Hanna Penttinen tuntee rukoukset nahoissaan

Musiikkilähetti Hanna Penttinen kertoo, että työ etenee Japanissa hitaasti. Kristinusko sekoittuu siellä herkästi shintolaisuuteen ja buddhalaisuuteen. Evankeliumi leviää kuitenkin ruohonjuuritasolla – ystävystymisten kautta.

Hanna Penttinen on kotoisin Karstulasta. Karstulassa asuu noin 4200 ihmistä. Nyt Penttinen on työskennellyt jo neljä vuotta Tokiossa – metropolissa, jonka asukasluku on yli 13 miljoonaa. Hän tekee Sleyn lähettinä musiikkityötä suurkaupungin laitamilla sijaitsevassa Hamuran luterilaisessa seurakunnassa, jonka jumalanpalveluksissa käy 15–20 henkeä – juhlapyhinä hiukan enemmän. Penttinen toimii seurakunnan kanttorina. Seurakunnalla on myös päiväkoti, jossa Penttinen laulattaa lapsia ja pitää aamuhartauksia kolmena päivänä viikossa.  Palkattuja työntekijöitä seurakunnalla on yksi ainoa.

– Mutta seurakuntalaiset sitoutuvat uskollisesti täällä vapaaehtoisiin palvelutehtäviin, Penttinen kertoo Skypessä.

Tokio on valtava. Se on Japanin keskus ja keisarin kotikaupunki. Penttinen ei edes osaa nimetä Tokiosta mitään ”rauhallisia alueita”. Tragikoomisissa uutiskuvissa olemme nähneet metroasemilla työskenteleviä ”sullojia”, jotka tunkevat täpötäyteen junaan ne matkustajat, jotka eivät omin voimin pääse sisään.

– Tokion arkea leimaavat tungos ja meteli. Mutta on täällä silti mahdollista lähteä puistoon tai muualle luonnon helmaan rauhoittumaan.

– Onhan tämä Karstulaan verrattuna aivan eri maailma. Koen silti sopeutuneeni. Minut on otettu täällä rakkaudella vastaan, Penttinen sanoo.

Muukalaisen kotielämä

Kun keskustelen Skypessä Penttisen kanssa, taustalla näkyy aivan tavallinen, tunnelmallinen asunto. Penttinen asuu yksin. Töitä on paljon mutta vapaatakin välillä. Vapaa-aikana Penttinen saattaa hetkittäin kokea ”muukalaisuuden tunteita”.

– Yksinäisyys on tuttua, mutta siihen osasin varautua jo lähtiessä. Ei sellainen tunne ole vaarallinen. Jatkuva yhteydenpito muihin Sleyn Japanin-lähetteihin ja kotimaahan auttaa.

– Vastapainona yksinäisyydelle olen saanut kokea Jumalan apua ja johdatusta. Tässä työssä ystävien esirukoukset todella kantavat, voin tuntea ne nahoissani. Ilman lähettäjien rukoustukea en tulisi toimeen.

Muutenkin kotimaiset vivahteet värittävät Penttisen elämää Tokiossa.

– Kuulun täällä komiteaan, jossa neljä luterilaista kirkkoa kokoaa uutta 200 virren virsikirjaa. Yksi nykyisin käytössä olevan kirjan virsistä lauletaan Sibeliuksen Finlandia-sävelmällä. Finlandia on virsikäytössä monessa muussakin maassa, Penttinen huomauttaa.

– Tosin tästä uudesta virsikirjasta Finlandia-sävelmä jää pois.

Synkretismin sudenkuoppa

Japanilaisen voi olla vaikea kääntyä kristityksi. Shintolainen ja buddhalainen kulttuuri sekä taikausko leimaavat elämää kaikkialla. Jos joku kastetaan kristityksi, se on usein suvulle kova paikka. Buddhalaisia kotialttareita ei niin vain kaadeta ja monesti japanilaisten kristittyjenkin uskonelämään sekoittuu esimerkiksi esi-isien palvontaa. Uusi vuosi on Japanissa suurin juhla, ja silloin mennään shintolaiseen tai buddhalaiseen temppeliin.

– Valitettavasti myös kristityt tekevät joskus niin.

– Tiedän myös esimerkiksi yhtyeen, jossa soittaa sekä luterilaisia pappeja että buddhalaisia munkkeja. Heidän sanomansa on ilmeisesti jonkinlaista yleishumaania hyvyyden viestiä.

– Hamuran seurakunta on tästä näkökulmasta ajatellen turvallinen hengellinen yhteisö, jossa keskitytään Raamatun ilmoittamaan evankeliumiin ja luterilaiseen jumalanpalveluselämään.

Penttisen mukaan se, että japanilainen ottaa kristillisen kasteen, on usein pitkä prosessi. Japanissa lähetystyössä tarvitaan ystävystymistä. Pitää tutustua ihmiseen ja olla hänestä kiinnostunut. Kun ystävyys on syntynyt, on luontevaa kutsua mukaan seurakuntaan.

– Suuri osa ajastani täällä menee juuri siihen, että tutustun ihmisiin, Penttinen kertoo.

– Kaiken kaikkiaan lähetystyö etenee Japanissa hitaasti. Arvelen tämän johtuvan osin siitä, että muut uskonnot ovat niin syvällä paikallisessa kulttuurissa.

Tokiossa asuu yli 13 miljoonaa ihmistä. Arkea leimaavat tungos ja meteli. Kuva: Dreamstime

Kielitaito avainasemassa

Japanin kielen opiskelu on ollut Penttiselle olennaista. Neljässä vuodessa hän on oppinut jo niin paljon, että ymmärtää jumalanpalveluksessa ”lähes kaiken, mitä siellä puhutaan”. Arkipäivän asiat hoituvat paikallisella kielellä riittävän sujuvasti.

– Toivon kuitenkin, että voisin edelleen kehittää japanin taitoani. Ja toivon myös uusia mahdollisuuksia viedä evankeliumia eteenpäin musiikin avulla.

Yksi mahdollisuus tähän on jo löytynyt. Penttinen on kiertänyt muusikko Miki Ozawan kanssa eri seurakunnissa yhteiskonserttien merkeissä.

– Teimme viime vuonna konserttireissun Pohjois-Japanissa sijaitsevalle Hokkaidon saarelle, jossa Sapporon kirkko vietti satavuotisjuhliaan. Työn siellä aloittivat aikanaan suomalaiset lähetystyöntekijät.

– Olin silloin todella kipeä ja heikossa kunnossa, mutta konsertin peruminen ei ollut vaihtoehto. Silloin oli pakko vain rukoilla, että saisin työn tehtyä. Tällaisissa tilanteissa olen saanut kokea, kuinka rukoukset ovat kantaneet.

Joulu vaikea saada näkyviin

Uusi vuosi on japanilaisille suurin juhla, mutta joulua vietetään kaikissa kristillisissä kirkoissa. Niin myös Hamurassa.

– Suunnittelemme nyt kirkollemme joulujumalanpalveluksia ja -konsertteja. Toivottavasti ne keräävät väkeä paikalle, Penttinen sanoo.

Penttisen työkausi Japanissa päättyy kahden vuoden päästä, jolloin hän on ollut maassa kuusi vuotta. Voisiko hän kuvitella muuttavansa Japaniin loppuiäkseen?

– En tiedä vielä. Koti-ikävä Suomeen on välillä kova. Siellä asuvat myös perhe ja ystävät. Luotan siihen, että Jumala, joka on minut tänne lähettänyt, johdattaa askeleitani jatkossakin. Hän tietää, missä paikkani tulevaisuudessa on, Penttinen pohtii.

Lue lisää Sanansaattajasta 43/17.