Kannel soikoon!

Hengellinen laulu on uskonelämän sykkivä sydän. Rakkaat sanat ja sävelmät koskettavat syvemmältä kuin sata saarnaa. Laulamalla on helpompi keskittyä, rukoilla, päästä lähemmäs Vapahtajaa. Laulun sanat jäävät mieleen, niiden kautta Jumala voi vastata ja puhutella elämän vaikeina hetkinä. Laulun voimalla on hyvä kiittää ja ylistää.

Hengellinen laulu on enemmän kuin tunnetta – se on teologiaa syvimmillään ja parhaimmillaan.   Raamatun vanhimmat katkelmat ovat lauluja kuten Mirjamin kiitosvirsi (2. Moos. 15:20). Varhaisinta alkuseurakunnan kristologiaa toistaa Paavalin lainaama virsi (Fil. 2:5–11). Muitakin kristittyjä hän kehottaa nimenomaan laulamaan: ”Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja” (Kol. 3:16).

Paavalin neuvoa noudattivat parhaat teologit kirkkoisistä Lutheriin ja Hedbergiin. He kiteyttivät tärkeimmät oivalluksensa laulujen sanoihin. Juuri niistä tavallinen kansa on oppinut tien taivaaseen.

Siksi on totta, että oma laulukirja on myös hengellisen liikkeen sydän. Kun professori Jouko Talonen teki tutkimusta evankelisen liikkeen raamattukäsityksestä joidenkin lehtikirjoitusten pohjalta, neuvoin häntä avaamaan mieluummin Siionin kanteleen. ”Sieltä näet, mitä evankelinen kansa Raamatusta ajattelee, sillä niitä lauluja lauletaan joka viikko.”

Sama neuvo sopii jokaiselle, joka haluaa tutustua paremmin evankelisuuteen. Tai sille joka miettii, miksi tällainen liike on vielä olemassa. Kyllä hyviä hengellisiä puheita pidetään ja henki kulkee muuallakin. Mutta soiko missään niin avara evankeliumi ja niin lohduttava pelastusvarmuus kuin siellä, missä lauletaan Siionin kannelta? Evankelinen liike Suomessa syntyi, jotta nämä aarteet valloittaisivat ihmisten sydämet.

Miksi tämä Kanteleen ylistys? Koska olen huolissani, oikeasti. Evankeliumiyhdistyksen toiminta on monin paikoin keskittymässä messuyhteisöihin. Ja niissä veisataan virsikirjaa. Satunnaiset ”siikkarimessut” alkavat olla historiaa. Tavoittavissa illoissa on puolestaan alettu laulaa muiden liikkeiden kirjoja.

Jos näillä mennään, minne menee evankelisuus – ja sen myötä evankeliumi, kaikkein avarimmassa ja lohduttavimmassa muodossa?

Olen kuullut erikoisia perusteluja: ”Kanteleen laulut vieraannuttavat satunnaista kirkossakävijää tai muista liikkeistä tulleita.” Tai näin: ”Perinnelaulut eivät sovi nuorille aikuisille.”

Todellisuudessa virsikirjan koraalit vaativat tottumattomalta monen vuoden sisäänajoa, jos sittenkään aukeavat. Ja hyvä niin. Moni virsi edustaa Raamatulle vierasta kristinuskon tulkintaa. Miksi muutenkaan Malmivaara ja Runeberg olisivat tavoittavampia kuin Hedberg, Sandell – ja Simojoki? Kyllä Siionin kanteleen raikkaat sävelmät ja sanat puhuttelevat satunnaistakin kirkossakävijää aivan toisella tavalla.

Toivon, että Kannel palautetaan evankeliumiyhdistyksen kaikkien tilaisuuksien ykköslaulukirjaksi. Ja että sen kesken jäänyt päivitystyö tehdään valmiiksi nopealla aikataululla.