Hyvän Jumalan käsissä kohti Ugandaa

 

Uusi alku ja ensimmäinen kirje

Heippa sinä ensimmäisen kirjeemme vastaanottaja! Ihan aluksi on sanottava, kuinka hienoa on, että saamme kirjoittaa tätä kirjettä sinulle. Emme ole yksin uuden edessä, vaan tiedämme, että mukanamme eletään ja puolestamme rukoillaan. Kiitos siitä. <3

Olemme Paula ja Lauri ja olemme lähdössä Etelä-Sudanin ja Sudanin luterilaisen kirkon kutsumana pakolaisleirityöhön Pohjois-Ugandaan, jonne seurakuntalaiset ovat paenneet kotimaansa sotia ja levottomuuksia.

Ketkä täällä kirjoittavat?

Osalle teistä olemme varmaan jo varsin tuttuja, mutta joukossa on myös uusia tuttavuuksia! Olemme nuori pariskunta Helsingistä. Lähetystyö ja Itä-Afrikka ovat tulleet rakkaaksi molemmille meistä ensin yksin ja sitten yhdessä. Kiitos Jumalalle jaetusta unelmasta ja toinen toisistamme.

Vielä hetken asumme Helsingissä, jossa olemme saaneet oppia lähetystyöstä ja kristittyjen yhteydestä Sleyn kansainvälisessä yhteisössä, joka on viimeiset 5 vuotta ollut tärkeä kotimme.

Olemme molemmat koulutukseltamme sosionomi – kirkon nuorisotyönohjaajia ja Lauri on opiskellut viime vuodet teologiaa. Paula puolestaan on tehnyt hänelle rakasta työtä maahan muuttaneiden naisten, tyttöjen ja perheiden hyvinvoinnin äärellä.

Nyt Helsinki ja Suomen syksy ovat jäämässä taakse ja valmistaudumme muuttamaan uuteen kotiimme Guluun joulukuussa!

Lähtöön valmistautuminen alkoi Toholammin Evankeliumijuhlassa kesällä, kun meidät siunattiin lähetystyöhön. Lokakuusta olemme olleet Evankeliumiyhdistyksellä töissä ja lähtövalmisteluiden lisäksi meillä on ollut etuoikeus kiertää seurakuntia ympäri Suomen kertoen työstämme ja kohdaten ihmisiä. Vierailut ovat tuoneet syksyymme rohkaisua, lämpöä ja valoa enemmän kuin osasimme edes kuvitella!

Passit on uusittu, rokotuksia päivitetty ja matkalaukkuja etsitty kirppareilta. Tyhjennämme Helsingin kotiamme pikkuhiljaa ja valmistaudumme uuteen elämänvaiheeseen.

Emme ole aikaisemmin käyneet Ugandassa, joten ensimmäinen kerta tulee olemaan muuttomme sinne! Naapurimaa Keniassa olemme kuitenkin saaneet viettää aikaa, joten osaamme edes hieman aavistaa, mitä odottaa. Tällaisia asioita ovat ainakin ihmiset, aurinko ja kaunis luonto.

Itse työ sekä innostaa että jännittää. Mitä annettavaa meillä on? Miten osaamme olla tukena lähimmäisille, jotka ovat elämässään kohdanneet asioita, joita emme itse osaa edes kuvitella?

Rohkeasti saamme kuitenkin hypätä lentokoneeseen luottaen siihen, että Jumalalla on suunnitelma varallemme. Meidän osamme on julistaa armollista sanomaa ja rakastaa lähimmäistämme. Jumala on luvannut pitää huolen niin eteläsudanilaisista ja sudanilaisista kuin myös meistä (ja sinusta ystävä!).

“Minulle, kaikista pyhistä vähäisimmälle, on annettu se armo, että saan julistaa kansoille sanomaa Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta ja ilmoittaa sen pyhän suunnitelman, jonka Jumala, kaiken luoja, on ikiajoista asti pitänyt salaisuutenaan.” (Ef. 3:8–9)

Pyydämme sinut mukaan työhön

Etelä-Sudanin ja Sudanin luterilainen kirkko ja sen seurakuntalaiset tarvitsevat tukea. Tärkeän työn edessä oma olo on pieni ja vaatimaton. Onneksi työnantajana on kaikkivaltias Jumala. Lämpimästi kutsumme sinut omalla paikallasi osallistumaan tähän tehtävään. Tue kanssamme heikoimmassa asemassa olevia lähimmäisiä. Olisitko mukana rukouksin? Pystytkö tukemaan taloudellisesti? Keksitkö jonkin muun keinon osallistua? Tervetuloa mukaan juuri sinulle sopivassa roolissa. <3 Seuraavaa kirjettä kirjoitammekin sitten Ugandasta!

Rukousaiheita

  • Siunaa ja varjele Etelä-Sudanin ja Sudanin kristittyjä ja yhteistyökirkkoamme.
  • Siunaa Suomeen palannutta Vanhasen perhettä sekä kollegoitamme Sokkia Ugandassa
  • Anna viisautta ja voimia lähtövalmisteluihimme ja uuden työn aloittamiseen.
  • Kiitos rohkaisijoista, työn tukijoista ja kaikista uudessa elämäntilanteessa mukana elävistä.
  • Anna rauhaa maailmaan ja lohduta ja huolehdi kaikista sodan ja levottomuuksien keskellä elävistä. Opeta meitä rakastamaan toinen toisiamme ja elämään sovussa toisistamme huolta pitäen.

Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: