Hyvä emeritusarkkipiispa John,

 

Kiitos viestistäsi, jonka lähetit kommenttina haastatteluuni. Luettuani kirjoituksesi, huomaan, että minun on syytä oikaista virheellistä käsitystäsi siitä, että herätysliikkeissä ajateltaisiin naisen olevan miestä alempiarvoisempi.

Niin nainen kuin mies on luotu Jumalan kuvaksi, ja heillä on siksi korkea ja kiistämätön ihmisarvo. Nainen on samanarvoinen kuin mies. On pidettävä huoli, että tytöillä ja naisilla on tasa-arvoinen mahdollisuus elää, kasvaa ja edetä elämässään. He eivät saa jäädä varjoon, heitä ei syrjitä eivätkä lasikatot estä heidän etenemistään työelämässä ja yhteiskunnassa.

Kuten tiedät, Raamatussa on asetettu tiettyjä vaatimuksia pastoreille. Raamattu rajaa sen vain miehille. Pappisvirka on pyhä ja pastorin on pyrittävä noudattamaan myös muita kuin sukupuolta koskevia, virkaan liittyviä Raamatun ohjeita. Pastorin tulee esimerkiksi pyrkiä olemaan sopuisa, lempeä ja harkitseva.

Inhimillisesti ajateltuna nainen on kyvyiltään yhtä hyvä suoriutumaan papin tehtävistä kuin mies. Jos papin virka olisi samanlainen kuin mikä tahansa muu ammatti tai virka, naisten pappeuteen tulisi suhtautua myönteisesti, mutta kun kiinnitetään huomio Jumalan ilmoitukseen, pappisvirka ei ole sukupuolten tasa-arvoa koskeva vaan kristillisen opin kysymys.

Papin virka on olemassa siksi, että Kristus on sen asettanut ja säätänyt. Naispappeuden torjumisen tärkeä peruste on miehelle uskottu apostolin virka. Jeesus valitsi apostoliksi kaksitoista miestä ja alkukirkon seurakuntien pastoreiksi valittiin vain miehiä. Miehelle rajattu pappisvirka ei ole naisten syrjintää tai naisten pitämistä alempiarvoisina. Se on uskollisuutta sille, mitä pappisvirasta sanotaan Raamatussa.

Sen lisäksi, että apostoliseen pappisvirkaan valittiin vain miehiä, Raamatussa on kohtia, jotka viittaavat suoraan siihen, ettei nainen voi toimia pastorina. Paavalin mukaan nainen ei saa opettaa seurakunnassa – ja hän tarkoittaa nimenomaan jumalanpalvelusta – ja pastorin tulee olla yhden vaimon mies. Jälkimmäisellä apostoli torjuu moniavioisuuden. Kirjeessään korinttilaisille Paavali opettaa seurakuntaa jumalanpalvelukseen liittyvistä asioista. Hän kirjoittaa myös seurakunnan opettamisesta jumalanpalveluksessa ja kieltää sen naisilta. Paavalin sanat tekee erityisen painavaksi hänen lopetuksensa: “Tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky.” (1. Kor. 14:37)

Naisille ja miehille, jotka eivät ole pastoreita, on varattu muita, monenlaisia ja tärkeitä palvelutehtäviä seurakunnassa. Raamatussa kerrotaan, että naiset profetoivat ja johtivat rukousta jumalanpalveluksissa ja toimivat diakoneina, ja tietysti on myös muita tehtäviä seurakunnassa, joissa voi toimia sukupuolesta riippumatta.

Pappisviran rajaamiseen vain miehen tehtäväksi on Raamatussa ilmaistu varsin selvästi, vaikka se voi tuntua meistä erikoiselta. Raamatun rajoituksia ei kuitenkaan voi hylätä, vaikka haluaisimme haastaa niiden perusteet. Jos ajattelemme, että tiedämme nyt paremmin kuin Raamatussa lukee ja voimme ratkaista nämä asiat järjen avulla, eikö ole loogista toimia samoin myös muiden raamatunkohtien kohdalla? Uskon perusta murenee, jos hylkäämme Raamatun.  Kirkko ei elä uskon ja opin kysymyksissä vallitsevien mielipiteiden tahdissa. Kirkko rakentuu Raamatun, Jumalan ilmoituksen varaan. Jos siitä poiketaan, kirkko menettää luonteensa kristillisenä kirkkona.

Raamatun sisältöä ei voi jakaa koreihin sen mukaan mikä sitoo ja mikä ei. Nainen pappisvirassa irrottaa pappisviran sen apostolisesta luonteesta ja hylkää virkaan liittyvät kriteerit, jotka Raamattu sille antaa. Kun tehtävä, virka ja persoona erotetaan toisistaan, sillä on vaikutuksia myös kirkon yhteyttä hajottavasti. Naispappeuden kannattajat ovat Kristuksen kirkossa pieni vähemmistö, vaikka Suomessa tällä hetkellä tilanne on toinen. Pappisviran avaamisella naiselle on ollut kirkon ykseyttä vakavasti hajottava vaikutus. Vaikka meidän tulisi pyrkiä siihen, että kirkko ja kristikunta ovat yhtä ja yksimielisiä virasta, päätös pappisviran avaamisesta on hajottanut ja hajottaa globaalia kirkkoa.

Jotkut pitävät naispappeutta käsitteleviä Raamatun tekstejä Paavalin henkilökohtaisena mielipiteenä. On ongelmallista erotella Raamatusta inhimillinen ja jumalallinen ilmoitus. Joku voi sanoa, että pappeutta käsitteleviä kohtia voidaan tulkita monella tapaa. Se ei tarkoita, että jokainen tulkinta olisi oikea. Totuuteen ei päästä mielivaltaisilla tulkinnoilla.

Joskus naispappeutta perustellaan käytännöllisillä syillä. Joku tuntee naispapin ja sanoo, että tämä on saanut aikaan paljon hyvää. Varmasti niin on. Kristityt naiset ovat saaneet ja saavat aikaan Jumalan työssä paljon. Alussa mainitsemani yhteisen pappeuden pohjalta kaikki kristityt ovat kutsuttuja todistamaan elämässään Kristuksesta ja varmasti tämä kantaa hedelmää.

Olkoon Herra kanssasi
Juhana


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: