Jumalan yllättämä

Anna-Liisa Valtavaaralla ei ollut nuorena erityisiä haaveita elämälleen. Päädyttyään opiskelemaan teologiaa hän rukoili, että Jumala antaisi hänelle jotakin sanottavaa. Vastaus hämmästytti rukoilijan itsensäkin.

– Hävisin tappelun Jumalan kanssa, onneksi, teologi, kirjailija Anna-Liisa Valtavaara vastaa kysymykseeni siitä, miten hän aikoinaan päätyi opiskelemaan juuri teologiaa. Hän kertoo, ettei hänen suvussaan 1960-luvulla ollut muita ylioppilaita. Anna-Liisa, maatilan tyttö Lopelta, pärjäsi koulussa hyvin. Hän oli silti ajatellut, että keskikoulu riittää, koska osasi kuvitella vain, että jäisi maata viljelemään. Ja laulaisi kenties kirkkokuorossa. Mutta opettaja miltei pakotti Anna-Liisan jatkamaan lukioon. Neljätoistavuotiaana hän tuli uskoon, ja seurakunnasta tuli tärkeä. Mutta mitä opiskella? Ehkä teologiaa. Mutta teologillahan pitäisi aina olla jotakin sanottavaa, ja siinä työssä pitäisi olla paljon ihmisten edessä. Maalla Anna-Liisa oli tottunut ihan toisenlaiseen elämään. 

– Se oli tekemistä ja suorittamista.  

Lukion jälkeen Valtavaara hangoitteli vielä vuoden ajan teologiseen hakemista vastaan. Kun muutakaan ei auennut, hän haki ja pääsi. Ja rukoili, että Jumala antaisi hänelle sanottavaa.  

Valtavaara toimi valmistumisensa jälkeen erilaisissa tehtävissä Kansan Raamattuseurassa ja kiersi puhumassa seurakunnissa sekä työnantajansa järjestämissä tapahtumissa. Erään kurssin alussa 1990-luvun lopulla Valtavaara tuli itseään esitellessään sanoneeksi: ”Olen kiltti maalaistyttö.” Hän ihmettelee vieläkin sitä lumipalloa, joka tuosta esittelystä lähti vierimään. Hänhän ei ollut tarkoittanut kiltti-sanalla mitään erityistä. Silti tapahtuman aikana moni – sekä nainen että mies – tuli kertomaan, että hänkin on ”semmoinen kiltti”. Ja eikö Valtavaara voisi puhua enemmän kiltteydestä?  

Kurssin jälkeen häntä pyydettiin yhä useammin puhumaan liiallisen kiltteyden pulmista.  

– Vaikka koetin aina ensin tarjota heille ”hurskaampia” aiheita, Valtavaara hymähtää.  

Kiltteys? Mikä siinä suomalaisiin kolahti, niin uskoviin kuin kirkosta vieraantuneisiinkin? Ja miksi liiallinen kiltteys tekee, Valtavaaran sanoin, ihmisestä kipeän? Kun ihminen on ymmärtänyt väärin sen, mitä tarkoittaa olla kiltti, hän sivuuttaa jatkuvasti omat tarpeensa. Hän kantaa syyllisyyttä sellaisista asioista, joista ei kuuluisi tuntea syyllisyyttä, kuten siitä, että hän sanoo ”ei” johonkin pyyntöön. Hän ei kykene asettamaan rajoja toisten vaatimuksille. 

Niinpä kiltti ihminen on aina valmis leipomaan myyjäisiin, hoitamaan naapurinkin lapsia, korjaamaan siskon miehen pesukoneen, pitämään puheen miestenpäivillä ja kuuntelemaan yökaudet katkeroituneen ystävän tilitystä. Kiltti antaa aina anteeksi. Jos kiltti ei tee sitä, mitä hän ajattelee velvollisuudekseen, hän pelkää saavansa niskaansa ihmisten kiukun ja Jumalan tuomion. Moni kiltti ihminen inhoaa riitaa ja konfliktia. Siksikin ”ei” on hänelle niin vaikea sana.   

– Kilteillä on usein paljon anteeksiannettavaa, koska kiukut ja pettymykset ovat käsittelemättä. Olenkin sanonut, että kiltit ihmiset saattavat olla maailman vihaisimpia, Valtavaara huomauttaa.  

Lue koko juttu Sanansaattajasta  4/21.