Kun on istutettava itsensä uudelleen

Lähetystyöntekijän kutsumusta ei voi jättää Tokion Suomi-kirkon portaille kotimaahan lähtiessään. Tämän tietää Päivi Poukka, joka on etsinyt omaa paikkaansa Japanin-vuosien jälkeen. 

Päivi Poukka lähtee maalis-huhtikuun vaihteessa viikoksi työmatkalle Japaniin. Siellä on jo kevät. Jos kirsikkapuut eivät vielä tai enää olisikaan kukassa, monet kevätkukat ovat. Matkan ajankohta on Poukalle suuri ilo, sillä hän harrastaa valokuvausta.

Japani on Päivi Poukalle rakas maa, sillä hän oli siellä lähetystyössä  kahteen otteeseen. Ja jotakin Japanista on häneen jäänyt. Olisiko se tuo kohteliaisuus, tyyneys, kuuntelemisen taito ja itseä korostamaton hienostuneisuus?

Miten lähetystyöntekijä rakentaa elämänsä toisenlaisessa kulttuurissa vietettyjen vuosien jälkeen? Tunne sivussa olemisesta, ikään kuin hyllylle odottamaan siirretyksi tulemisesta on Poukallekin tuttu. Oma paikka ja tehtävä on pitänyt etsiä tai luoda kokonaan alusta.

”Kukaan ei pidä paikkaa”

Päivi Poukka kuvaa lähetystyöhön lähtemistä näin: kotimaasta lähtiessä tuntuu, kuin repisi puun irti juurineen. Jäljelle jää vain kuoppa.

– Kun tulimme takaisin, ei ollut puuta, ei kuoppaa. Juurille piti löytää uusi paikka.

Kotimaassa toisten elämä oli mennyt eteenpäin. Vaikka lähetystyöntekijät pitävätkin yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin, kauas lähteneet ovat kuitenkin fyysisesti poissa.

Iso haaste monelle lähetystyöntekijälle kotimaahan palattua on työllistyminen.

– Ei kukaan pidä heille paikkaa. Tämä on ollut minulle kipeä kysymys. Toki puhun nyt itsestäni. Jokainen lähetti kokee tämän omalla tavallaan, Päivi Poukka huomauttaa.

Moni etsii työtä oman peruskoulutuksensa mukaista työtä. Ensimmäisen työkautensa jälkeen Päivi Poukkakin toimi opettajana.

– Tunsin silloin olevani silläkin paikalla lähetystyöntekijänä, ja rukoilin työyhteisöni puolesta.

Päivi Poukkaa harmittaa, että sekä lähetys- että kehitysaputyöstä palanneiden monenlainen tieto, kokemus ja potentiaali jäävät useimmiten hyödyntämättä suomalaisessa yhteiskunnassa ja työpaikoilla.

Viidentoista vuoden aikana, työkausien välissä, Päivi Poukan ja hänen puolisonsa päivittäisenä rukouksena oli ”Taivaan Isä, näytä meille paikkamme.”

Muutoksia, nollauskohtia

Päivi ja Martti Poukan lapset kävivät Tokiossa japanilaista päiväkotia ja koulua sekä Kioton lähellä pari vuotta Japanin suomalaista koulua eli Jasukoa. Paluu Suomeen ei ollut perheelle  aivan helppo.

– Vastoin yleistä luuloa sopeutuminen pienelle paikkakunnalle ulkomaan vuosien jälkeen ei ole mitenkään yksinkertaista. Vuonna 2000 muutimme koko perhe Helsinkiin. Se oli hyvä ratkaisu.

– Vuonna 2013 toiselta työkaudelta palattuamme edessä oli taas yksi uskon ja luottamuksen koulu. Elämässäni oli siihenkin mennessä ollut paljon muutoksia ja nollauskohtia. Lähetystyössä olo on yhtä rukouskoulua: Jumalan kanssa keskustelua, kyselyä, kuuntelemisen opettelua.

Vaikeat ja pelottavilta tuntuneet asiat elämässä ovat vahvistaneet Päivi Poukassa jo lapsena syntynyt luottamusta hyvään Jumalaan.

Poukan viime syksynä kuollut isä Einari Räty oli hänelle isä, jota ei tarvinnut pelätä ja jolla oli valoisa luottamus Jumalaan. Tämä jätti jälkensä myös pienen Päivin jumalakuvaan. Elämä on vahvistanut sitä, että Jumala todellakin on rakastava isä.

Päivi Poukka toteaa, että hänen uskoaan ja luottamustaan Taivaan Isään koeteltiin hänen nuoruusvuosinaan, jolloin hän sairasti.

– Jumala on ollut läsnä. On suurta armoa saada luottaa johdatukseen. Vaikka en sitä heti näkisikään, luotan siihen, että Jumala on oikeudenmukainen. Vaikeuksien jälkeen on ollut hetkiä, jolloin on selkeästi voinut ymmärtää joidenkin asioiden tarkoituksen, Päivi Poukka miettii.

Uudet laulut

Jumalan johdatuksessa ja jatkuvassa rukouksessa eläminen antaa valmiutta irtautua ja lähteä, kun jokin ovi aukeaa. Näillä näkymin Poukkien paikka näyttäisi olevan Suomessa.

– Palasimme Suomeen vuonna 2013. Silloin tehty lähtöpäätös oli aivan selkeä ja oikea. Terveydellisistä syistä sitä suositteli myös työterveyslääkäri. Toki minulle oli raskasta repiä itseni Japanista.

Muistan Päivi Poukan joskus puhuneen lauluista, joita hän elämän eri vaiheissa on saanut oppia. ”Tulee uusia lauluja”, hän sanoi tuolloin.

Uusia lauluja hän on itsekin päälle viisikymppisenä saanut opetella ja iloita niistä. Ei vain musiikin merkityksessä, vaan muutenkin. Kaikki eivät ole soineet näkyvästi ja ulospäin. Omassa sisimmässä on syntynyt uutta ymmärrystä rukouksen, Raamatun lukemisen ja  ihmisten ja elämäntarinoiden kuuntelemisen kautta.

– Olen vuosien varrella rukoillut: Näytä minulle, millainen Isä sinä olet! Jeesus, millainen sinä olet isoveljenä, Jumalan Poikana ja Vapahtajana?  Nyt viimeisenä olen alkanut rukoilla, että Pyhä Henki kirkastaisi minulle itsensä.

Kun Päivin puoliso Martti opiskeli sielunhoitoterapeutiksi Loimaan evankelisessa opistossa, Päivi luki tämän kanssa samoja kirjoja. Hän innostuu, kun puhumme siitä, että ihminen on kokonaisuus.

– Toivoisin, että tämä nähtäisiin ja siitä puhuttaisiin enemmän seurakunnassakin. Jeesus on vienyt synnit ja sairautemme ristille. Hän on vapahtanut koko ihmisen, hän on koko elämän Vapahtaja ja auttaja.

Poukan mielestä käsitys ihmisyydestä saattaa kristittyjen keskuudessa olla kovin kapea. Hänestä on surullista, jos saarna ja opetus painottuvat vain opinkappaleisiin. Silloin moni onneton, yksinäinen ja monilla alueilla elämässään kärsivä ihminen saattaa lähteä pois saamatta kipeisiin kysymyksiinsä Jumalan Sanan lohdutusta ja rohkaisua.

– Ihmisten kohtaaminen heitä kuunnellen on ajassamme hyvin tarpeellista. Se avaa ovia evankeliumin välittämiselle.

– Ihmisten kohtaaminen heitä kuunnellen on ajassamme hyvin tarpeellista, Päivi Poukka sanoo.

”Niin nihonrashii!”

Päivi Poukka aloittaa päivänsä rukouksella ja Raamattua lukemalla.

– Aamutoimien yhteydessä raivaan itselleni hiljaisen tilan. Ne ovat niin hyviä hetkiä! Silloin tunnen olevani sekä Jumalaa lähellä että luovuuden lähteillä. Jos elämä on pelkkää juoksua, luovuus alkaa kuolla.

Raamattua lukiessaan Poukka saattaa tehdä muistiinpanoja lukemastaan tai kirjoittaa jonkin aforismin. Niitä hän julkaisee Kasvuvoimaa-nimen saaneilla facebook-sivuilla tai Aurinko nousee –nettisivuilla, joita hän ylläpitää yhdessä miehensä kanssa.

Kirjoittamisen lisäksi tärkeä luovuuden kanava on valokuvaus.

– Sen löysin, kun olimme Japanissa ja ikävöin kovasti aikuistuneita lapsiamme. Kuvaaminen on jatkunut. Ensimmäisestä kuvakertomus-joulukalenteristani yksi japanilainen ystävä totesi: tämä on niin nihonrashii eli japanilaistyylinen, Päivi Poukka kertoo hymyillen.