Itä-Suomen elämäntapa-
mohikaanit

Lappeenrannassa asuvat Kirsi ja Manu Ryösö työskentelevät kumpainenkin Sleyssä. Aviopari on samalla työpari.

Ryösöt tulivat Sleyhyn töihin järjestön ulkopuolelta reilun vuoden aikana. Manu aloitti pastorina ja piirivastaavana elokuussa 2010 ja Kirsi ”Kipa” ensin perhetyöntekijänä 2011 ja aluejohtajana kesäkuussa 2012.

– Yksi unelmistamme vuosien varrella onkin ollut tehdä kristillistä työtä yhdessä. Sleyssä työskentelemistä emme kuinkaan osanneet odottaa, Kipa kertoo.

Manu lähestulkoon haettiin kotoa töihin, sillä häntä oli haastateltu Sanansaattajaan maallikkojen järjestämässä raamattutapahtumassa.

– Markku Niemelä ja Heikki Haataja tulivat sen jutun perusteella kysymään töihin. Siinä sitten keskusteltiin pöydän ääressä asiasta.

Kipa oli vielä töissä Lappeenrannan seurakuntayhtymällä lapsityönjohtajana, kun he osallistuivat Markku Niemelän kanssa samalle perheleirille. Kun työt seurakuntayhtymällä loppuivat, Kipa jatkoi Sleyssä.

– Tukirengas piti kerätä, mutta pidän työpaikkaani Sleyssä Jumalan ihmeenä ja olen siitä kiitollinen. Niemelän perhe jos ketkä meidät tänne vetivät, Kipa kiittelee.

Myös Manu arvostaa Sleytä työpaikkana.

– Muihin mahdollisiin, maallistuneisiin työpaikkoihin verrattuna Sley on moraalisempi vaihtoehto. Sley erottuu muista herätysliikkeistä edukseen siinä, miten hyvin se pitää evankeliumia esillä.  Niin kauan kuin Sleyssä vaalitaan evankeliumia, liikkeessä on hyvä olla, Manu kuvailee.

Itä-Suomen evankelisuus 

Pohjanmaa on perinteisesti ollut vahvaa evankelisuuden aluetta. Sota kuitenkin vei Karjalasta Manun sanoin ”apajat”.

– Otamme kyllä vielä pohjalaiset kiinni, hän uhoaa naurahtaen.

– Karjalaisissa on jo luonnostaan sitä iloa ja sykettä, joka kuuluu evankelisuuteen, Kipa luonnehtii, ja jatkaa:

– Täällä Lappeenrannassa on lähdetty tyhjästä, sillä Sleyn nimissä kokoontunut raamattupiirikin oli jo lopettanut toimintansa. Jumala on kuitenkin siunannut ja antanut evankelisuuden virvoittua.

Evankeliset tekevät runsaasti yhteistyötä muiden herätysliikkeiden kanssa.

– Olemme niin kaukana ydinalueesta, että emme sulje muita pois. Pidämme yhdessä esillä evankeliumia.

Perinteisesti evankeliumijuhlille lähtö tarkoittaa pitkää bussimatkaa itäsuomalaisille.

– Täältä katsottuna Evankeliumijuhla on aina kaukana. Helsingin juhlassa olisi voinut olla busseja Pohjanmaaltakin. Mutta kyllä me aina tulemme! Bussimatkat ovat jo hilpeää yhdessäoloa Siionin kannelta lauleskellen, Kipa tokaisee.

– Parhaimmillaan yhteinen työ on etu, mutta haasteena on se, kun alkaakin ärsyttää, Kirsi ja Manu Ryösö sanovat.

Monipuolinen työnkuva 

Sleyn Itä-Suomen, Savo-Karjalan ja Etelä-Savon sekä Kymin aluejohtajana Kipa on vastuussa ensisijaisesti Sleyn itäisen Suomen hallinnollisista asioista. Byrokratian ja kokousten lisäksi työtehtäviin kuuluu lapsi- ja perhetyö, avioliittotyö sekä sielunhoito.

Erityisen lähellä Kipan sydäntä ovat naistyö ja avioliittotyö:

– Minulle on tärkeää tukea naisia elämään rohkeasti kristittyinä. Myös kristillistä avioliittoa on tärkeää opettaa ja pitää esillä niin kristittyjen kuin ei-kristittyjen parissa, hän sanoo.

Maahanmuuttajatyö puolestaan on selkeä haaste.

– Siinä kokee jatkuvasti syvää riittämättömyyttä. Pelkkä leipäjakelu ei riitä, vaan paljon kaivattaisiin myös kristillistä opetusta maahanmuuttajille.

Myös Manun työ piirivastaavana ja pastorina on myös monipuolista. Siihen kuuluu perinteinen lähetyspiirien ja osastojen kiertämistä, kahdesta jumalanpalvelusyhteisöstä huolehtimista sekä pienryhmätyötä. Manulla on myös Inkerin kirkon työssä oma osuutensa.

– Pappina eteen tulee myös spontaaneja kohtaamisia ihmisten kanssa. Työaika on hyvinkin liukuva.

Aluejohtaja Kipa on piirityöntekijänä ja pastorina työskentelevän Manun esimies.

– Se asema ei ole aivan ihanteellinen. Manu on niin hankala alainen, Kipa naurahtaa.

– Manu on kuitenkin perheen pää kotona, joten työssä tämä tilanne on jatkuvassa prosessissa, hän jatkaa.

– Ennen eläkkeelle siirtymistään esimiehenäni toimi Sleyn kotimaantyön johtaja Markku Niemelä. Hänen tukensa esti teologisten valtataisteluiden syntymistä, Manu selventää.

Ryösöt kuvailevatkin työskentelyään enemmän kumppanuudeksi kuin esimies–alainen-ajatteluksi.

Yhdessä ja erikseen 

Ryösöt työskentelevät paljon kotoaan käsin ja yhdessä.

– Kierrämme yhdessä lähetyspiirejä ja opiskelijailtoja. Osallistumme myös molemmat herätysliikeyhteistyössä järjestettäviin Raamattu-päiviin ja Kipan suunnittelemille perheleireille, he luettelevat.

Yhdessä työskentely on sekä etu että haitta.

– Työparin antama palaute on usein kriittistä. Korjaava palaute annetaan suoraan ja säästelemättä, Kipa kertoo.

– Pidän tätä kuitenkin ensisijaisesti etuna, sillä olen nähnyt monenlaisia työyhteisöjä. Kun tietää toisen heikkoudet ja vahvuudet, on helppo työskennellä. Ammatillinen asenne työhön on myös vuosien aikana kehittynyt yhä paremmaksi. Roolit työparina ja avioparina ovat muotoutuneet selkeiksi, Kipa jatkaa.

Manu kertoo huonoista puolista:

– Parhaimmillaan yhteinen työ on etu, mutta haasteena on se, kun alkaakin ärsyttää. Yhteistyö on aina pakko saada toimimaan, koska se kestää loppuelämän. ”Hankalaa työkaveria” ei voi vain kuitata olankohautuksella. Joskus asioiden selvittäminen vie työstä tehokkuutta, mutta se on aina sen arvoista.

Myös perheen lapset ovat päätyneet moniin Sleyn tapahtumiin mukaan. Työt seuraavat helposti mukaan lenkillekin, jollei rajoja aseteta. Paras tapa irrottautua työstä on sopia, ettei siitä puhuta nyt vähään aikaan, esimerkiksi illan viimeisellä koiralenkillä.

Myös matkustaminen ulkomaille on ollut toimiva keino levätä. Mieluisa työ on kuitenkin niin iso osa elämää, että Ryösöt kuvailevat sitä jo oikeastaan elämäntavaksi.

Lue lisää Sanansaattajasta 32/17.