Kello lyö kaksitoista

Kirkolliskokousviikko alkoi tuttuun tapaan avajaismessulla Maarian kirkossa ja sitä seuraavalla arkkipiispan avajaispuheella. Tällä kertaa avajaispuhe keskittyi kirkon sanallisiin ja myös symbolisiin viesteihin.

Kirkon ääni voi tuntua heiveröiseltä, mutta silti vaikkapa kirkonkellojen soittaminen Aleppon uhrien muistamiseksi on kuulunut kauemmas kuin mikään kirkon julkilausuma. Yksi merkittävä yhteyden ele oli myös äskettäinen paavi Franciscuksen vierailu Lundissa reformaation juhlavuoden rukoushetkessä. Näitä tarvitaan maailmassa, jossa sotilaallinen jännitys on lisääntynyt ja jossa moni tuntee epävarmuutta ja turvattomuutta. Arkkipiispa mainitsi vastakkainasettelujen yhteydessä myös aivan pian pidettävät Yhdysvaltain presidentin vaalit, joita moni henkeä pidätellen seuraa.

Kirkonkellot soivat läpi avajaispuheen. Arkkipiispa kertoi kirjailija Gabriel Garcia Marquezin kuvitteellisesta isä Angelista, joka soitti kirkkonsa kelloja merkiksi kylänsä elokuvateatterin tarjonnasta. Kun elokuva oli sopiva, kellot olivat vaiti. Jos esitettävässä elokuvassa oli arveluttavaa ainesta, Macondon asukkaat kuulivat kellonlyöntejä asteikolla yhdestä kahteentoista. Kerran isä Angel soitti 12 lyöntiä teatterinpitäjän hämmästykseksi, vaikka äskettäin Tarzan oli määritelty viattomaksi katsottavaksi. Kävi ilmi, että nyt ei soitetukaan moraalinvartijan kelloja. Kylässä oli tapettu ihminen. Silloin kuului soittaa. Näytännöt peruutettiin.
Lundin, Aleppon ja Macondon kellojen ohella arkkipiispa kertoi Turun tuomiokirkon kelloista, jotka puolelta päivin lyövät kaksitoista. Lyönnit on radioitu vuodesta 1944. Yhtenä syynä radiointiin oli turvan tuominen turvattoman ajan keskelle. Koskettavana vastakohtana arkkipiispa mainitsi Viljo Kajavan runon Tampereesta vuodelta 1918. Siellä oli meidän Aleppomme:
”Oi murheen tulipalon savu, huntu/ kaupungin kasvoilla/ ja kaikki kirkonkellot vaiti.”

Arkkipiispa kertoi siis kirkonkelloista, joissa voi kuulua armon ääni, mutta myös moralismin ääni, kuten isä Angelin elokuvasensuurikelloissa. ”Siihen, millainen viesti ja sävy kirkonkellojen kahdessatoista lyönnissä todellisuudessa kuullaan, vaikuttavat monet seikat ja kokemukset, ehkä myös se, millaisia päätöksiä täällä tehdään ja miten täällä keskustellaan.”

Taitavasti rakennetun puheen jälkeen jäin miettimään vain sitä, onko moralismi sittenkään niin näppärästi erotettavissa armosta ja ihmisestä välittämisestä. Jeesus itse sanoo havahduttavasti: ”Kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee.” Kovuus, välinpitämättömyys ja raakuus kasvavat paljon lähempänä kuin Aleppossa. Totta on, että synnin kasvuympäristö ei ole vain huonot elokuvat. Kaikki sellainen toiminta, päätökset ja keskustelut, joissa Jumalan tahto eli elämän oma laki syrjäytyvät, ovat rakkaudettomuuden kasvualustaa. Sen sijaan kaivattu kasvu Kristuksen kuvan kaltaisuuteen tapahtuu, kun hänen sanansa saa asua runsaana keskuudessamme. Olisiko aika olla myös vähän moralistinen? Muistuttaa vaikka siitä, että valehtelu on edelleen syntiä. Elämme aikaa, jolloin edes suoranaisesta valheesta kiinni jääminen ei näytä merkitsevän juuri mitään vaikkapa Amerikan presidentinvaaleissa. Ehkä muutkin Jumalan kymmenestä käskystä ansaitsisivat konkreettisempaa avaamista kuin viime vuosikymmeninä olemme tottuneet kirkon taholta kuulemaan?