Ikävä episodi

Kirkolliskokouksen perjantaipäivänä yksi ja toinen edustaja alkaa tarkkailla salin etuosan kelloa.  Monilla kotimatka on pitkä. Junat ja lennot odottavat ja maantie alkaa kuumottaa. Kokous päättyy yleensä lounaaseen. Silloin ei auta olla puhujanpöntössä kuin metso soitimella, jos aikoo olla väleissä edustajien kanssa. Kun viikon päivät ovat alkaneet aamuvarhaisesta ja jatkuneet iltamyöhään, virtakin alkaa olla vähissä. Mutta tottahan nyt jatkettiin lounaan jälkeenkin.

Edellisinä päivinä aloitettu keskustelu samaa sukupuolta olevien avioliitosta jatkui.  Esitetyt argumentit toistuivat ja pitkät puheet eivät enää jaksaneet välttämättä kovin paljon kiinnostaa. Keskustelu oli pääosin kunnioittavaa ja asiallista. Tosin tämä on vain minun mielipiteeni – joidenkin aloitteen kannattajien näkökulmasta jokainen sen torjuva näytti puhuvan loukkaavasti.  Jouduin jo aiemmin osallistumaan yhteen lehtikeskusteluun ja kiinnittämään huomiota kummalliseen asetelmaan: Vastapuolen mukaan kunnioittavan keskustelun alku on siinä, että me tunnustamme seksuaalisen suuntauksen samanlaiseksi asiaksi kuin ihonväri, eli sitä ei tarvitse, voi eikä saa muuttaa. Jos tätä ei tunnusteta, keskustelu ei ole kunnioittavaa. Minä toki kysyn, mistä silloin enää keskustellaan. Koko keskustelu käy silloin hyvin vaikeaksi. Samalla on syytä painokkaasti todeta, että tämä ei koske kaikkia nyt esitetyn aloitteen kannattajia, jotka ovat järkeviä ja harkitsevia ihmisiä.

Viimeiseen päivään osui ikävä episodi. Leif Nummela käytti puheenvuoroa, jossa hän käsitteli lasten asemaa samaa sukupuolta olevissa liitoissa ja otti esille useita asiaa koskevia tutkimuksia. Puheenvuoro oli nähdäkseni hyvin analyyttinen ja asiapainotteinen. Päätöspäivänä puhetta johtanut arkkipiispa myönsi yllättäen  kesken Nummelan puheen kommenttipuheenvuoron Helsingin hiippakunnan maallikkoedustajalle. Kommentin esittäjä arvosteli voimakkaasti menossa olevaa puheenvuoroa. Arkkipiispa kehotti Nummelaa jatkamaan, mutta ottamaan huomioon protestin.  Jonkin ajan kuluttua hän puuttui itse puheenvuoroon ja kehotti pysymään asiassa. Nummela protestoi, mutta hän joutui jättämään osan puheestaan pois.

Arkkipiispan toiminta oli yksinkertaisesti ennenkuulumatonta. Syitä siihen on kaksi.

Puheenjohtajalla on kirkolliskokouksessa ja kaikkialla oikeus ja velvollisuus pitää keskustelu asiallisena. Hän on sananmukaisesti puheen johtaja. Hänen tulee pitää huoli siitä, että puhujat pysyvät asiassa ja käyttävät asiallista kieltä.  Mikäli on toisin, puheenjohtaja huomauttaa ja tarvittaessa katkaisee puheenvuoron.  Tässäkin keskustelussa nuija olisi totisesti voinut kopista aiemmin, kun jotkut puheenvuorot leijailivat utuisissa ilmakehissä. Sen sijaan en ymmärrä, miten Leif Nummela olisi käyttänyt loukkaavaa kieltä tai puhunut asiasta, joka ei kuulu käsiteltävään asiaan. Tottahan avioliittokäsityksen laajentamiseen kuuluvat myös näiden perheiden lapset, muutenkin, mutta lisäksi kirkon säännösten mukaan jokaiseen päätökseen kuuluu  myös lapsivaikutusten arviointi. Olen ollut kirkolliskokouksessa kuusi vuotta eikä ketään ole käsitelty niin kuin Leif Nummelaa nyt. Tunnustan periaatteessa puheenjohtajan oikeuden toimia noin, mutta nähdäkseni jo tuo olisi riittänyt vakavaan keskusteluun kirkolliskokoukseen valitun edustajan ilmaisuvapaudesta.

Toinen hämmästelyn aihe on paljon suurempi. Kirkolliskokous toimii normaalin kokouskäytännön mukaisesti: Puheenvuoron jälkeen saa halutessaan repliikkipuheenvuoron, jossa voi korjata edellisen puhujan virheellisen tiedon. Tällä tavalla voi myös protestoida, jos kokee toisen kielenkäytön loukkaavaksi. Nyt arkkipiispa toimi toisin ja keskeytti Leif Nummelan puheenvuoron toisen edustajan protestia varten. Hän siis antoi toiselle edustajalle oikeuden keskeyttää toisen edustajan puheenvuoron esittääkseen oman käsityksensä ja antoi sen lisäksi ohjata omaa toimintaansa. En ole ikinä nähnyt puheenjohtajan toimivan näin, eivätkä useat kokeneet poliitikot, joilta varmistin asian.  Nähdäkseni arkkipiispa teki pahan virheen ja on anteeksipyynnön velkaa.

Nykyteknologian parhaita puolia on, että jokainen voi helposti itse arvioida tapahtuneen. Koko kymmenisen minuuttia kestävä episodi on katsottavissa osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=ieg9ikIouys  Puheenvuoro alkaa ajassa 4:00 ja arkkipiispa puuttuu siihen 11:30.

Ikävä episodi jätti paluumatkalle pahan maun suuhun. Viikkoon mahtui sekavia hetkiä. Itse asiat ja äänestykset saavat minut tyytyväiseksi. Kirkossa on paljon enemmän sitoutumista Jumalan sanaan ja perinteiseen uskoon kuin usein luullaan.  Rohkaistuisipa vain vielä useampi tavallinen kristitty kantamaan vastuuta seurakunnassa ja erityisesti kirkolliskokouksessa.