Ilosanoma, mistä ei voi puhua julkisesti

”Eli sinäkin olet täällä lähetystyöntekijänä?!” sanoi Helene aloittaen keskustelun erään amerikkalaisen lähetystyöntekijän kanssa, saatuamme herkullisen tuoksuista kahvia kuppeihimme. Nainen hätkähti ja katsahtaen meihin varovaisesti nosti sormensa suunsa eteen vakavasti sanoen: ”Hyss… sitä sanaa ei saa täällä käyttää.”

Vierailimme hiljattain eräällä kahvitilalla Myanmarin keskiosassa, jossa jo kaksikymmentä vuotta Myanmarissa asunut Melanie tekee salaa evankelioivaa lähetystyötä kehitysyhteistyön ohella ja kertoili meille kokemuksiaan vuosien varrelta. Myanmarissa ulkomaalainen ei nimittäin saa lain mukaan tehdä buddhalaisten parissa evankelioivaa lähetystyötä, vaikka kristillisiä yhteisöjä ja seurakuntia saakin julkisesti tukea. Sen takia Sley tukee Myanmarin luterilaista kirkkoa teologisen koulutuksen kautta, että paikalliset voisivat itse tehdä lähetystyötä ja julistaa ilosanomaa kansansa parissa.

Melaniella oli viime vuosikymmenellä paljonkin vaikeuksia lähetystyön epäilyjen tähden. Poliisit kävivät tuon tuosta hänen kahvitilallaan ja suorittivat jopa yllätysratsioita hänen kotiinsa löytääkseen todisteita ”laittomasta lähetystyöstä”. Jos todisteita olisi löytynyt, hänet olisi todennäköisesti karkoitettu välittömästi takaisin Amerikkaan. Nykyään on tilanne onneksi helpompi ja useat silmäätekevät ovat ymmärtäneet hänen työnsä arvon kyläyhteisön parissa.

Melanien työ on kokonaisvaltaista, sillä hengellisen (ja salaisen) toiminnan lisäksi työ tukee alueen maataloutta ja pyrkii parantamaan asukkaiden elämänlaatua. Kahvitilojen kukkuloilla on nimitttäin vuosia sitten kasvatettu paljon unikkoa, josta on jalostamalla valmistettu oopiumia. Maanviljelijöillä ei ollut aikaisemmin paljon valinnanvaraa viljelykasvien suhteen, sillä oopiumin viljelyn tuotto oli hyvä jos sato onnistui. Perheiden elanto oli näin riippuvainen huumekaupasta ja oopiumin myynti oli taloudellisesti kannattavaa ja sen takia myös varsin yleistä, vaikka valtion toimesta sen viljely olikin virallisesti kielletty. Nykyään oopiumia viljellään edelleen tietyillä alueilla, mutta muiden, helpommin jalostettavien huumausaineiden valmistus on vähentänyt sen suosiota. Erityisesti metamfetamiinin valmistus on lisääntynyt, sillä se on täysin synteettinen huume ja sen valmistus on helppoa ja edullista. Julkisesti Myanmarissa puhutaan siitä, että valtio pyrkii kaikin keinoin taistelemaan huumeteollisuutta vastaan. Totta on myös sekin, että Myanmarin hallituksessa on paljon korruptiota, mikä tarkoittaa sitä että huumeteollisuus todennäköisesti tarjoaa joillekuille mahdollisuuden helppoon rikastumiseen. Tämän vuoksi Myanmar onkin surullisen kuuluisa huumausaineiden valmistusmaana vielä nykyäänkin.
Ikävä kyllä, maaseudulla huumeriippuvuus ruokkii monien ihmisten ahdinkoa työttömyyden ja sosiaalisten ongelmien lisäksi. Tämä on valitettavati joidenkin yhteistyökirkkomme lastenkodin lasten vanhempien ongelma ja syy siihen, että he nyt asuvat kaukana kotoaan Damadi-kodissa.

Kehitysyhteistyö voi olla suuri siunaus kyläyhteisöille, jos se saa vahvat juuret alleen. Kahvin viljely on muuttunut Melanien kahvinjalostamon alueella suosituksi ja kannattavaksi juuri hänen työnsä ansiosta. Kylien asukkailla on nyt viljelyssä enemmän valinnanvaraa ja laadukas erikoiskahvi on haluttua tavaraa ulkomaan markkinoilla. Vihreiden kukkuloiden kahvi on luonnonmukaisesti kasvatettua sekä hyvin paahdettua ja Joona ostikin monta pussia kotiin viemisiksi. Jalostamo auttaa paikallisia markkinoimaan ja myymään kahvisatonsa mikä tarkoittaa sitä, että ensin papujen laatu arvioidaan, sen jälkeen ne kuivataan, lajitellaan ja sitten joko paahdetaan tai pakataan raakana ja myydään pääasiassa ulkomaille. Onneksi Joonan kaltaisille kahviriippuvaisille riittää kahvia myös täällä myytäväksi.

Myanmarissa tarjolla olevasta erinomaisesta kahvista huolimatta paikalliset juovat mielummin mustaa teetä. Teelehdet kerätään ja murskataan osittain, minkä jälkeen ne fermentoidaan ja kuivataan usein savustamalla ja auringossa. Paikallisten suosima tee (lapei-ye) on kuparinväristä ja savun aromi sekoittuu pikantisti tuttuun teen makuun. Tällainen tee ei ole kaikkien ulkomaalaisten mieleen, mutta sitä tarjoillaan ilmaiseksi ja juodaan jokaisessa teekuppilassa ympäri maata. Teekulttuuri tarkoittaa Myanmarissa sitä, että työpäivän aikana tai sen jälkeen erityisesti miehet kerääntyvät teekuppiloihin keskustelemaan ajankohtaisista asioista, juomaan teetä pienten suupalojen kera sekä pelaamaan korttia, noppaa, eräänlaista tammea ja muita pelejä. Kuppiloita näkee jokaisen kadun varrella ja useimmiten niiden pöydät ovat matalia ja jakkarat pöytien ympärillä niin pikkiriikkisiä, että Eurooppalainen mies joutuu istumaan polvet korvissa.

Vaikka suurin osa Myanmarissa tuotetusta teestä myydäänkin kotimaahan, kahvista on tullut nuorten kaupunkilaisten trendijuoma. Yangonissa näkeekin kahviloissa usein nuoria, jotka tilaavat kahvin, poseeraavat kahvikupin kanssa ja ottavat sarjan valokuvia ja eivät aina edes juo kahviaan. Kahvikuppi on vain rekvisiittaa, joka viestittää nuoren sosiaalisen meedian seuraajille ja tykkääjille, että hän on trendikäs ja varakas. Tässä tuleekin ilmi kaupunkien ja maaseudun, sekä rikkaiden ja köyhien väliset eroavaisuudet. Myanmar on mielenkiintoisten kontrastien maa.