”Joskus mietin, kehtaanko vielä unelmoida” 

Muusikko Pekka Simojoella on joskus ollut kiusaus tehdä lauluja kirkkopolitiikasta, mutta toistaiseksi hän tyytyy painamaan oikeaa nappia kirkolliskokouksessa. – Luukutetaan Jeesusta. Jeesuksen kautta Raamattu avautuu ja muutkin asiat alkavat selvitä, hän sanoo. 

Löydämme Pekka Simojoen puutarhasta. Hän puhuu puhelimeen englantia ja noukkii samalla marjoja puskasta.  

Myöhemmin istumme keittiössä lusikoimassa jäätelöä karhunvatukoilla. Puhumme puutarhanhoidosta. Simojokea harmittaa elämänlanka, sitkeä rikkakasvi, joka kietoutuu kaikkialle ja jota joutuu jatkuvasti repimään pois, ettei se kuristaisi elämää ympärillään. 

– Se on kuin synti, Simojoki puuskahtaa. 

Salasana risusavotta 

Vaikka Pekka Simojoki viihtyykin Kangasalla kotipuutarhassaan, koronavuosiin on mahtunut monia hetkiä, jolloin hän olisi mieluummin ollut tien päällä ja keikoilla.   

Kun korona-aalto iski Suomeen, Simojoki ryhtyi ensimmäisenä risusavottaan. Takapihan tuijarivi kaipasi siistimistä. 

– Kaadoin vanhoja puita ja istutin uusia taimia. Se oli yllättävän hikistä puuhaa. Samalla tappelin Jumalan kanssa, että onko tässä järkeä. Näille käsille sopisi soittaminen paljon paremmin, hän hymähtää. 

Simojoki on usein aiemminkin elämässään huomannut, että Jumala tulkitsee riidankin rukoukseksi. Kun hän avasi illalla sähköpostin, ruudulla odotti yllätys. 

– Itselleni tuntematon ihminen kirjoitti, että ”tämä on vähän hassu juttu, mutta kirjoitan silti, koska mun on pakko”. 

Sähköpostin lähettäjä kertoi nähneensä näyn, jossa oli Pekka Simojoki tekemässä risusavottaa huonoilla työvälineillä turhautuneen oloisena. Samassa kuului ääni: ”Minä seison takanasi ja näytän sinulle tien”.  

– Viestin kanssa risusavotalla ei ollut kauhean paljon tekemistä, mutta se oli kuin salasana, josta tiesin heti, että tämä on Jumalalta. 

Seuraavana aamuna tuijarivistö siistiytyi iloisemmissa merkeissä. Korona-aika muodostui lopulta tarpeelliseksi pysähdykseksi. 

– Sain levättyä, tehtyä uusia lauluja, kirjoitin toisen hartauskirjan ja opin vähän striimaushommia, Simojoki luettelee.  

Sähköpostiviesti jäi elämään ja sen myötä Simojoki usein rohkaisee konserttiyleisöä: risusavottansa kullakin, Jumalan viesti on jokaiselle sama. 

Vielä joskus Afrikkaan 

Pekka Simojoki tunnetaan paitsi musiikistaan, myös työstään kansankirkon hyväksi kirkolliskokouksessa. Kirkkopolitiikan hän on kuitenkin toistaiseksi rajannut laulujensa ulkopuolelle, vaikka hän myöntääkin joskus pohtineensa voisiko jotain päivänpolttavaa kysymystä käsitellä musiikin keinoin. 

– Kyllä sellainen kiusaus on ollut, mutta olen miettinyt, kannattaako kovin ärhäkästi ottaa kantaa, kun tekee tällaista työtä. 

Parisuhdekysymykseen hän on päättänyt ottaa kantaa painamalla istuntosalissa oikeaa nappulaa.  

– Uskallan kyllä sanoa, että ”lue Raamattus ja pidä siitä kiinni”. Ei näissä kysymyksissä pidä kantaansa piilottaa, mutta ihmisten edessä keikkalavalla luukutan vain Jeesusta. 

– Kun ensin tutustuu Jeesukseen, Jumalan sana alkaa avautua ja ihminen ymmärtää pikkuhiljaa ehkä muitakin kysymyksiä.  

Nuorena Simojoki haaveili lähetystyöstä Afrikassa. Nykyään hän ajattelee laulujaan lähetystyönä. Ne pääsevät sinnekin, minne ei Kangasalta ehdi. Simojoen lauluja onkin käännetty useammalle kielelle kuin ehkä kenenkään toisen suomalaisen muusikon, islanniksi, swahiliksi – ja kokonainen levy esimerkiksi farsiksi, arabiaksi ja hepreaksi. 

– Täällä mä edelleen olen, kökin puutarhassa ja kerään marjoja. Mutta laulu on kuin lintu. Se lähtee lentoon eikä koskaan tiedä, minne se tekee pesän, hän pohtii. 

Mistä neljäkymmentä vuotta Suomea kiertänyt muusikko vielä unelmoi? 

– Monet unelmani ovat saaneet toteutua, ja joskus mietin, kehtaanko vielä unelmoida. Unelmoin kuitenkin, että saisin vielä nähdä muutoksen Suomessa. Että kristityt ymmärtäisivät, että työ on yhteinen, heräisivät ja lähtisivät liikkeelle. Evankeliumi ei ole vielä levinnyt kaikkialle.  

Unelma Afrikasta elää edelleen. Laulut ovat jo siellä, ehkä vielä joskus laulajakin. 

– Vaimon kanssa on joskus puhuttu, että mitä jos ottaisimme breikin ja lähtisimme kolmeksi kuukaudeksi Afrikkaan. Minä nuorisotyöhön, vaimo vaikka lastenkotiin orpolapsia hoitamaan. 

Sekin ovi aukeaa, jos Jumala niin haluaa.

Lue koko juttu Sanansaattajan numerosta 19/2022.