Jeesuksesta kertomassa

Olemme saaneet vastaanottaa Keniaan uuden lähettiperheen. Mieli on kiitollinen, kun nuori perhe on halunnut lähteä lähetystyöhön Suomesta Afrikkaan. Perheessä on neljä- ja kaksivuotiaat pojat. Saan istua Jumalanpalveluksessa Nairobissa näiden pienten poikien vieressä. Katson heidän ilosta loistavia silmiään ja pellavaisia päitään. Ajatukset kulkeutuvat omaan lähetyshistoriaan, miten lähes 20 vuotta sitten lähdimme lähetystyöhön yksivuotiaan tyttäremme kanssa. Tuosta yksivuotiaasta pikkutytöstä on vuosien aikana kasvanut 20-vuotias nuori nainen ja olemme saaneet vuosien aikana myös toisen tyttären. Menneisiin lähetysvuosiin on mahtunut niin paljon iloa ja naurua, surua ja itkua, onnea ja kipua. 

Kesken saarnan tämä pieni uusi lähetyslapsi sanoo minulle ”Minulla on omaa huonettani ikävä!” Mieleeni nousee omien tyttärieni kokemia ikävän hetkiä. Kuinka monta kyyneltä onkaan vieritetty Suomen lomilta lähdettäessä ja hyvästejä isovanhemmille ja serkuille jätettäessä. Miltä on paikallisten ihmisten joukossa tuntunut aina olla ”erilainen”. Miten on harmittanut kun maaseudun seurakunnassa kaikki ovat halunneet koskettaa vaaleata ihoa tai vetäistä valkoisista hiuksista. Miltä tuntuu olla kielitaidottomana joukossa, kun ryhmässä ei tiedä yhtään mistä puhutaan ja mille nauretaan. Miltä tuntuu kohdata kulttuurien eroavaisuus, kun pyhäkoulussa lainatut omat värikynät eivät koskaan palaudukaan takaisin. Ulkona ei saa kulkea ilman kenkiä koukkumatojen pelossa. Sisälle kirjahyllyynkin on yksi päivä eksynyt käärme. Miltä mahtaa tuntua katsellessa äitiä, joka ei pysy pystyssä, vaan makaa vessan lattialla oksentamassa malariaa sairastaen. Tunteeko elämänsä turvalliseksi vai turvattomaksi, kun pitää asua kalterein varustetussa talossa, joka sijaitsee korkean muurin sisällä. Ja saako hyvällä omallatunnolla rentoutua ja iloita, kun kauppakeskuksen elokuvissa käynti eväiden kera ja pomppulinnassa hyppely maksaa porttivartijan viikkopalkan. 

Rukoilen, että kaikki ihana, kaunis ja onnellinen saa vallata erityisesti lähettilasten sydämen ja ajatukset. Kuinka energiaa antavaa on, kun saa lähes joka aamu herätä kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Miten upea, onnistunut tunne kymmenvuotiaalla lähettilapsella on, kun hän opettaa lukutaidottoman paikallisen kaverinsa lukemaan. Miten antoisaa on katsoa kaapista hyväkuntoista poisannettavaa ja paketoida pieniä joululahjoja orpolapsille. Miten mieltä on ilahduttanut postissa tullut muistaminen Suomen seurakunnasta. Miten etuoikeutettua on saada olla monien rukousten kohde. Millaista vieraanvaraisuutta on saanut kokea pienessä savimajassa maaseudulla ja vastaanottaa kana lähtölahjana. Millainen jälleennäkemisen ilo, kun serkut saapuvat Afrikan vierailulle. Millaista luksusta on poimia appelsiineja, avocadoja ja mangoja omasta pihapuusta. Miten luontevaa on kun kaupoissa ja toimistoissa saa toivottaa ”Jumalan siunausta”. Miten vanhan maasaimummon köpyttely alttarin eteen ja kiitoslaulu Jumalalle käsin kohotettuna antaa jotain kallisarvoista sydämeen. 

18-vuotias nuoremme ei pelännyt yksin uuteen maahan opintojen pariin lähtemistä itsenäistä elämää aloittamaan. Lukuisat muutot, matkat, erilaisuuden ja ihmisten kohtaamiset ovat kasvattaneet itsevarman nuoren. Kyllähän minä pärjään! Nuori osaa turvata Jumalaan ja vanhempien ja isovanhempien sekä lähetysystävien rukoukset kantavat.

Uuden lähettiperheen pienet pojat tietävät, miksi Keniaan on saavuttu. Tänne on tultu kertomaan Jeesuksesta. Varmasti perheen vanhempien ja heidän omaistensa mielessä on monenlaisia huolia ja kysymyksiä. Mutta myös kiitollisuutta ja iloa. Jeesuksesta kertominen on mailman paras tehtävä. Ja Hän itse on luvannut olla kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti. Jeesuksen turvissa saamme elää niin Afrikassa kuin Suomessa ja sen paremmassa suojeluksessa emme missään voi olla. 

”Rakas Jeesus, siunaa työtäsi kaikkialla maailmassa ja varjele erityisesti lähettilapsia. Anna heille paljon iloisia kokemuksia.”