Jumala vai sattuma?

Virossa tehdään viiden vuoden välein ”Elämästä, uskosta ja uskonelämästä” -kyselytutkimus. Vuoden 2020 kyselyn alustavat tulokset julkistettiin pari viikkoa sitten, ja vaikka syvempää analyysia pitääkin vielä odottaa, on jo vastausten tutkiminenkin kiinnostavaa. Niinpä jaan joitakin poimintoja tuosta kyselystä.

Millainen siis on Viron uskonnollinen asenneilmasto uuden kyselyn mukaan? Vastauksissa korostuu se, että valtaosalle virolaisista usko ei ole henkilökohtaisesti mitenkään tärkeä asia. Elämän tärkeiden asioiden kärkeen nousevat perhe, vapaa-aika, työ ja ystävät. Usko pääsee suunnilleen samoihin lukuihin politiikan kanssa, n. 40 prosenttiin. Kirkko on tärkeä noin neljännekselle. Kansalaisuudeltaan virolaisten joukossa luvut ovat pienemmät kuin ryhmässä ”muut”, johon kuuluu mm. iso venäläisvähemmistö. Koronavuosikaan ei nostanut kiinnostusta uskontoa kohtaan, sen sijaan muita henkisiä aiheita kohtaan kiinnostus vähän nousi.

Kaikki uskonnollisuus ei kuitenkaan ole kristillistä. Kysyttäessä uskonnollisesta identiteetistä enemmistö määritteli itsensä kuuluvaksi luokkiin henkinen muttei uskonnollinen, ei-uskonnollinen ja välinpitämätön. Vaikka Viroa usein kutsutaan ateistiseksi maaksi, on ateisteja kuitenkin vähemmän kuin uskovia, jopa vähemmän kuin uskoviksi ja uskonnollisten yhteisöjen jäseniksi ilmoittautuvia. Uskovan ja kristityn välille ei voi vetää suoraa yhtäläisyysmerkkiä, mutta uskonnoista kristinusko kuitenkin tunnetaan useimmiten itselle läheiseksi – onhan sillä menneessä historiassa ollut vahva vaikutus virolaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Aiempaan verrattuna on kuitenkin kasvanut niiden määrä, jotka toivoisivat kirkon roolin pienentymistä eettisessä keskustelussa ja sisäpolitiikassa. Tätä varmaan osaltaan selittää se, että virolaisten enemmistö kannattaa mm. aborttia ja eutanasiaa.

Silti on edelleen suhteellisen suuri joukko niitä, joiden mielestä kirkon ääni saa kuulua yhteiskunnassa, erityisesti heikompien auttamisessa mutta myös uskonnollisen tiedon jakamisessa ja siinä eettisessä keskustelussakin. Yllättävää oli se, että yli puolet vastanneista kannatti kouluihin pakollista maailman uskontoja esittelevää uskonnonopetusta. Samoin vaikka kristillistä julistusta ei ehkä odoteta yhteiskunnassa, kirkon sisällä sitä odotetaan. Kyselyssä listattiin erilaisia teemoja ja kysyttiin, pitäisikö näistä puhua kirkossa. Vahvimmat myöntävät vastaukset tulivat elämän ja kuoleman ikuisuuskysymyksille ja Raamatun selittämiselle.

Sitä työtä me lähetitkin täällä jatkamme, jotta tulevaisuudessa useampi kuin 15 % (etnisistä virolaisista 10 %) uskoisi, että on olemassa persoonallinen Jumala, jota voi rukouksin lähestyä ja että Jeesus sovitti ristinkuolemallaan meidän syntimme, ja että paljon harvempi kuin 35 % pitäisi elämää pelkkänä sattumusten ketjuna.