Keisari on vaihtunut. Oletko valmis, kristitty?

Huhti- ja toukokuun vaihteessa Japanissa tapahtui keisarin vaihdos. Perinteestä poiketen edellinen keisari luopui virastansa ja hänen vanhin poikansa astui virkaan. TV:n suorassa lähetyksessä saimme seurata palatsin seremoniaa, jonka keskeinen osa oli keisarin asemaa symboloivien esineiden, ikivanhan miekan ja peilin sekä nimileiman luovuttaminen ja vastaanottaminen valtiovallan edustajien läsnäollessa.

1860-luvun Japanissa ikivanha keisari-instituutti nostettiin modernin valtion pääksi, ja vuoden 1889 perustuslaki takasi hänelle ”loukkaamattoman jumaluuden”. 1910-luvusta 1930-lukuun saakka maassa parlamentaarinen hallitusmuoto kehittyi, kuitenkin siitä kärsimättömäksi tulleet keisarinpalvojat kaappasivat valtiovallan. Sen jälkeen toisen maailmansodan loppuun asti maa oli käytännössä oman maan armeijan miehittämänä. Keisari-Japanin militarismi aiheutti suurta kärsimystä myös ympäri Aasiaa. Heti sodan jälkeen säädetty vuoden 1946 perustuslaki määrittelee keisarin aseman ”kansakunnan yhtenäisyyden symboliksi” eikä suo hänelle mitään päätösvaltaa.

Edellinen keisari kehitteli symbolista asemaa. Seremoniaalisten tehtävien lisäksi hän kävi ahkerasti vaimonsa kanssa luonnonkatastrofialueilla lohduttamassa evakuointikeskuksissa asuvia ihmisiä, vieraili kehitysvammaisten laitoksissa, toisen maailmansodan verisien taistelukenttien muistomerkeillä ja keisarillista sotaa edelleen katkeroivan Okinawan saarella. Kansa koki keisaripariskunnan läheisiksi arvohenkilöiksi, jotka näkyvällä tavalla osallistuvat kansan suruun ja iloon. Keisarin suosion nousu näkyi mielipidetutkimuksessakin.

Kun seurasin uutisissa edellisen keisarin viimeisten päivien toimintaa, huomasin, että hän keskittyi käymään lähisukupolvien keisarien haudoilla ja niissä vanhoissa shintotemppeleissä, joissa myyttisten keisarihahmojen henkeä palvotaan. Jokaisessa paikassa keisari tiedotti näille hengille kautensa päättymisestä ja kiitti niitä varjelusta ja huolenpidosta. Oikeastaan juuri samaa tavalliset japanilaisetkin tekevät! Kotialttarin ja hautakiven edessä he kertovat vainajien hengille ilon ja surun uutisia ja pyytävät niiltä neuvoa ja huolenpitoa.
Toki keisari toimi shintotemppeleissa ja tavalliset japanilaiset buddhalaisissa. Mutta sillä ei ole väliä, koska japanilaisen hengellisyyden ydin on kommunikaatio vainajan hengen kanssa. Näin käy, jos ihminen ei ole tekemisissä kaikkivaltiaan ainoan Jumalan kanssa, eikä pidä jälleennäkemisen toivoa ruumiin ylösnousemuksen perusteella. Ellei ole tekemisissä ainoan Jumalan kanssa, ei tule kysymystäkään Jumalan rauhan tuovasta Lunastajasta. Ikävä kyllä, keisarin viimeiset toiminnat saattoivat vahvistaa japanilaisten samaistumista häneen luonnollisemmaksi. Se saattaa vahvistua vielä enemmän. Nimittäin syksyllä järjestetään uuden keisarin shintolaiset kruunajaiset. Tokion keskustan keisaripalatsin pihaan pystytetään iso kertakäyttötemppeli. Rituaalissa uusi keisari tuo näkymättömien keisarihenkien eteen eri maakuntien viljelystuotteita ja syö niitä yhdessä niiden kanssa. Sen tarkoituksena on, että maalle taattaisiin hyvää satoa ja vaurautta.

Edellinen keisari oli nykyiselle perustuslaille lojaali eikä kuunnellut niitä nationalisteja, jotka haluavat palata edellisen perustuslain henkeen. Kuitenkin hän on jättänyt symboliasemansa perinnöksi keisarin ja kansan samaistumisen hengen. Nykyinen hallitus on ajanut kansallismielistä politiikkaa erityisesti koulu- ja kasvatusalalla ja nyt julistaa, että seuraavaksi on perustuslain vuoro. Keisari on vaihtunut. Oletko valmis, kristitty?