Itse itsensä tehnyt mies

Englannin kielessä on hauska ilmaus: self-made man. Kirjaimellisesti käännettynä se tarkoittaa itse itsensä tehnyttä miestä tai ihmistä. Fraasin juuret juontavat 1800-luvun alkupuolen Yhdysvaltoihin. Sillä viitataan henkilöön, joka on heikosta lähtötilanteesta huolimatta noussut menestykseen ahkeruutensa ja sinnikkyytensä ansiosta. Hän on saavuttanut korkean aseman ja suuren omaisuuden ilman perhesuhteiden apua tai perittyä varallisuutta. Suomen kielessä puhutaan kutakuinkin samassa merkityksessä oman onnensa sepästä.

Oman onnensa seppää on helppo ihailla. Hänellä on lujaa tahtoa, hän on valmis tinkimään hetkellisistä mukavuuksista suuremman päämäärän hyväksi. Ilman tällaisia henkilöitä moni liikeyritys olisi jäänyt perustamatta, moni keksintö keksimättä, moni taideteos tekemättä ja moni urheilun huippusuoritus syntymättä. Oman onnensa sepät koituvat usein siunaukseksi lähipiirilleen, yhteiskunnalle ja koko maailmalle.

On kuitenkin hyvä muistaa, ettei itse itsensä tehneitä miehiä ja naisia ole syvällisessä mielessä olemassakaan. Me olemme kaikki saamapuolella. Se, että ylipäätään olemme olemassa, on lahjaa aiemmilta sukupolvilta. Jotta ihmisestä on edes teoriassa mahdollista kasvaa oman onnensa seppä, on muiden täytynyt hänet siittää, synnyttää, ruokkia, pestä, kasvattaa…

Me emme ole itseriittoisia. Olemme lähtökohtaisesti riippuvaisia toisista. Kaikista ei myöskään ole takomaan omaa onneaan samalla voimalla. Suonissamme kohisee paitsi esi-isien veri, myös taipumus verisuonitauteihin.

Kristinuskon ajatus elämän lahjasta ulottuu sukupuiden juuriakin syvemmälle. Meidän esiäitimme eivät olleet itseriittoisia, eivätkä heidän äitinsä. Perinteiset filosofiset jumalatodistukset kumpuavat siitä oivalluksesta, että koska maailma ei ole itseriittoinen, täytyy maailman olla olemassa maailmasta itsestään riippumattomasta syystä. Tämä perimmäinen syy – liikkumaton liikuttaja, muuttumaton muuttaja tai millä nimellä sitä kutsutaankaan – on Jumala.

Kyse on siis luomisesta, mutta tavalla, joka ei tyhjene menneisyyteen. Kuten 1900-luvun merkittävimpiin filosofeihin lukeutuva Ludwig Wittgenstein on huomauttanut: ”On merkillistä, että sanotaan ’Jumala on luonut maailman’, ei ’Jumala luo jatkuvasti maailmaa’. Miksi tosiseikan, että maailma on alkanut olla, pitäisi näet olla suurempi ihme kuin sen, että se jatkaa olemassaoloaan.”

Toisessa Mooseksen kirjassa Jumala ilmoittaa nimekseen ”Minä olen se joka olen”. Tapa, jolla Jumala esittelee itsensä, korostaa, ettei Jumala ole asia maailman muiden asioiden joukossa. Edes samassa yhteydessä mainittu Jahve ei ole nimi perinteisessä mielessä. Sen on arveltu tarkoittavan esimerkiksi ’hän on’, ’oleminen’ tai ’hän, joka aiheuttaa olevan olemisen’.

Perinteisten jumalatodistusten filosofinen päättely ja Raamatun ilmoitus korostavat siis samaa asiaa: maailman olemassaolo on täysin riippuvainen Jumalasta. Se siitä itseriittoisuudesta, siis.