Ihmisoikeuksien vuosipäivä

Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien julistus laadittiin Eleonora Rooseveltin johdolla ja hyväksyttiin 1948. Moni artikla takaa oikeuksia ja vapauksia, jotka ovat merkityksellisiä myös kristilliselle kirkolle.

10. päivänä joulukuuta vietettiin seitsemättäkymmenettä YK:n ihmisoikeuksien päivää. Vielä toisen maailmansodan riehuessa Euroopassa ryhtyivät liittoutuneet valtiot laatimaan yhdessä Yhdistyneiden kansakuntien julistusta.  Jo vuoden 1943 lopulla allekirjoittivat Iso-Britannian, Kiinan, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton edustajat ”Moskovan julistuksen”, jossa lausuttiin ikään kuin alkusanat uuden järjestön perustamiselle. Järjestön tarkoituksena olisi kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitäminen. Järjestö perustettaisiin jatkamaan tehtävää, jossa sen edeltäjä, ensimmäisen maailmansodan jälkeen perustettu Kansainliitto, oli epäonnistunut. Kahta vuotta myöhemmin Yhdistyneiden kansakuntien perustajajäsenet laativat ja allekirjoittivat YK:n peruskirjan. YK itse katsoo perustajavaltioita olleen 51 kappaletta.

Yhdistyneiden kansakuntien omasta näkökulmasta YK:n peruskirja on ikäänkuin maailman yhteinen perustuslaki. Sillä ei ole juridista asemaa, vaan se on kansainvälinen sopimus, joka asettaa jäsenmaille oikeuksia ja velvollisuuksia. Jäsenmaita kielletään uhkaamasta toisiaan väkivallalla. Kun tällä hetkellä lähes kaikki valtiot ovat YK:n jäseniä, on selvää, että suuri osa sodista tälläkin hetkellä käydään YK:n jäsenvaltioiden kesken. YK pyrkii kuitenkin käyttämään peruskirjansa nojalla lähinnä moraalista ja poliittista vaikutusvaltaa. YK:n turvallisuusneuvosto kutsuukin koolle hätäkokouksia maailmanpoliittisten tilanteiden kärjistyessä. Viime vuoden kuluessa YK:n turvallisuusneuvosto kutsuttiin koolle ainakin Gazan, Pohjois-Korean, Ukrainan ja Syyrian konfliktien takia.

Kautta historiaan kolmannessa yleiskokouksessaan YK hyväksyi erään merkittävimmistä asiakirjoistaan. Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus esittää universaaleja ja kaikille ihmisille kulttuureista riippumatta kuuluvia oikeuksia, joiden toteutuminen pitäisi taata kaikkialla maailmassa. Julistus hyväksyttiin yksimielisesti, joskin Etelä-Afrikka, Saudi-Arabia, Neuvostoliitto, Valko-Venäjä, Ukraina, Jugoslavia, Tšekkoslovakia ja Puola jättivät kokonaan äänestämättä. Ihmisoikeuksien julistuksen laatinutta toimikuntaa johti Yhdysvaltain ensimmäinen nainen, Eleanor Roosevelt. Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus koostuu 30 artiklasta.

Jokaisen ihmisen oikeudet

Julistus alkaa määrittelemällä kaikkien ihmisien syntyvän vapaina ja tasavertaisina, ja sen jälkeen määritellään oikeuksien koskevan jokaista ihmistä rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään katsomatta.

Kolmekymmentä julistuksen artiklaa voidaan ryhmitellä kokonaisuuksiksi hieman eri tavoin. Eräs tapa hahmottaa julistuksen polveilevaa sisältöä on jakaa sen artiklat yhdeksään kokonaisuuteen.

Tällaisessa jaossa ensimmäinen kokonaisuus koostuu ihmisen oman olemisensa perusteella syntyvistä oikeuksista. Toinen kokonaisuus muodostuu ihmisen oikeuksista yhteiskuntansa lain ja oikeusjärjestelmän edessä. Kolmas kokonaisuus kattaa kansalaisuuteen ja asuinpaikkaan liittyviä oikeuksia. Neljäs avioliittoon, perheeseen ja omaisuuteen liittyvät oikeudet. Viides ajatuksiin, omaantuntoon, uskontoon ja mielipiteisiin ja niiden ilmaisuun sekä kokoontumiseen liittyvät oikeudet.

Kuudennessa kokonaisuudessa käsitellään kansalaisen oman maansa politiikkaan ja yhteiskunnan hallintoon ja sosiaaliturvaan liittyviä oikeuksia. Seitsemännessä työhön, siitä saatavaan elantoon ja vapaa-aikaan liittyviä oikeuksia. Kahdeksannessa koulutukseen, taiteisiin ja sivistykseen kuuluvia oikeuksia. Yhdeksännessä kokonaisuudessa todetaan oikeus olla vain lailla säädettyjen ja moraalisesti oikeiden rajoitusten ja velvoitteiden alainen yhteiskunnassa.

Julistus päättyy kieltoon tulkita mitään sen osaa oikeudeksi hävittää muita julistuksessa säädettyjä vapauksia.

Kristityt ja ihmisoikeudet

Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa taataan paljon uskontoon ja sen harjoittamiseen liittyviä oikeuksia. Ei olekaan ihme, että Suomen evankelis-luterilainen kirkkokin on ollut aktiivinen toimija ihmisoikeuksista puhumisen ja niiden tutkimisen rintamalla. Kirkko on järjestänyt vuosittain Kirkon ihmisoikeusfoorumi -tapahtuman, jossa on käsitelty ajankohtaisia aiheita kirkon ja ihmisoikeuksien tiimoilta. Viime vuosina esimerkiksi turvapaikanhakijat ovat olleet vahvasti foorumissa esillä.

Ihmisoikeuksien julistuksen kahdeksastoista artikla takaa jokaiselle ihmiselle oikeuden muun muassa uskonnonvapauteen. Tämän päivän Suomessa julkisessa keskustelussa usein painottuu negatiivinen uskonnonvapaus, eli vapaus olla uskonnollisen puheen ja sisällön tavoittamattomissa. Tästä poiketen uskonnonvapaus YK:n määrittelemänä ihmisoikeutena on vahvasti positiivista uskonnonvapautta, negatiivista puolta unohtamatta.

Julistuksen mukaan uskonnonvapaus tarkoittaa oikeutta ”uskonnon vaihtamiseen sekä uskonnon julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja”. Onkin harvemmin esille nostettu seikka, että YK:n ihmisoikeuksien julistus takaa vahvasti oikeuden paitsi yksityiseen uskonnon harjoittamiseen myös lähetystyöhön. YK:n ihmisoikeuksen yleismaailmallinen julistus painottaa 26. artiklassaan myös vanhempien ensisijaista oikeutta valita lastensa saaman opetuksen laatu.

Muita kristilisen kirkon ydintoimintaan läheisesti liittyviä ihmisoikeuksien teemoja ovat oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen, oikeus rauhanomaiseen kokoontumis- ja yhdistymisvapauteen ja perheen asema yhteiskunnan ”luonnollisena ja perustavana ydinosana”, jolla on ”oikeus yhteiskunnan ja valtion suojaan”, joka mainitaan julistuksen 16. artiklassa.

Vainojen uhkaamille ihmisoikeuksien julistus takaa oikeuden hakea ja nauttia turvapaikkaa muissa maissa, ellei kysymys ole epäpoliittisiin rikoksiin syyllistymisestä tai YK:n periaatteiden ja päämäärien rikkomisesta.

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 26/19.