-
Connector.
Lähetystyö
Joulukeräys 2023: Aurinko nousee Japanissa
13.12.2023
Joulukeräys kootaan Japaniin
Lähetystyö kutsuu uskollisuuteen Jumalan antamalle tehtävälle ja sanomalle: Jeesus on avannut taivaan jokaiselle ihmiselle. Me yhdessä olemme saaneet olla tekemässä tätä työtä Japanissa jo yli 120 vuoden ajan – olihan Japani nimenomaan se maa, jonne evankelisen liikkeen lähetysrakkaus ensimmäisenä suuntautui. Eikä työmme 124 miljoonaisen kansakunnan ydinkaupunki Tokiossa ole ollut turhaa. Koulutustaso maassa on korkea ja väki keskimäärin vaurasta, mutta kaikella tällä edistyksellä on ollut hintansa. Moni on väsynyt ja sisältä rikottu. Maan vanhat uskonnolliset perinteet shintolaisuudessa ja buddhalaisuudessa eikä moderni materialismi ole lopulta vastanneet sydämen huutoon. Vasta Jeesuksen sylissä on saanut levon.
Uusi lehti kääntyy
Etsiessämme yhteisessä työssämme uskollisuutta Jumalan sanalle on japaninlähetyksessä tullut aika kääntää uusi lehti. Lähetystyömme virta Japanissa hakee nyt uusia uomia ja yhteistyökumppaneita. Tahdomme mennä eteenpäin ja tehdä kaikkemme, jotta Japanissa mahdollisimman moni saisi kuulla, että Jeesus rakastaa ja on tehnyt jo kaiken: taivas on auki.
Pyyntö sinulle: auta
Pyydämme nyt: ole edelleen mukana, kun 150-vuotias Sley kääntää uuden lehden vanhan japaninlähetyksen saralla. Tule kertomaan Jeesuksesta japanilaisille. Lahjoita Sleyn Joulukeräyksessä 2023, jotta Japanissa saataisiin kuulla Jumalasta, joka rakastaa, armahtaa ja pelastaa.
Anna nyt, kiitos lahjastasi. Olemme tällä hetkellä koonneet yhdessä yhteensä 13376.97 €
Hei! Antamiasi tietoja käsitellään meillä luotettavasti. Me emme anna niitä kenenkään ulkopuolisen käyttöön ja säilytämme niitä aina turvallisesti. Me Sleystä saatamme olla sinuun yhteydessä, jos se sinulle sopii. Voit lukea lisää Sleyn tietosuojaselosteesta. Poliisihallitus on antanut meille rahankeräysluvan RA/2021/1127.