Jäsenmäärä ja vapaaehtoinen kannatus kasvussa – budjettiesitys valmiina jäsenkokoukselle

 

Sleyn hallitus kirjasi kasvavia jäsenlukuja ja tasaista vapaaehtoisen taloudellisen tuen lisääntymistä ja esittää 18. joulukuuta kokoontuvalle jäsenkokoukselle budjettia vuodelle 2025, jossa toiminnallinen tulos jää –599 552 euroa alijäämäiseksi. Samalla valmistellaan tarpeettomaksi jääneen kiinteistöomaisuuden myyntiä ja vahvistetaan yhteistyötä Puisto Live Oy:n kanssa Maata Näkyvissä -festareilla.

Sleyn jäsenmäärä ja vapaaehtoinen kannatus ovat kasvussa. Tiistaina 10.12. koolla ollut Sleyn hallitus kirjasi jälleen enemmän uusia jäseniä kuin päättyneitä jäsenyyksiä ja sai myös ilokseen havaita vapaaehtoisen kannatuksen kasvaneen tasaisesti.

Hallitus päättikin esittää ensi viikon keskiviikkona klo 18 kokoontuvalle jäsenkokoukselle, että vuodelle 2025 hyväksyttäisiin budjetti, jonka yhdistetty varainhankinnan ja toiminnallinen tulos on –599 552  euroa. Toiminnallinen tulos tarkoittaa summaa, joka syntyy yhdistyksen varsinaisesta toiminnasta ja sen menoista ja tuotoista, kuten kotimaantyöstä, lähetystyöstä, opistotoiminnasta, ja hallinnosta.

Varsinaisen toimintansa lisäksi yhdistyksellä on vuosittain esimerkiksi pääomatuloja, jotka hieman korjaavat talousarvion loppusummaa. Näin koko yhdistyksen vuoden 2025 budjetin loppusumma on –303 349 euroa.

Kuulumisia Karkusta ja kiinteistöistä

Karkun evankelinen opisto on Sleyn omistama kansanopisto ja valtakunnallinen koulutuskeskus, jossa järjestetään esimerkiksi rippikoululeirejä ja kolmen kuukauden Raamattukurssi. Opiston toimintaa johtaa johtokunta, johon kuuluu 5–9 Sleyn hallituksen valitsemaa jäsentä. Johtokunnan jäsenet valitaan siten, että vuosittain erovuorossa on kaksi tai kolme jäsentä. Lisäksi johtokuntaan kuuluu opiston rehtori.

Sleyn hallitus on valinnut seuraavalle kaksivuotiskaudelle Johanna Malmivaaran ja Juho Arkkilan, jotka ovat toimineet tehtävässä myös edellisellä kaudella. Sleyn hallituksen nimeämäksi edustajaksi Karkun opiston johtokunnan kokouksiin lähetetään talouspäällikkö Anna-Liisa Markkula.

Hallituksen ja johtoryhmän tavoitteena on pyrkiä löytämään uusia omistajia sellaiselle kiinteistöomaisuudelle, joka on jäänyt Sleyn työssä vähälle käytölle ja tuottaa yhdistykselle paljon erilaisia kuluja. Karijoen Myrkyssä sijaitseva rukoushuone, Kurikan nyttemmin puretun Fribergin rukoushuoneen tontti sekä yhdistyksen työn hyväksi lahjoituksena saatu kiinteistö Sastamalassa myydään.

Maata Näkyvissä ja jäsenkokous

Maata Näkyvissä -festarit toteutetaan 2025 vuonna jälleen yhteistyössä Puisto Live Oy:n kanssa. Tapahtuma järjestetään silloin teemalla Uskollinen.

— Puisto Live Oy:n kiinnittäminen ensi vuoden Maata Näkyvissa -festareita tekemään oli helppo päätös kahden erittäin hyvin menneen vuoden jälkeen. Yhteistyö on ollut sujuvaa, ja Puisto on tuottanut Maata Näkyvissä -festareita luotettavasti ja tavoittanut entistä enemmän nuoria tapahtumaan, Sleyn kotimaantyön johtaja Juhana Tarvainen kiittää

Sleyn jäseniä kutsutaan syksyn jäsenkokoukseen keskiviikkona 18.12. klo 18 alkaen Helsinkiin Pyhän Sydämen kappeliin. Tuolloin päätetään mm. hallituksen esittelemästä budjetista. Kokoukseen voi osallistua myös etänä, joskin mahdollisessa äänestystilanteessa ei etäosallistuminen valitettavasti ole mahdollista. Ilmoittaudu etäosallistujaksi perjantaina 13.12. kello 23.00 mennessä osoitteessa: www.sley.fi/ilmoittaudu


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: