-
Connector.
Yleinen
Kaikki on hyvin
29.06.2021
Kuka kehtaa rikkinäisessä, väkivallan, onnettomuuksien ja sairauksien murjomassa maailmassa väittää kaiken olevan hyvin? Miten satuttavalta kuulostaa työttömyyden, köyhyyden, ahdistuksen ja tulevaisuudenpelon kanssa painiskelevan korvissa hymyssä suin lausuttu väite: ”Kaikki on hyvin!”. Eikö tuo hokema ole väärien profeettojen valhetta?
Vierailin runsas kymmenen vuotta sitten Lusakan slummialueella paikallisen seurakunnan sihteerin luona. Katselin hänen vaatimatonta kotiaan länsimaalaisen silmin ja kysyin, mitä hän elämältä toivoisi. Hän vastasi hymyillen, ettei tarvitse mitään, koska hänellä on jo kaikki, kun hän uskoo Jeesukseen. Vastaus sai minut häpeämään. Itselläni olisi ollut pitkä toivomuslista alkaen toimivasta terveydenhuollosta, kotiin asti tulevasta vesijohdosta, liudasta elämää helpottavia sähkölaitteita kunhan ensin olisi saatu sähköt taloon, jatkuen edes jonkinlaiseen näköalaan vähän vauraammasta tulevaisuudesta itselle ja lapsille.
Lusakan slummialueen köyhä kristitty ei ollut koskaan laulanut Siionin kannelta mutta oli kuitenkin sisäistänyt Kanteleen laulun 108 ajatuksen: ”En voi rikkaammaksi tulla, kaikki Kristuksessa on.” Kristuksen yhteydessä kaikki on sittenkin hyvin, vaikka ulkonaiset olosuhteet olisivat köyhät ja kurjat ja lähitulevaisuus epävarma. Ehkä me etuoikeutetut länsimaalaiset, jotka odotamme aina vain lisää hyvää, ja jotka Jumalastakin olemme tehneet ajallisia lahjoja antavan joulupukin, voisimme oppia näkemään rikkautemme hengellisinä ja iankaikkisina aarteina, jotka Kristuksessa ovat tässä ja nyt omistettavissa. Ehkä mekin voisimme oppia iloitsemaan siitä, mitä meillä Jumalan luomina ja Kristuksen lunastamina on jo nyt ja voisimme sanoa nälkäiselle sydämellemme: ”Kaikki on hyvin”.
Jaa tämä artikkeli
Lisää artikkeleita:
- Toivo paremmasta tulevaisuudesta
- Jäsenmäärä ja vapaaehtoinen kannatus kasvussa – budjettiesitys valmiina jäsenkokoukselle
- Uuteen kotiin
- Kreikan kiertomatka 28.3.-4.4.2025
- Raamattu, traditio ja ekumenia ohjaavat virkakysymyksessä vain yhteen suuntaan
- Kirkon lähetysjärjestöt ja KUA: Yhteinen todistus tuo maailmaan toivoa
- Millainen lähimmäinen minä olen? Juha Heinosen saarna Maata Näkyvissä -festareilla
- Maata Näkyvissä -festareiden ensimmäistä päivää vietettiin hyvällä sykkeellä ja iloisella mielellä
- Myös lasten festarit
- Hyvä emeritusarkkipiispa John,