäitinsä opetti hänet rukoilemaan ja luottamaan armolliseen Jumalaan. Monelle pyhäkoulunopettaja tai koulun uskova opettaja on ollut hengellinen äiti, joka on avannut Jumalan valtakunnan salaisuuksia. Monet muistavat lämmöllä viisaita, hengellisiä sielunhoitajaäitejään, jotka ovat osanneet lohduttaa Jumalan sanalla ja opastaa viisailla neuvoilla.

Äidin rakkauden merkitystä kuvaa se, että vaikka Jumala on ilmoittanut itsensä meille taivaallisena Isänä, kuvaa Raamattu häntä ja hänen toimintaansa välillä myös äidin ja lapsen välisestä suhteesta otetuilla kuvilla. Kansalleen Israelille Jumala sanoo: ”Niin kuin äiti lohduttaa lastaan, niin minä teitä lohdutan, Jerusalemin onni antaa teille täyden lohdun” (Jes. 66:13). Kuva äidistä, joka sulkee itkevän lapsen syliinsä, on siis samalla kuva siitä, miten Jumala lohduttaa meitä.

Vielä äitiyden suuri merkitys näkyy siinä, että seurakuntaa kutsutaan äidiksi. Jo Uudessa Testamentissa Johannes puhuttelee kirjeessään seurakuntaa valittuna äitinä (2. Joh. 1:5), ja 200-luvun alkupuolella elänyt kirkko-opistaan kuuluisa kirkkoisä Cyprianus opetti: ”Sillä ei voi olla Jumala isänä jolla ei ole kirkko äitinä”.

Kiitos ja onnea äidit!

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 10/18.