Kasvot

Persialaisessa kulttuurissa kunnia ja häpeä näyttelevät merkittävää osaa.

Persian kielessä on kunnialle erityinen sana: āberu. Ilmaisu voitaisiin kääntää myös sanalla ”kasvot” (tai aivan tarkkaan ottaen ”kasvojen vesi”). Kyseessä on koko kulttuurin kannalta erittäin keskeinen käsite, sillä kyse on nimenomaan siitä kunniasta, joka pitää kaikin keinoin säilyttää, ja jonka voi helposti menettää. Mikäli kasvot menetetään, yksilö menettää arvonsa ja statuksensa yhteisössä. Ilmiön juuret ovat kaukana menneisyydessä, kenties jopa raamatullisissa ajoissa.

Monet persialaisen kulttuurin elementit tähtäävät juuri kasvojen säilyttämiseen ja ylläpitämiseen. Esimerkiksi, ulkopuolisesta persialaiset voivat vaikuttaa äärimmäisen kohteliailta, eivätkä he välttämättä sano mitään kovin suoraan. Joka tilanteelle on omat, erittäin kohteliaat fraasinsa. Kun persialainen kiittele vuolaasti saamastaan lahjasta, kuuluu vastata: ”Tämä ei ole teidän arvoistanne”, joka tarkoittaa: ”Tämä minun kurja lahjani on teille aivan liian vähäpätöinen ja ansaitsisitte arvonne mukaisesti jotain paljon suurempaa. Ei ole teidän arvonne mukaista kiittää näin paljon.” Tämän koko kukkaiskielisen apparaatin taustalla on kuitenkin pelko kasvojen menettämisestä. Kun voi aina puhua kauniisti, ketään ei loukata. Oikeat tunteet eivät näin myöskään tule esiin.

Erityisen tärkeää roolia āberu näyttelee miesten ja naisten välisissä suhteissa. Miehen kunnia määräytyy sen perusteella, miten hyvin hän kykenee suojelemaan hänen holhoukseensa kuuluvia naisia. Isän ja veljen kuuluu valvoa perheen naimattomia tyttöjä, aviomiehen vaimoaan. Kunnian menettämisen pelko voi johtaa siihen, että perheenisä ei uskalla päästää teini-ikäisiä tyttäriään pois kotoa. Jos mies arvioi oman kykynsä suojella naisiaan hyvin heikoksi, hän ei edes uskalla lähteä kaupungille näiden kanssa, sillä joku voisi tällöin häpäistä hänet. Näin āberun ylläpito on nimenomaan miesten velvollisuus ja sen menettäminen on nimenomaan miesten häpeä. Pahimmassa tapauksessa menetetyn kunnian voi saada takaisin vain surmaamalla häpeää tuottanut henkilö. Usein katsotaan, että kasvojen menettäminen oli naisen syytä. Näin on syntynyt eurooppalaisiin kieliin epäsana ”kunniamurha”.

Raamatun kertomuksia voi myös lukea kunnian ja häpeän näkökulmasta. Näin avautuu aivan uusia ulottuvuuksia. Esimerkiksi voidaan ottaa Jeesuksen vertaus tuhlaajapojasta (Luuk. 15:11–32): Ensin tuhlaajapoika häpäisee isänsä vaatimalla perinnön itselleen. (Isän häpäiseminen olisi anteeksiantamaton rikos persialaisessa kulttuurissa.) Sitten tuhlaajapoika häpäisee itsensä ja menettää kasvonsa viettäen holtitonta elämää. Tässä tilanteessa isän pitäisi surmata poika, kun tämä palaa, jotta hän voisi palauttaa suvun kunnian. Sen sijaan isä häpäisee itse itsensä ottamalla pojan luokseen ja palauttamalla tämän kunniaan.

Monet seurakuntamme jäsenet ovat paenneet uskonsa tähden kotimaistaan. He ovat menettäneet kaiken omaisuutensa ja ovat joutuneet jättämään perheensä ja ystävänsä. Joidenkin sukulaisten silmissä he ovat myös menettäneet kunniansa, heistä on tullut kotimaansa yhteisön silmissä kelvottomia. Näin ollen on hyvin puhuttelevaa, kun eräässä persiankielisessä laulussa sanotaan: ”Jeesus, sinä olet minun kasvoni.”